Toimintakertomus 2021

 Joulujuhla 8.12.2021

Suhmuran Santra valssi       

*********************************

Juhlapuhe Isänpäivänä

**************************

Lehmirannalla

Pelimanniviikko 9.-15.11.2021

Pelimanni konsertti 12.11.2021

Taas kerran suuntasimme sankoin joukoin Lehmirantaan. Kuka oli ensi kertaa matkassa ja kenelle oli jo 38:s kerta.

Jokin paikassa vetää, kun sinne palaa yhä uudestaan ja uudestaan. Matka oli pitkä, mutta hyvin pääsimme perille. Otimme matkanvarrelta vahvistusta joukkoomme Varkaudesta saimme mainion vetäjän ryhmällemme. Iloinen ja pirteä Marleena.

Mikä olikaan parempaa kuin astella valmiiseen ruokapöytään perille päästyämme. Ruoka Lehmirannassa on todellä hyvää. Jokainen vietti illan haluamallaan tavalla. Osa ja innokkaimmat suuntasivat pelimannien soitontahtiin pyörähtelemään lattialle, verryttelemään pitkästä matkasta puutuneita jalkojaan.

Aamu-uinnin ja aamiaisen jälkeen jo perinteiseksi tullut ”ajatuksia päivään” oli tälläkertaa elämäntaito. Joka päivälle oli oma aiheensa ja jokainen ryhmä piti sen vuorollaan.

Elämäntaito osiosta jäi mieleen esimerkiksi: ”elämän rikkaus on siinä kun osaa poimia ne pienet asiat joista voit iloita. Elämän kallein aarre on tyytyväinen mieli. Tähän elokuvaan ei voi ostaa lippua, sillä se on elämä itse.”

”Ota juuristasi voimaa ja lisää ne lehtiin. Ota rennosti, älä ajattele liikaa huomista, sillä se tulee huomenna ja ole kiinnostunut tulevaisuudesta, sillä se tulee.”

Toisinaan voi tuntua - ”maailmalle olet joku, mutta jollekin sinä olet koko maailma”, muista se kun tunnet ettei tunnu kuuluvansa minnekään.

”Anna kaikkesi, mutta älä anna periksi. Ihmisen suurin heikkous on luovuttaminen. Hyvästä ikkunasta näkee onko sydän kotona.”

Kaikki aamunavaukset olivat omalla tavallaan mahtavia. Ne antoivat sellaisen hienon avauksen päivään.

Liikuntaa muodossa jos toisessakin oli tarjolla siellä yllin kyllin. Tuli jopa valinnan vaikeus minne menee. Kuorolla ja pelimanneilla oli päivittäiset harjoitukset. Niiden hedelmistä saimme nauttia joka ilta. Täytyy nostaa todellakin hattua miten innokkaasti pelimannit jaksoivat koko viikon musisoida aivan tunne puoleen yöhön saakka. Virallisten tanssien päätyttyä vielä he jaksoivat soitella ”käytävätansseissa”

Lehmiranta oli voisipa sanoa täysi. Monia isoja ryhmiä oli kokoontunut ympäri suomea. Menitpä melkein minne vain joka puolella kuului jostakin soittoa ja puhetta riitti. Meillä oli onnea kun olimme saaneet viikoksi lomaohjaajaksi niin mainion Anjan ja soitonohjaaksi Maken.

Ryhmät esittivät iltaisin omat ohjelmansa, arvatenkin soittoa ja laulua, runoja ja pakinoita. Niinpä Pohjois-Karjalan ryhmällekin ”lankesi” vuoro järjestää ohjelmaa isänpäiväksi. Siinäpä kiivas miettiminen alkoi, millaisen ohjelman vetäisimme.

Isänpäivän aamunavauksessa esitettiin herkistäviä runoja, lasten juttuja isästä, ukista, papasta. Ne varmasti herkistivät monet miettimään omaa isää. Isänpäivää juhlistimme todella maittavalla lounaalla. Unohtamatta täytekakkukahveja.

Meidän ryhmän osuus ohjelmasta olisi piakkoin käsillä. Viimeinen loppusilaus ennen alkua. Meillähän Matti soitti pianoa ja viikon aikana bongasin hänet kyllä soittamassa muutakin instrumenttia. Kuorohan syntyi ihan luonnostaan, matkassa oli paljon hyviä laulajia. Marlen joukkoineen esittivät soittoa ja yksinlaulua, sellaisen pienoiskonsertin. Niin ja pari tarinaakin kuultiin. Meidän ”oma” matkanjohtajamme tekaisi lennosta parit koreografit pariin biisiin, eli suhmuran santraan ja hernandon salaisuus. Sepä olikin sitten taattua tavaraa. Ttk:ssa olisi saatettua vaikka sanoa – ei huono.

Viikko elämästä siis vierähti Lehmirannassa, kuten joku osuvasti sanoikin.

Videon on kuvannut ja editoinut Risto Pääkkönen

Vielä yksi asia jota ei sovi uhohtaa. Pohjois-Karjalaan tuli SM-hopeamitali

TonkKumikisassa! Hienoa! Onnea Hemppa!

Kaunis kiitos teille kaikille matkalaisille. Teitte tästä taas kerran hienon matkan ja monet ihanat muistot jäävät elämään.

Terkuin Hilkka ja Hemppa

*******************************                                 

Matkalla pohjoiseen

11.9.2021

Muistiin merkittyä yhdistyksemme syksyn 2021 ruskamatkalta

Oli sateinen aikainen aamu 11. päivä ruskakuuta. Lapin lumoa kokemaan ilmoittautuneet 63 matkalaista vaelsivat omista kotiloistaan sovituille pysäkeille. ”Savon keltainen”, pitkä kuin rivitalo tuli ja poimi retkeläiset kyytiin. Yhdistyksen ja Hempan, kastenimeltään Heimo Tiittanen, markkinointi oli purrut matkustusnälkäisiin eläkeläisiin. Jokaisella istuinpaikalla istui matkustaja ja arviolta 12 tunnin ruskamatka saattoi alkaa. Matkasihteerit, entisiltä nimiltään rahastajatytöt Hilkka ja Utta aloittivat työnsä. Rahaa kerättiin repullinen tulevia maksuja varten ja virkistystä jaettiin runsaasti, huipennuksena Martikaisen Sannin aidot karjalanpiirakat. Entisenä Karjalan piirakoiden kilpailutuomarina laskin ryppyjen määrät ja ne vastasivat EU- direktiivin määräyksiä. Matkalle oli suunniteltu omakustanteista viihdeohjelmaa, laulua, juttuja ja tietysti tietokilpailuja. Hemppa kannusti myös matkalaisia esiintymään, sillä niistä sai pisteitä kokonaiskilpailuun, joka ratkeaisi sitten kotimatkalla.

Ohitimme monia mielenkiintoisia taajama- ja luontokohteita. Napapiirin ylitys jännitti ainakin minua. Voin väittää, että navan seutuvilla kävi maantieteellinen mourahdus. Se saattoi tietysti johtua siitäkin Hempan tarjoamasta ”lapin lumo-juomasta”, jonka otimme ennen rajan ylitystä. Ensimmäinen virallinen kilpailu oli siitä, kuka näkee ensimmäisen poron, hän sai siitä kolme pistettä. Poroja nähtiin yksin, kaksin ja kymmenin. Olivat tälläytyneet parhaimpaan turkkiinsa syömään tienposken ruohoa, joka ei välttämättä ole saasteetonta ruokaa tuhansien turistiautojen pakokaasujen vuoksi.

Viimein perillä Luostolla

Santa’s Aurora Hotelli täyttyi suurin piirtein meidän seurueesta.

Aurora hotelli

Muutamat meistä olivat varanneet Iglu- majoituksen. Lumen ja jään puutteen vuoksi se oli rakennettu puusta, betonista ja lasista. Taivas oli kattona niin, että tähtitaivasta ja repojen laukkaa sai ihailla seljällään sängyllä maaten.

Iklukylä.

Revontulet jäivät kylläkin tällä matkalla taivaalta näkemättä, mutta hotellin seinällä oli niistä hyviä kuvia. Tähtitaivas näkyi kolmea yönä ja satelliitteja lenteli suuntaan ja toiseen. Tämä sai mieleni iloiseksi ja unet lennokkaiksi. En ole aikaisemmin selälläni tähtitaivasta siitä kohdasta tiiraillutkaan.

Matkakalenteriimme vaihtui päiväksi sunnuntai

Kuvagalleria Isokuru

Ennakkotiedoista poiketen teimme yllätysmatkan. Yllätystä oli tietysti sekin, että kuljettajan hattu vaihtui matkasihteeri Hilkalle. Varsinaiset kuljetuspalvelut ostettiin kuitenkin ”kuljettajavuokraamo” Tiittaselta. Ajopiirturi kun edellytti lepopäivää Hempalle. Kohteemme oli Pyhä ja siellä luontoretkeilimme Suomen syvimmälle kurulle, Isolle kurulle, syvyyttä 220 metriä. Tarjolla oli siis patikointia, uskomattoman kauniissa harmaassa, punaisessa, ruskeassa, keltaisessa ja vihreässä kansallispuistossa. Suuri osa meistä kävi kurun pohjalla, 180 porrasta alas ja ylös. Tunturiluonto teki kaikkiin vaikutuksen. Kyllä Suomen luonto on monipuolinen, monella tapaa kaunis. Patikoinnin aikana näin oravan ja sitten varsinaisen Lapin linnun, Kuukkelin. Eräs turistiperhe syötti kämmeneltä lintuja. Ne pyrähtivät lähipuista vuorollaan sieppaamaan ”suolattoman” leipämurun.

Koitti maanantai

Kuvagalleria Jaakkolan porotila

Palasimme viralliseen ohjelmaan. ”Savon keltainen” otti suunnan Jaakkolan porotilalle.

Esittelijänä ja oppaana toimi porotilan emäntä, Anu Magga, aito Saamen tyttö. Hänen monipuolinen kahden tunnin tilaesittely avasi meille porotalouden kiemurat, onnen ja ongelmat sekä saimme myös elävän katsauksen saamelaisuuteen. Anu johdatti meidät saamelaisuuden juurille vuosisatojen taakse.

Syntymäsaamelaisuus kestää sukujen ja perinteen voimalla. Muuntumista ja sopeutumista on tarvittu. Saamelaisuuden kivijalka on yhteisöllisyys ja toistensa tukeminen. Tätä kuunnellessa tuli mielen meidän entiset elämää sykkivät kylämme, jossa jokainen sai olla oma persoonansa ja jossa kaikista pidettiin huolta. Esityksensä huipentumana saimme kuulla aitoa joikua ”tietäjärummun” säestyksellä Anun tulkitsemana. Joiku sai monelta meiltä kyyneleen silmäkulmaan. Kota jossa istuimme ja nautimme nokikahvit, oli suuri, ehkä yli kymmenen metriä halkaisijaltaan. Lopuksi tutustuimme aitauksessa oleviin poroihin. Syötimme niille koivunversoja ja saimme käsituntuman kävelevään poronturkkiin. Kaiken kaikkiaan, se oli upea retki.

Tuli tiistai ja 14. päivä ruskakuuta

Kuvagalleria Ametistikaivos

”Savon keltainen” täynnä pohjoiskarjalaisia suuntasi pyöränsä kohti Lampivaaran Ametistikaivosta. Pyhä-Luosto tunturiketjuun kuuluva Lampivaara kätkee sisälleen huikean aarteen. Ametisti on kvartsikiveä, jalokivi, joka on muodostunut miljoonien vuosien aikana. Rakenteeltaan se on piin ja hapen sekoitus. Pyrkii kehittyessään muotoutumaan kuusikulmaiseen muotoon. Kaivosretkeen kuului lapin kuuluisat jalokivimunkkikahvit ja jokainen retkeläinen sai kaivaa tai valita oman jalokivensä.

Retki Lampivaaran ametistikaivokselle

Meitä kun oli mukana paljon, niin suoritimme tavaksi tulleen jakautumisen amebamaisesti kahteen ryhmään. Toiset menivät ensiksi kaivokselle tutustumaan ja kaivamaan oman jalokivensä ja me laiskemmat jäimme kuuntelemaan Piia nimisen oppaan kertomusta ametistin synnystä ja nauttimaan munkkikahvit sekä valitsemaan aarrearkusta ikioman jalokivemme. Kvartsi muuten kasvaa 1 cm miljoonassa vuodessa. Ei tullut kysyttyä kannattaako omaa kiveä kasvattaa kaapin päällä. Olisihan se melkoinen perintö jälkipolville.

Keskiviikko ja Naava-museo

Jälleen kerran Hemppa valjasti ”Savon keltaisen” ajokkimme retkelle ja suuntasimme sen Pyhälle ja Lapin luontoon erikoistuneeseen Luontokeskus Naavalle. Keskuksen auditoriossa kuulimme olevamme yli kaksi miljardia vuotta vanhalla tunturialueella. Saimme oppaaltamme tietoa luonnossa liikkumisesta, käyttäytymisestä. Hän nosti esille roskaamisen synnin ja mainitsi pitäneensä kovan saarnan edelliselle nuorisoryhmälle. Istuin aivan etu osassa auditoriota ja tunsin pienoista ylpeyttä siitä, että hän tahtomattaan rinnasti meidät nuoriin luonnossa liikkujiin. Tietoa tuli taas Lapista lisää ja olimme varmasti samaa mieltä käyttäytymisohjeista. Tämän jälkeen tutustuimme itsenäisesti luontokeskuksen esillepanoihin. Hienosti oli esillä eri maastotyypit, suuret seinän kokoiset luontokuvat ja Lapin eläimistö. Meille selvisi, mikä ero on luonnon puistolla ja kansallispuistolla. Luonnonpuisto on rauhoitettu suojelualue ja sitä käytetään lähinnä tutkimukseen, joitakin reittejä voi olla myös yleisölle. Merkityiltä poluilta ei saa poiketa. Kansallispuisto on nimensä mukaisesti avattu kansalaisille, ihmisille. Siellä on erilaisia matkailupalveluja, jotka on tarkoitettu luontoretkeilyyn ja harrastuksiin. Kaikki tapahtuu tietenkin ohjeistusten mukaan, esim. metsästä saa ottaa marjoja mutta ei kiviä. Pyhä-Luoston kansallispuistoa hallinnoi ja ylläpitää Metsähallitus.

Lepopäivä torstai, edessä viimeinen Lapin yö ja aikainen lähtöaamu

Oli hyvä, että sekä kuljettajamme että me saimme, levätä kukin omalla tavallaan tulevaa kotimatkaa varten. Jorma ja Pirjo käyttivät päivän 17 km patikointiin. Puolisoni ja minä tyydyimme n. 4 km luontokävelyyn. Se piristi ja laavulla paistetut makkarat maistuivat ihan saamelaisen hyviltä, olihan ne ostettu Luoston kyläkaupasta.

Perjantaina tunturi-ilot päättyivät. Laukut autoon ja kotimatkalle. Suoritetun äänestyksen perusteella päätimme mennä kohti Joensuuta Posion, Kuusamon ja Kontiomäen kautta.

Paluumatkalla Posiolla Pentikin tehtailla

Hauskinta paluumatkassa oli pisteiden laskenta. Kuinka kukin on pärjännyt hyvin monipuolisessa kilvoittelussa. Joukosta löytyi yksi matkailija, joka onnistui vastaamaan ja osallistumaan nolla pisteen verran. Hänet tietysti palkittiin. Samoin palkittiin kaikki parhaat pisterohmut. Me muut saimme kannustuspalkinnon. ”Savon keltaisen” henkilökunnalle Hempalle, Hilkalle ja Utalle ruskan iloiset ja lämpimät kiitokset. Suoritetussa salaisessa äänestyksessä Hemppa valittiin maa-ilman parhaaksi kuljettajaksi ja Hilkka parhaaksi ja kilteimmäksi matkasihteeriksi.

Markku Sivonen, matkalla pohjoisessa

Yllätysten matkalla

Lieksa, 15.6.2021 

Yhdistyksemme kevääseen on kuulunut jo monta vuotta yllätysmatkat. Matkan luonteeseen kuuluu, ettei kukaan tiedä minne mennään. Ehkä kuitenkin matkanjohtaja/kuljettaja ja matkasihteeri, sillä hyvät ennakkovalmistelut takaavat onnistuneen matkan. Niin kävi myös tämän kevään matkojen osalta. Koska elämme ”poikkeusaikoja” niin meidän täytyi suorittaa matkamme jakaen osallistujat kahteen kuljetukseen, kahdelle päivälle, noin 30 osallistujaa molemmille matkoille. Olin mukana ensimmäisellä matkalla 15.6, toinen tehtiin 16.6. Heti bussiin nousun ja tervehdysten jälkeen meille vakuustettiin, ettei seuravana päivänä lehteville saa kertoa missä olemme käyneet. Kuljettajana toimi matkanjohtaja Hemppa (Heimo) ja matkasihteerinä Hilkka. Matkasihteerin rooli onkin tärkeä, kun pitää matkan aikana jakaa, kerätä, viedä milloin mitäkin matkustavaisille. Tämä alkuteksti on erityisesti tarkoitettu niille, jotka eivät ole ennen olleet yllättämässä itseään.

Tunnelma ja ”ilimat”

Linja-autossa oli mukavaa, leppoisaa ja kiireetöntä, oltiin viimein päästy irti kotiympyröistä. Vieruskaverin kanssa vaihdettiin kuulumisia, mahdollisia sairaskertomuksia, lasten ja lastenlasten kuulumisia. Veikkailuja, minne ollaan menossa, tehtiin. Hemppa koetti parhaansa mukaan sotkea kohdeveikkailuja. Niitä arvuuteltiin tietokilpailulla. Ajattelin mielessäni jokaisen käännöksen jälkeen oliko se hämäystä vai matkareitin vaatimaa. Ilmat meitä suosivat. Oli sopivan pilvipoutaista. Pääkohteeseen tullessa ja jalkauduttua, varmaankin Hilkan tilaama tuuli ajeli itikat piiloon ja muutama pisara virkisti ihoa, tämä ensimmäisellä retkellä. Siirtymäosuuksilla saimme katsella kappaleita kauniista Suomen luonnosta, ihailla pohjoiskarjalaista maalaismaisemaa. Matkaosuudet sujuivat jännittävän mukavasti kilpailujen ja arvoitusten merkeissä.

Kohteena Lieksa

Kohteita retkillämme oli kolme, Vuonisjärvellä sijaitseva Eva Ryynäsen Paaterin kotimuseo, ateljee, kirkko ja galleriakahvila, ruokahuoltokohde Timitran linna ja kolmantena Pielisen museo. Uusia kohteita näistä oli jokaiselle tai siten vuosien takaisia käyntejä. Ryynäsen kierroksen aloitimme kahveilla ja sitten siirryimme opastetulle kierrokselle. Kaikki olivat varmasti yllättyneitä siitä mestarillisesta puun sielun löytämistä ja materiaalin herkästä ja loistavasta käsittelystä. Hyvällä opastuksella taiteilijan pitkä luomiskausi 17- vuoden iästä alkaen avautui. Pienet puiset henkilöhahmot ja suuret massiiviset maisemat oli saatu elämään. Arvostaa myös pitää Ryynästen, Evan ja puolisonsa Paavon yhteistyötä, jota varmasti oli tarvittu isojen töiden valmistamisessa. Selväksi tuli myös Eva Ryynäsen kansallinen ja kansainvälinen arvostus. Tätä museokohdetta voi suositella käyntikohteena kun meille tulee vieraita kotimaasta tai ulkomailta.

Timitran linna täytti vatsamme ja avasi myös talon ja alueen historiaa. Ruokailun yhteydessä meille kerrottiin Timitran linnan tarinaa, joka liittyy vahvasti itä-rajamme vartiointiin. Tänä päivänä Timitra Hostel palvelee lounasravintolana ja hostellina. Omat makuhermoni antoivat nauttimastamme lounaasta korkeat makupisteet. Kolmas vierailukohteemme, joka tietysti oli myös yllätys, oli maan kuulu Pielisen Museo, Suomen toiseksi suurin ulkomuseo. Käytimme tähän vierailuun aikaa runsaasti. Loppupuolella tutustuminen oli jo vähän pintapuolisempaa. Joku ilmaisi asian niin, että iski jo museoväsymys. Paljon jäi vaille tarkempaa huomiota, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla. Hienointa Pielisien Museossa on sen historiallinen kerrostuneisuus. Vuosikymmenet ja sadat ja vierivät kävijän askelten myötä. Oppaamme Pielisen museossa oli nuori, mutta asiansa osaava. Hän sai pielisjärveläiset elämään kotitaloissaan, olivatpa he miltä vuosikymmeneltä tahansa. Kesälämmin kiitos Hempalle ja Hilkalle onnistuneista matkoista.

Matkalla mukana Markku

*****************************

Matka ”Pikku-Pikku”-joulusta ”Aprilliin” ja toukokuuhun

11.5.2021

Tänään se sitten toteutui. Kauan odotettu matkamme, jota muutaman kerran siirrettiin ja aikaistettiin.

Minäkin olin odotellut tätä niin hartaasti, että olin jo reilut puolituntia ennen odottelemassa bussia. Vaikka tasan tarkan tiesin aikataulun, en siinä huumassa sitä muistanut vaan oli kiire jo matkalle.

Teimme aamutuimaan kierroksen kaupungilla ja noukimme lähtijät mukaan. Ilmojen haltija oli taas kertaalleen luonut meille mitä ihanimman sään kruunaamaan ensimmäistä, pitkään pitkään aikaan, mahdollista matkaa.

Nenä kohti Itärajaa ja suuntana siis Ilomantsi. Monille varmasti tuttu paikka, mutta toivoaksemme siihen sisältyi myös uusia paikkaja.

Etappimme oli Möhkön rajakartano 2 km itärajalta Koitajoen rannalla. Kahvia ja rahkapullaa syödessä meillä oli oiva tilaisuus kuunnella sotakamreeri Rauno Suhosen kertomaa, todella asiantuntevaa selostusta talvisodan ajoilta. Nimenomaan Ilomantsin näkökulmasta missä taisteluja käytiin.

Taas kerran jäi miettimään, mitä sota olikaan siellä taisteluissa olleille ja siviileille. Pelon epävarmuuden ja kärsimysten aikaa. Me jotka emme ole sotaa kokeneet, osaamme vain arvailla millaista se on ollut.

Käykää katsomassa kotisivujen kuvagalleriaa. Siellä on paljon hyviä kuvia matkastamme. mm. Möhkön rajakartanosta ja ympäristöstä.

Puolipäivä ja aika siirtyä karjalaiseen pitopöytään Parppeinpirtille. Siellähän on tunnetusti hyvät ruoat, eikä ne pettänyt tänäänkään. Erityisesti talkkunarahka vai -hyvekö se oli maistui ainakin minun suusta todella hyvältä. Meitä viihdytettiin myös laululla ja soitolla ja taisipa siinä noin puolisalaa joku pari tehdä muutaman pyörähdyksen musiikin tahtiin.

Upeat maisemat ympäröivät koko Parppeinvaaran runokylää, mihin Parpeinpirttikin kuuluu, joten siellä kyllä kannattaa piipahtaa toisenkin kerran.

Ilomatsin ev. lut kirkko, oli seuraava kohteemme. Se on rakennettu v. 1796. Kirkko on kuvakirkko, siellä on paljon seinämaalauksia ja sinne on maalattu yli sata enkeliä, josta se on saanut nimen ”sadan enkelin kirkko” Kirkon sisätiloja on restauroitu hiljakkoin.

Sitten viimeisenä, ehkä ei vähäisempänä tutustuttiin Hermannin viinimyymälään ja tuotteisiin. Kotiin viemisiä sieltä voi halutessaan ostaa.

Kaunis, lämmin päivä, matkan osalta oli viimeistä silausta vaille valmis. Alkoi olla kotiinlähdön aika. Menomatkalla oli myyty arpoja ja nyt jaettiin arpajaisvoitot. Siinä oli kaikenlaista kirjaa, kahvia, makeisia ja olipa joukossa puhelinkin. Kaikki palkinnot löysivät uuden omistajan.

Kiitos teille kaikille matkalaisille, kun jaksoitte uskoa ja odottaa matkaa ja tulla mukaan.

Tästä saamme uutta uskoa seuraavaan yhteiseen matkaan. Pidetään itsestä ja toisistamme huolta.

Hyvää kesän odotusta Hilkka ja Hemppa

****************************

Toukosiunaustapahtumat Joensuun läheisyydessä

Toukosiunauksen satoa video

Perinteisesti toukokuussa ortodoksisen ja luterilaisen seurakunnan pastorit osallistuivat eri maatiloille saamaan siunauksen kevään kylvölle.

Valitettavasti suunniteltu kokous oli peruttu vuonna 2020 korona-syistä. Elokuva muistuttaa meitä vuosien mittaisesta mukavista kokoontumisista ja seuraa meitä tapahtuman läpi Kukkolan Kartanolla. Kuvagalleria sisältää kuvia videosta.

********************************                                                            

Kevätkokous 10.3.2021