Mitä Pohjois-Pohjanmaan piiri tekee?
Olemme kuin sateenvarjo, jonka alla on 40 yhdistystä ja 12 000 jäsentä. Meidän yksi tärkeimmistä tehtävistä on kouluttaa ja tukea yhdistysten toimihenkilöitä ja jakaa hyviä käytäntöjä yhdistyksille.
Lisäksi vaikuttamme eläkeläisten hyvinvointiin esimerkiksi tekemällä yhteistyötä Pohteen ja kuntien kanssa. Yhdistykset tuottavat valtavasti iloa ja hyvää mieltä jäsenilleen, ja piirinä kuljemme yhdistysten rinnalla. Meillä on laajassa piirissämme monenlaista osaamista ja yhdessä me olemme paljon enemmän.
Yhdistystoimintaan liittyvät koulutukset yhdistyksille
Keskusliitto järjestää koulutus- ja kurssitoimintaa jäsenyhdistyksilleen ja jäsenilleen (katso liiton tapahtumakalenteri).
Piiri järjestää vuodessa myös useita omia koulutuksia (osa yhteistyössä keskusliiton kanssa), kuten:
- Jäsenrekisterikoulutukset (2023)
- Kotisivukoulutukset (2023)
- Järjestöpäivä (2024) - ajankohtaista tietoa Eläkeliiton yhdistystoiminnasta
- Digitaitojen koulutusta (2023)
- Vuositervehdys-lehden tekoon liittyvät kurssit (2024)
- Matkavastaavien koulutus (2023)
- Vanhusneuvostotilaisuudet (2024)
Koulutustarjonta vaihtelee vuosittain kysynnän mukaisesti.
Apua, tukea ja neuvontaa yhdistyksille liittyen:
- Jäsenrekisteriin ja -laskutukseen
- Yhdistystoimintaan (lait, säännöt ja käytännöt)
- Kotisivuihin
- Tapahtumien järjestämiseen
- Vapaaehtoistoimintaan
- Ristiriitatilanteisiin
- Yhdistysesitteiden tekoon
- Materiaalien tuottaminen yhdistystoimijoiden käyttöön, kuten kotisivuesittelyt ja liiton toiminnan esittelyt
Lisäksi tarvittaessa tulostus- ja muuta toimistoapua sekä tietoteknistä opastusta (osaamisen mukaan).
Huomioiminen ja vierailut
- Hopeisten ansiomerkkien myöntäminen yhdistysten hakemusten perusteella
- Vapaaehtoistoiminnan tunnusmerkkien myöntäminen yhdistysten hakemusten perusteella
- Piirin edustajan osallistuminen yhdistysten juhliin ja tilaisuuksiin kutsuttaessa
- Piirin edustajan osallistuminen yhdistysten omiin tilaisuuksiin kutsuttaessa (aiheina ajankohtaisten kuulumisten vaihto ja tietoa Eläkeliiton toiminnasta)
Vertaistapaamiset
- Yhdistysten puheenjohtajille ja sihteereille ja muille luottamushenkilöille suunnatut etätapaamiset (2024)
- Vapaaehtoistoimijoiden vertaistapaaminen (2023)
- Piirinmestaruuskilpailuiden järjestämisvastuun myöntäminen yhdistyksille ja kilpailutoiminnan koordinointi
- PM-mitaleiden jakaminen
- Piirin tuki Eläkeliiton valtakunnallisten kilpailuiden joukkueiden osanottomaksuissa ja valtakunnallisten karaokekilpailuiden osanottomaksuissa
Matkat ja muut tapahtumat
- Ulkomaanmatkat ja muut mahdolliset tapahtumat, kuten hyvinvointipäivät
- Tuettujen lomien anominen piirin alueelle ja niistä tiedottaminen, vapaaehtoiset ryhmänvetäjät lomilla
Tiedottaminen ja viestintä, näkyvyys
- Säännölliset piiritiedotteet jäsenyhdistysten luottamushenkilöille
- Aihekohtaiset tiedotteet vastuuhenkilöille
- Tiedottaminen kotisivuilla ja piirin Facebook-sivulla
- Yhteistyötahojen toiminnasta tiedottaminen yhdistyksille
- Messuille, kuten Seniorimessuille osallistuminen ja toiminnan esittely
Piiri toimittaa pyynnöstä yhdistyksille Eläkeliiton ja piirin jäsenhankintaa, tiedottamista, messu- ja tapahtumatoimintaa varten maksutonta materiaalia, kuten:
- Eläkeliiton yleisesitteitä
- Eläkeliiton kuntokortteja
- Eläkeliiton vapaaehtoistoiminnan esitteitä ja kirjauskortteja
- Piirin 50-vuotishistoriikkejä
- Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon lomahakemuksia (myös suoraan jäsenille) ja lomaesitteitä (yhdistyksille)
- Roll up -banderollit (2 kpl) ja mainoskangas (1 kpl) - LAINATTAVAT
Eläkeliiton keskustoimistolla on oma verkkokauppa.
Näiden lisäksi piiri myy yhdistyksille mm.:
- Eläkeliiton pöytäviirejä
- Onnittelukortteja logopainatuksella
- Suruadresseja logopainatuksella
- Kahviliput ja ruokaliput logopainatuksella
- Kirjekuoria
- Tulosteita
Vuositervehdys-lehden koordinointi ja teko yhteistyössä yhdistysten kanssa
- Lehden suunnittelu
- Painatuksen ja sivunvalmistuksen kilpailutus
- IImoitushankinnan koordinointi
- Lehden aineistojen vastaanotto
- Yhteydenpito taittajan ja yhdistysten kanssa
- Valmiiden lehtien toimittaminen yhdistyksille
- Ilmoituslaskutus ja -seuranta
Yhteistyö ja vaikuttaminen
- Yhteistyö hyvinvointialueen ja muiden järjestöjen kanssa
- Koulutustoiminta
- Omien jäsenten arkielämän kokemusten selvittäminen ja niiden esille tuominen
- Hyvinvointialue Pohteen järjestöverkostossa toimiminen
- Lisätietoa piirin vaikuttamisesta
Lisäksi
- Strateginen suunnittelu, koordinointi, arviointi ja kehittäminen
- Yhdistykselle kuuluvat hallinnolliset ja muut tehtävät
- Keskusliiton tavoitteet ja toiminta ohjaavat myös piirin toimintaa