Etelä-Pohjanmaa
Yhteystiedot
Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piiri
Joukahaisensola 1 B 14, 60120 Seinäjoki
etela-pohjanmaa@elakeliitto.fi
p. 050 414 66 99
Eläkeliiton Jurvan yhdistys otti rohkeasti järjestettäväkseen valtakunnalliset mölkyn EL mestaruuskilpailut Jurvan liikuntahallin hiekkakentälle 28.7.2021. Saadun palautteen mukaan he onnistuivat järjestelyissä. Aamusta saakka hellelukemissa olevalle säälle he eivät tietenkään voineet mitään. He olivat pelaajien tavoin varanneet tarpeeksi virkistäviä juomia ja palauttavia taukoja pidettiin aina pelien välillä. Iltapäivällä helle hieman helpotti, kun kumpupilvet ilmestyivät taivaalle. Mestaruudet selvisivät juuri ennen virkistävää sadekuuroa.
Joukkueita oli ilmoittautunut 32, joista EL Etelä-Pohjanmaan piirin alueelta yhdeksän. Jurvalaiset olivat tehneet uutterasti järjestelyjä, kaikkiaan järjestelyissä oli mukana omien viiden joukkueen pelaajien lisäksi ainakin toiset saman verran erilaisissa tehtävissä. Lämpimät kiitokset Jurvaan kaikille kilpailun valmisteluun ja kilpailupäivään monin eri tavoin osallistuneille.
Kiitokset kaikille Jurvaan tulleille joukkueille läheltä ja kaukaa. Kentällä oli uskomaton tunnelma ja loistava kilpailuhenki. Onnittelut menestyneille joukkueille, samoin kaikille mukana olleille. Jokainen joukkue iloitkoon onnistumisestaan. Hienoja suorituksia nähtiin ja sattuman tuomaa vilpitöntä iloa tai harmitusta!
Joukkueet tulosjärjesyksessä, sijat
1-4: Saarijärvi 2, Köyliö, Asikkala 2, Eura
5-8; Saarijärvi 2, Tammela 2, Jalasjärvi 1, Jurva 2
9-12: Asikkala 1, Soini, Tammela 2, Jalasjärvi 2
13-16; Padasjoki 1, Jurva 5, Vaasa, Vihti 1 luov.
17-20; Iitti 3, Renko 1, Jurva 1, Humppila
21-24: Valkeala 1, Iitti 2, Iitti 1, Renko 2
Palkinnot jakoivat EL Jurvan yhdistyksen puheenjohtaja Matti Hiipakka ja EL Etelä-Pohjanmaan piirin varapuheenjohtaja Erkki Ammesmäki.
Eteläpohjalaisista joukkueista kuusi oli 15 parhaan joukossa. Hyvä! Kuvia kentältä ja kentän laidalta tulossa myöhemmin kuvagalleriaan