Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille
Valikko
  • Etelä-Pohjanmaa
  • Yhdistykset
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Mölkkyjä asetellaan heittovalmiiksi Soinissa

Jurvalaiset palasivat "kultakantaan" ja ottivat kaksoisvoiton EL EP:n piirin mölkkykisassa

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Etelä-Pohjanmaa
  3. Jurvalaiset palasivat "kultakantaan" ja ottivat kaksoisvoiton EL EP:n piirin mölkkykisassa

EL Soinin yhdistys järjesti hienot mölkkykisat Soinin yhteistalon urheilukentällä 26.6.2019.  Joukkueita oli kaikkiaan 15 kisaamassa. EL Jurvan kaksi joukkuetta kisaili voitosta, EL Jalasjärvi ja EL Soini pronssista. EL Soinin joukkue ylsi ensimmäistä kertaa mukana olevana loppukilpailuun, mutta heidän oli tyytyminen neljänteen tilaan.

Soinilaiset olivat järjestäneet aivan loistavat kilpailut, oli ruokaa, viihdykettä ja kilpailujen jännistystä. Kovasti paljon kiitoksia.

Lämpimät kiitokset kaikille kisoihin lähteneille ja onnittelut voittajaille. Hauska harrastus jatkukoon, ensi kesään näissä  merkeissä!

Voittajajoukkuessa Jurva II olivat: edessä vasemmalta Markku Ruutiainen, Simo Ojanperä, Sakari Kentta ja Asko Saksa, hopeajoukkueessa vasemmalta Heikki Rinta-Paavola, Mirja Airaksela, Seppo Varpula ja Sakari Virtanen, pronssijoukkueessa takana oikelta Seppo Wrangell, Eero Päivölä, Olavi Säntti ja Veli-Matti Valkama.

Kuvia myös kuvagallerissa

 

Mölkyn voittajajoukkueet 26.6.2019 Soinissa

Etelä-Pohjanmaa

  • Etusivu
  • Yhdistykset
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piiri
Joukahaisensola 1 B 14, 60120 Seinäjoki
etela-pohjanmaa@elakeliitto.fi
p. 050 414 66 99

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter