Pohjois-Karjalan piiri Kunniapuheenjohtajan pakina

Eräänlainen matkakertomus

 

Niin kuin hyvät ystävät tiedätte, minulla on, vai pitäisikö sanoa meillä, on yhteinen tuttavamme kansanrunoilija J.R. Täytinen. Hänelle sattuu ja tapahtuu aina jotakin. Olen alkanut epäillä että nuo sattumukset ovat itseaiheutettuja. Oli miten oli, hän oli vaimonsa kanssa käymässä vuodenvaihteen lomamatkalla rapakon takana. Tarkemmin sanottuna kysymyksessä oli vierailu pienempien Täytisten luona Kanadassa. Olen saanut luvan välittää tämän matkakertomuksen myös teille hyvät ystäväni.

 

”Hyvä veli Sivonen ja hänen jatkuvasti viehätysvoimainen puolisonsa.

Olimme ihanalla koronamatkalla. Matkalle valmistautuminen meni normaalisti. Kolme – neljä kertaa piti vaihtaa lähtöpäivää ja saman verran lentoreittejä. Syy, vuoroja oli peruttu, muutettu ja liekkö jokin kone hyytynytkin tulpaksi lentotilaan. Suurehko operaatio, matkavarusteiden valinta, sujui mallikkaasti. Kanadasta saatujen ohjeiden mukaan. Kustannuksissa ei pihtailtu, olihan tiedossa kuukauden mittainen ruokakulujen säästö. Lämmintä piti olla päällä ja mukana. Siellä on kuulemma hyytävä tuuli ja pakastakin saattaa, ainakin Gröönlannissa, olla 50 celssiusta. Niinpä ostimme untuvatakkeja ja lämpökerrastoja ja tälläsimme ne päällemme jo varmuuden vuoksi Joensuu - Helsinki junaan.

 

Koronaa ilmassa, maassa ja meren yllä.

Olimme tilanneet lentokentille pyörätuolikuljetuksen minun jalkani hermovaurion, toisen jalkani alkavan nivelrikon, sydämen vajaatoiminnan, hetkellisten voimattomuuskohtausten ja jalkoterän syrjävippauksen vuoksi. Vaimo keksi ja niinpä meillä ei ollut mitään ongelmia ehtimisessämme kahden pysähdyksen taktiikkaa etenevän matkustusohjelman noudattamisessa.

Meitä kiidätettiin Helsingissä, Frankfurtissa, Torontossa ja Ottavassa aina oikealle lähtöportille, milloin minkinlaisella kulkupelillä, pääasiassa minua pyörätuolilla, sisäsähköautolla, pikkubussilla ja junalla. Aina ehdittiin oikealle portille, paitsi että aikataulut pettivät heti Saksassa ja jouduimme vaihtamaan reittiä. Vaimorukkaa vähän säälin, nimittäin pyörätuolikuljetuksella mennessä hän joutui juoksemaan perästä. Kuljetusten aikana istuin ryhdikkäästi kyynärsauvat jalkojen välissä pystyssä, lentolaukku sylissä, maski päällä ja karvahatun läpät korvilla.

 

Vähän säälitti, jonottavat ns. terveet matkustajat. Mittasin pisimmän jonon Frankfurtin kentällä, arvioidulla askelmittarilla se oli kilometri 251 metriä pitkä. Meitä kuljetettiin alas, ylös oikealle ja vasemmalle ja suoraan. Meitä kuljetettavia ukkoja ja mummoja oli parhaimmillaan jopa kaksikymmentä. Joukossa oli myös joitakin nuorempia liikuntaongelmaisia. Kommunikointi heidän kanssaan jäi iloiseen hymyyn ja hei taas mennään huutoihin.  Pyyhkäisimme sähköautolla jonon ohi lupakirja passi, tahdistintodistus, proteesitodistus, rokotustodistus, matkatavara ja näytteenottotiskeille ja sitten omalle lennolle. Matka 26 tuntia, meni näiden välilaskujen ja koneiden vaihdon ansiosta mukavasti. Jos korona-aika vielä pitkään jatkuu, suosittelen teille pitkää lomalentoa. Ne ovat hauskoja. Ainoa ongelma oli se, että kun meidät kyydittiin portilta portille, ei lentokentältä ehtinyt ostaa edes postikorttia.

 

Perillä luonnon rauhassa.

Olimme tyttäreni perheen luona kolme viikkoa aivan luonnon keskellä, heidän kolmekerroksisessa talossaan. Asuimme alimmassa kerroksessa, vain yhdet portaat alaspäin ja yhdet ylöspäin. Seurasimme lapsenlapsemme kehitystä. Siellä olemisen aikana tapahtui merkittävä kasvutapahtuma, hän nousi itse sohvaa vasten seisomaan. Riemumme oli suuri. Myös kaiken kertovaan ”tätä tähän” tuli uusia äänen painoja. Tulkitsin niistä selvästi; hyvää huomenta ukki, kuinka nukuit. Tänään meillä on maitoannoksen lisäksi mandariinimehupaloja. En jaksa enää leikkiä kanssasi. Öitä.

 

Luonto Kanadassa oli myös toisenlainen kuin meillä. Näimme metsäpeuroja, maa- ja puuoravia ja  kojootin jäljet. Koska sielläkin oli koronavitsaus, niin kyliin tutustuminen jäi maisemaretkiin ja shoppailuihin paikallisessa ruokakaupassa. Ottavassa kylläkin kävimme kolme kertaa, upeassa sinfoniakonsertissa, katukävelyllä ja kansallisessa museossa. Siellä minua erityisesti lämmitti hieno intiaanien elämän- ja kulttuurin esittely, poikaisena kun päivät pitkät kesäisin leikin intiaania. Mummi antoi kerran selkäänkin siitä kun sanoin vieväni häneltä päänahan kun kasvan isoksi intiaaniksi. Paluumatkamme sujui odotetun mukavasti. Olimmehan korona koeteltuja matkustajia. Koko matkan suurin häslinki oli Tikkurilassa löytää lumipyryssä oikea juna Joensuuhun. Pitää tunnustaa silti, että mukavaa oli köllähtää omaan sänkyyn ja nähdä unta ukin ja mummin pienestä Kanadan töröpöppösestä.

 

Julkaistu  JRT:n luvalla