Vuokon tarinat

Kaasua pyttyyn ja menoksi

                                                                                                                               

Autoille, noille meidän pyhille lehmillemme, on ruoaksi useita valintamahdollisuuksia. Tarjolla on bensiiniä, dieseliä, sähköä ja kaasua. Viimeksi mainittua lienee tarjolla useitakin laatuja.

Vanha sananparsi sanoo, että vanhassa vara parempi. Toinen hokema sanoo, että puulla parempiin päiviin. Nämä yhdessä voisivat olla uusi, mutta jo ennenkin koettu ja hyväksi havaittu keino saada auto käyttämään polttoaineekseen puuta, mitä Suomessa on runsaasti. Olenkin kaivanut esiin sota-ajan oivan tuotteen: puukaasun. Nyt vain kiireesti asentamaan häkäpytty autoon ja ei kun menoksi.

Näin ajatteli myös vuonna 1931 syntynyt Erkki Mustonen. Hän oli siviiliammatiltaan ammattikoulun opettaja ja tunsi autot ja niiden toimintamekaniikan. Puukaasuautot oli tosin hylätty jo sodan loputtua 1940-luvun lopulla, mutta Erkin muistoissa ne säilyivät. Olivat varmasti olleet pikkupoikien kiinnostuksen kohteina.

Puukaasu, joko puupilkkeistä tai hiilestä kehitetty kaasu on kemiallisesti hiilimonoksidi eli väritön, hajuton ja myrkyllinen kaasu. Palaessaan eli yhtyessään happeen se tuottaa energiaa, jota voidaan siis käyttää vaikkapa auton voimanlähteenä. Näin ajatteli 1950-luvulla myös Erkki Mustonen. Eikä vain ajatellut, vaan ryhtyi tuumasta toimeen. Hän valmisti itselleen vanhasta Volvosta ikioman puukaasuauton. Kaikki muut osat hän rakensi itse, vain imupumppu oli ostotavaraa.

Auton valmistuttua sitä piti tietenkin kokeilla. Mustonen ajeli sillä pitkin Joensuun Niinivaaran katuja keräten ihmetteleviä katseita jalankulkijoilta. Joku ehkä muistikin sota-ajan kaasuautot, mutta ainakin nuorille auto oli suorastaan ihmevehje kadulla liikkuessaan. Jälkeenpäin Mustonen kertoikin koko ajelun ajan pelänneensä, että joku hälyttäisi poliisit hänen peräänsä. Ajelu jäi kuitenkin ainutkertaiseksi. Auto vapautettiin varusteista, mutta kaikki olivat vielä tallella Mustosen varastossa vielä pitkään 2000-luvulle, jolloin hän esitteli sitä minulle.

Minulle puukaasuautot eivät olleet vieraita. Syksyllä 1943 olin kansakoulun neljännellä luokalla. Eräänä syyspäivänä koko luokka vietiin Rovaniemen torille. Torin laidalla on pinottuina rankoja, joista miehet sahasivat sirkkeleillä kiekkoja. Ne pantiin pölkyllä, ja pojat saivat pilkkoa ne pilkkeiksi. Tytöt ahtoivat ne sitten säkkeihin annettavaksi autoilijoille polttoaineeksi. Vaadin kuitenkin, että myös tyttöjen pitää saada kirves käteen. Niinpä sain sitten vähän aikaa tehdä tätä miesten työtä.

Myös häkäpöntön toiminta tuli minulle tutuksi. Naapurissa asui kaksi rekkamiestä, jotka aina aamuisin täyttivät häkäpytyn pilkkeillä ja sytyttivät pilkkeet palamaan pytyn alaosassa olevan reiän kautta. He myös kertoivat, että menee pari tuntia ennen kuin häkää on tarpeeksi auton käynnistämiseen.

Puukaasuauton teho ei ollut aivan bensiinin tai dieselin luokkaa. Usein auton kulkiessa jyrkkää ylämäkeä matkustajat pyydettiinkin lisäavuksi työntämään linjuria. Mutta sodasta selvittiin ja näin toteutui sananparsi puulla parempiin päiviin.

Nyt jo edesmennyt Erkki Mustonen oli Eläkeliiton Joensuun yhdistyksen jäsen ja oli sen puheenjohtajana vuodesta 2002 vuoteen 2007, jolloin hän sai liiton kultamerkin.

Vuokko Juurisoja

*****************************

Aforismit

Ikä ei ole numeroita. Se on asennekysymys.

Elinaikamme on rajallista. Emme vain tunne sen rajoja.

Rakkauden aika on lyhyt. Se päättyy eroon tai avioliittoon. Kumpikin on sen loppu.

Rakkaus on kuin saippuakupla. Kaukaa katsoen kaunis ja kevyt, mutta kädessä vain märkä läiskä.

Rakkaus on kuin talvinen lumipallo: kevään tullen se sulaa jälkeä jättämättä.

Rakastuminen on viheliäinen tunne. Se sekoittaa koko arkisen elämän.

Kissa, sinä lempeä pikku peto. Olet kaksitahtimoottori ja neliveto.

Omakustanteen tuottaja on kuin kotikutoinen kirjailija, hän ei saa arvostusta.

Naiset pyrkivät joka alalla miesten riveihin. Ehkä heistä tulee isiäkin.

Seksi on ollut välttämätöntä maailman alusta asti. Ilman sitä Aatami ja Eeva olisivat kuolleet lapsettomina paratiisissa.

Vuokko Juurisoja

*****************************

Mistä kissa on kotoisin?

Kissa, tuo pehmeästi hyrräävä ja lämpöä kaipaava olento, on Euroopan yleisin kotieläin. Harvoin kuitenkin tulemme ajatelleeksi, mistä se on kotoisin ja miten se on tullut tänne pohjolaan.

Kerrotaan, että jo tuhansia vuosia sitten se asteli Nubian erämaasta Egyptin puolelle. Ilman mitään rajamuodollisuuksia. Tämä tapahtui aikana, jolloin kaikilla elävillä olennoilla oli vapaus liikkua minne tahansa. Niinpä tämä pehmeätassuinen, herkkäkorvainen ja pitkähäntäinen turkiseläinkin muutti asuinsijansa vähän pohjoisemmaksi.

Egypti oli siihen aikaan todellinen vilja-aitta. Niilin tulvat toivat sadeaikana rantapelloille ravinteikasta mutaa. Tulvan laskettu kylvettiin pellot viljalle, joka myöhemmin korjattiin suuriin aittarakennuksiin.

Viljelijöillä oli kuitenkin yksi pulma. Jyrsijät, niin hiiret kuin rotat, kaivautuivat aittoihin. Ne söivät viljaa, mutta myös pilasivat sitä ulostuksillaan. Nyt tuli apu, sillä nämä sirot vikkeläliikkeiset ja pimeässäkin hyvin näkevät naapurit ryhtyivät hommiin. Niistä tuli egyptiläisille viljelijöille ekologisia hiirenloukkuja.

Yksi pulma vain oli; millä nimellä niitä kutsuttaisiin. Eräs egyptiläinen keksi, että kysytään siltä itseltään, mikä se on. Ja niinpä toinen egyptiläinen kutsui eläimen luokseen ja esitti sille kysymyksen:”Mikä sinä olet?”

Eläin katsoi ihmistä tarkasti vihreillä viirusilmillään ja mietti tovin. Sitten se vastasi:

”Mau.”

Niinpä egyptin kielessä kissan nimi on vielä tänäänkin mau.

Mau todettiin hyödylliseksi kotieläimeksi, ja sen suku levisi Eurooppaan. Ensin sen omivat muinaiset latinalaiset, jotka asuivat nykyisessä Italiassa. He keksivät sille nimen felis, mikä merkitsee onnellista. Myöhemmin latinalaisten kuoltua sukupuuttoon italialaiset antoivat sille nimen gatta (naaraskissa) ja gatto (uroskissa). Espanjaan se kotiutettiin nimellä gato.

Kissojen suku levisi vähitellen ympäri Eurooppaa. Ranskassa sen nimi on chat, englantilainen kissa on cat, ruotsalainen katt, saksalainen Katze ja venäläinen koška. Lähisukukielissämme virossa sen nimi on kass ja karjalassa kazi. Laivakissoina ne seilasivat myös Amerikkaan, missä me tunnetaan nimella cat.

Mutta mistä ihmeestä meille on tuon kaikille tutun kotieläimen nimeksi on tullut kissa?

Etäisemmässä sukukielessämme unkarissa iso kissa on macska, mutta lausutaan 'motsko' ja pikku kissa kirjoitetaan cica, mutta lausutaan 'tsitsa'. Olisiko ollut niin, että kun unkarilaiset noin vuonna 1000 ennen Krisuksen syntymää eli kolme tuhatta vuotta sitten erosivat suomalais-ugrilaisesta kantakielestä, he lähtiessään sieppasivat mukaansa vain motskon jättäen tsitsan meille perinnöksi. Siitä olisi myöhemmin äänteellisesti muodostunut kissa. Molemmat sanat ovat unkarin kielessä käytössä, mutta sehän on luonnollista, sillä motskohan pyöräyttää silloin tällöin pieniä tsitsoja.

Asioiden varmistamiseksi kysyin naapurin kissalta sen tultua tontillemme: ”Mikä sinä olet?” Arvaatteko, mitä se vastasi?

Se sanoi ihan selvällä egyptin kielellä:”Mau.”

Saman totesi runoilija Pablo Nerudakin runossaan Oodi kissalle:”Se haluaa olla vain kissa ja yhtä kissaa se on hännästä viiksiin, harmaasta aavistuksesta elävään hiireen.”

Siis sama nubialainen metsäkissa.

Vuokko Juurisoja

************************

Eräitä selventäviä totuuksia kissaan liittyvistä asioista

Heti alkuun on oikaistava se harhakäsitys, että kissa synnyttäisi eläviä poikasia. Niin ei asia ole. Poikaset löydetään sopivasta paikasta: ladosta, aitan alta, vintiltä tai paremman paikan puutteessa tuvan nurkasta. Niitä onkin helppo löytää, sillä ne ovat alkuaikoina sokeita eivätkä pääse löytäjäänsä karkuun.

Kissaan liittyy olennaisena osana häntä. Siis katinhäntä. Se kasvaa poispäin katista. Jos häntä katkaistaan, se ei enää kasva. Katti kylläkin kasvaa. Ei siis ole olemassa katittomia häntiä, mutta voi olla hännättömiä katteja.

Kissankäpäliä on neljää eri lajia. On etukäpäliä ja on takakäpäliä. Kumpiakin on sekä oikeita että vasempia käpäliä. Kissan jalan pituutta ei ole tarkkaan määritelty, sillä kissa ei ole tekemisissä puutavaran kanssa.

Juoksukissa on aivan tavallinen kissa, sillä juoksumetrikin on vain tavallinen metri. Sen sijaan kissalla on hyvät juoksujalat. Kuutiojalkoja sillä ei tiettävästi ole.

Kissankita on huomattavasti pienempi ja vaarattomampi kuin leijonankita, jota se muodoltaan muistuttaa.

Kissansilien pitäisi liikennelain mukaan olla takana, mutta kissa pitää ne itsepäisesti aina edessä. Jokaisella kissalla onkin aina itsellään pää. Ei ole olemassa päättömiä kissoja, kuten on olemassa päättömiä kanoja, jotka osaavat jopa lentää.

Kissa käyttää mielellään turkiksia: kissaturkkia ulkonaisesti, hiiriturkkia sisäisesti.

Kissa on luonteeltaan leikkisä. Mieluiten se leikkii kissaa ja hiirtä. Lämmin on myös sen mieleen. Se haluaa usein nukkua uunin päällä tai jopa kuumalla katolla ellei talossa enää ole uunilämmitystä. Lämpöpatterin vieruskin käy paremman paikan puutteessa.

Kissankello ei näytä koskaan oikeaa aikaa, ei edes kissanpäiviä.

”Kissanviikset” on tunnettu lausahdus. Viikset ovatkin kissalla tasa-arvon merkkinä. Ei vain uroksilla (vert. miehet) ole viiksiä, vaan sekä katilla itsellään että katin kullalla.

Katit asuvat kattilassa. (Vert, kana – kanala, sika – sikala) Siellä ne kehräävät ahkerasti lankaa katinliekoihin. Vahvoja liekoja tarvitaankin, kun matkustavasta uroskissasta kääritään kolli. Sen määränpää on kuu, maaliskuu. Toivottavasti siellä on kaunis sää eikä esimerkiksi koiranilma, mistä kissat eivät pidä. Toivokaamme niin!

Vuokko Juurisoja