Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Ylä-Savo
Valikko
  • Lapinlahti
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
kirkonkylä taloja vanha

Yhdistyksen historiaa 2000-luvulta

Lähimpien vuosien toimintaa

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Yhdistyksen historiaa 2000-luvulta

Eläkeliiton Lapinlahden yhdistys ry           

Historiaa 2000 luku

 

Kooste 2000 luvulta

 

Milleniumia eli vuotta 2000 odoteltiin ja jännättiin mitä tulee tapahtumaan.  Pahimmat skenaariot olivat jopa tietoyhteiskunnan kaatuminen ja maailmanloppu.  Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja maapallo kulki entistä rataansa ja aika riensi entiseen tahtiinsa. Yhdistyksen siirtyessä 2000-luvulle Liisa Kesti jatkoi vielä 3 vuotta puheenjohtajana (1988-2002).  Kunnioitettava rupeama!

 

Tavataan taas-kerhossa oli aamuhartauden lisäksi omaa ohjelmaa, sketsejä, runoja  , esitelmiä, luentoja ja Vaatemaailman muotinäytöksiä.  Senior Shop kävi liikkuvan myymälän kanssa esittelemässä syksyn ja kevään muotia ikäihmisille.  Juontajina alkuun toimivat puheenjohtajat ,mutta 2010-luvun loppupuolella juontajina toimivat Eino Tissari, Irene Juntunen ja  Erkki Raipoaho.

 

Aamun avaukset hoiti edelleenkin yleensä seurakunnan edustaja.  Hiljaisia hetkiä pidettiin edelleen kerhojen alussa.  Säestäjänä kuorolle ja yhteislauluissa toimi Else Järvilehto vointinsa huononemiseen saakka.  Vuosikymmenen vaihteessa Sirenin Sali saatiin mukaan harrastustiloihin.  Monari ja Ripsakka olivat jo käytössä edellisen vuosikymmenen lopussa.

Kävelysähly ja lentopallo tulivat mukaan, porukkaa tuli isolla joukolla mukaan harrastamaan.  Kävelysählyn vetäjänä ja ideoijana oli Kauko Kokkonen ja lentopallon Olavi Putkonen.

Kävelysählyä vetivät Kaukon jälkeen Eino Tissari, Matti Sirviö ja Yrjö Pietikäinen joka jatkaa edelleenkin.  Lentopalloa johtaa edelleen Olavi Putkonen.

 

Boccia alkoi 2003 Helka Väisäsen ohjauksessa ja jatkui 2007 alussa Niilo ja Sisko Puurusen vetämänä Helkan jäätyä pelimieheksi.  Boccian vetovastuussa on ollut 2018 alkaen Martti Lehikoinen.  Ryhmissä on ollut 10-20 henkeä parhaimmillaan.

 

Senioritanssit jatkuivat Leena Ruuskasen ja Kaisa Virtasen ohjauksessa, 6-7 parin voimalla.  Samoin näytelmäkerhossa toimi 7-12 henkeä.  Ryhmät esiintyivät yhdistyksen juhlissa, Jussinpihassa, palvelutaloissa ja Aika- ja Toukotaikatapahtumissa.  Kauppojen tiloissakin käytiin esiintymässä Senioritanssijoitten kanssa . Näytelmäkerho loppui 2016 alussa, Senioritanssi siirtyi kansalaisopiston piiriksi 2014.

 

Näytelmäkerhon vetäjinä toimivat mm Kauko Kokkonen, Arvo Ylinen, Pentti Räihä, Eino Tissari ja Leena Pinomaa.  Näytelmäkerho sijoittui Seniorikulturellissa Vieremän ohella hyvin, esim. ”Lukukinkerit” näytelmä palkittiin parhaana 2009.

 

Ripsakan jumpat jatkuivat Kauko Kokkosen ohjaamana vuoteen 2009, 2009-2015 Ahti Koskisen ohjaamana apunaan Kauko Breilin, Pentti Kasurinen, Markku Sipilä, Jukka Lappalainen ja Helena Sipilä.  Vuodesta 2015 ohjaajana on ollut Heimo Kuokka  varalla Helena Sipilä ja myöhemmin Heli Korhonen. 2000-luvulla oli myös kevyt jumpparyhmä jota vetivät mm.Helga Kakko, Helena Kauppinen, Ilona Kuikka, Seija Kaatrasalo ja Irma Kolehmainen.  

 

 

Uimahallimatkat Iisalmeen alkoivat 1990-luvun lopulla ja jatkuivat 2000-luvun alkuun kunnes Vuorelan Kunnonpaikan retket alkoivat 2010.  Kauko Kokkonen ja Anja Heikkinen hoitivat Iisalmen linja-autokyydit ja Helka Kakko ohjasi allasjumpat.  2000-luvun Kunnonpaikan uimahalliretket olivat matkailusihteerien vastuulla, vesijumpat ohjasi Kunnonpaikan henkilökunta.  Uimahallikäynnit ovat kaikkien kuntalaisten käytettävissä.  Kunta maksaa bussikuljetuksen ja kävijät uinnin ja vesijumpan perillä (10-14 €/hlö).  Korona on vähentänyt uimahallimatkoihin osallistumistakin.

 

Matkailukerho toimii edelleenkin.  Vetäjinä olivat 1991-2001 Kyllikki Miettinen, 2001-2005 Marjatta Ollikainen, 2006-2008 Pentti Martikainen, 2009-  2011 Seppo Soikkeli ja 2012-2015 Ahti Väisänen.  2016 alkaen vetäjänä on ollut Sirkka Toivainen (varalla Erkki Raipoaho).  Matkailu on ollut yhdistyksen vetovoimaisimpia kerhoja, retkiä on vuosikymmenien kuluessa tehty niin lähiympäristöön, yrityksiin, kotimaan kohteisiin ympäri Suomen Hangosta Utsjoelle.  Pohjoismaat on katseltu, Viro ja Tallinna ja Saarenmaa kierrelty.  Piirin matkoilla on Eurooppaa nähty usealta kantilta.  Nykyään matkainnostuksen kohteena ovat erikoisesti kulttuurimatkat kuten teatteri ja konsertit, operetit ja ooppera.

 

Päivätanssit-kerho alkoi Monitoimitalolla 8.11.2009  yleisön pyynnöstä joka kolmas viikko.  Alkuun soitettiin levyjä ja tanssijoita oli 10-15 paria.  Jussinpihan tultua tanssipaikaksi soitettiin alkuun levyjä kunnes 2015 Arvo Vihtala tuli haitarin kanssa mukaan.  Arvon sairastuttua 2017 alkoivat pelimannisoitot.  Pelimannit Pertti Ollikainen ,Reino Niiranen, Olavi Ollikainen, Asko Vesa, Eino Paulus ja Erkki Niiranen ovat soittaneet vaihtelevalla kokoonpanolla.  Muutaman kerran on Mahottomatkin olleet remmissä mukana.  Tansseja on pidetty Jussinpihassa n. 10 kertaa/vuosi.  Alkuun Monarilla vetovastuussa oli Arvo Ylinen ja 2012 lähtien Eino Tissari.  Jussinpihan päivätanssit jatkuu kerhona edelleen.

 

Wipraattokuoro on ollut 2000-luvulla Ukko Kiiskisen, Riitta Korhosen sekä Matti ja Terttu Karhusen ohjauksessa.  Kuoron kerhovastaava on Irja Juntunen.  Matti Karhunen on edelleen kuoronjohtajana.   Wipraattokuoro toimi alkuun 1980-luvulla kansalaisopiston eläkeläisten kuorona kunnes vuosikymmenen lopulla muuttui yhdistyksen omaksi kuoroksi. Kansalaisopiston opettajana toiminut Reijo Pääkkönen oli johtajana alkuun.  1990-luvulla Ukko Kiiskinen aloitti johtajana. Wipraattokuoro tuli kuoron viralliseksi nimeksi 1994 Ukon vaimon ideoimana.

 

Tarinatupa on ollut 2000 luvun alussa kerhona ,vastuu henkilöinä Maire Mykkänen ,Pentti Räihä, Leo Puurunen  ja Pirkko Pulkkinen.

 

Uutena projektimuotoisena kerhona on 2020-2021 toiminut Sinkusta kaveriksi-yksinasuvien vertaistukiryhmä.  Projektikerhon vetäjänä toimi Irene Juntunen.

 

Haastatteluja

 

Riitta Korhonen kertoi liittyneensä yhdistykseen v 1992 alussa. 1993-94 käytyään senioritanssikurssin hän rupesi ohjaaman Senioritanssiryhmää.  2000-luvulla hän kävi Ikäihmisten jumppa-kurssin ja veti sen jälkeen jumppa- ja voimisteluryhmiä Helka Kakon kanssa.  Wipraattokuoron  johtajana hän toimi Ukko Kiiskisen ja Matti Karhusen kanssa  1990-2000 luvulla tarvittaessa.  Tarinatuvan toiminnassa hän oli myös mukana.  Riitta sanoi viihtyneensä yhdistyksen toiminnassa ja oli hallituksessa 1994-1999.  Riitta on ollut aktiivinen alusta lähtien.  Hän laulaa Wipraattokuorossa edelleenkin.

 

Helka Kakon (yhd v1990) haastattelussa ilmeni sama positiivisuus kuin Riitankin (Korhonen ) jutustelussa.  Hän liittyi yhdistyksen jäseneksi 1990.  Helka on kotoisin Lehmirannan naapurista, ne maisemat ovat jo lapsuudesta tutut, teltat olleet monta monituista kertaa rannalla pystyssä.  Helka asui Leppävirralla Kotalahden kaivosalueella miehensä kanssa. Tyttären asuessa Lapinlahdella muutto tänne tuli ajankohtaiseksi.  Muuttovaiheessa hänen miehensä kuoli.  Helka oli toiminut omaishoitajana 1990-luvun lopulle saakka, sitten miehensä kuoleman jälkeen hän tuli mukaan Eläkeliiton toimintaan. Heti alkuun hän joutui jumppien ja uimahallikäyntien vetovastuuseen.  Hän osallistui aktiivisesti Senioritanssiin.  Kuorolaulua hän harrastaa edelleen Wipraattokuorossa.

 

Kauko Tiitisen haastattelu Eläkeliiton Ylä-savon piirin joululehteen 8.6.2015.

 

Kauko Tiitinen on erittäin hyvätuulinen mies Maijalan kaksion nojatuolissa.  Aluksi yritettyäni teitittelyä vastaukseksi tuli sormen heristelyä, eli sinuttelu oli hänestä mukavampaa. Olen tavannut Kaukon jo muutaman kerran Tavataan taas-kerhossa ja todennut, että hän on aina positiivisella mielellä.  Positiivisuutta hän korosti koko juttelumme aikana.  Siinä oppia meille ”teineille”.

Kauko Tiitinen syntyi 4.3.1922 Vesannolla Tiitisen kylällä.  Perheeseen kuului neljä veljestä, joista vanhin oli velipuoli.  Nuorena miehenä tilan töitä ei riittänyt kaikille, joten metsätyöt tulivat tutuiksi jo silloin.  Armeijaan hän meni 1941 Kuopioon, jossa sai B2 kuntoisuusluokan astman takia.  Sairastuttuaan ihottumaan ja oltuaan Oulun diakoniasairaalassa hän sai vahingossa A1-luokan.  Oulun Ajoksessa saatuaan koulutuksen Huoltojoukkoihin hän sai siirron Kajaaniin 6. divisioonan kenttämakasiinin joukkoihin.  Talousjoukkueen mukana hän oli Äänisen rannalla Karhumäessä lähettinä -43 ja Rovaniemellä vuoden 1943 loppuun esikunnan konekirjoittajana.  Vuonna 1944 hän toimi Syvärille perustetussa 20. prikaatin huollossa komppanian kirjurina ja päivärahavastaavana.  Kaukolla meni siis yli 3½ vuotta armeijassa kaikenlaisia huolto- ja talousasioita hoitaessa. 

Armeijan jälkeen hän haki Ähtäriin Tuomarniemen metsäkouluun, 1947 oli pääsykokeet ja 1948-49 koulu.  Koulun keittiöstä löytyi ihastuttava nuori nainen Maija os. Harju, k. 11.1.2012, ja he menivät kihloihin 28.12.1948.  Häitä tanssittiin koulun ruokasalissa 5.6.1949 eli naimisissa oltiin 63 vuotta.  Avioliitosta syntyi kaksi tytärtä 1951 ja 1953 ja heillä on kolme lastenlasta.  Metsäkoulun jälkeen Kauko oli 1950-1963 Sonkajärvellä Metsänhoitoyhdistyksen neuvojana. 10.8.1963 hän siirtyi Lapinlahdelle Metsänhoitoyhdistyksen neuvojaksi.

Eläkkeelle Kauko jäi vappuna 1980 ja liittyi saman vuoden syksyllä Eläkeliiton Lapinlahden yhdistyksen jäseneksi.  Syyskokouksessa Kaukoa esitettiin jo puheenjohtajaksi mutta hänen kieltäydyttyään kokemuksen puutteen vuoksi, valittiin edelleen jatkamaan Lauri Kaasinen.  Kohtalo puuttui asioihin: 21.2.1981 Lauri Kaasinen menehtyi äkillisesti ja 3.3.1981 Kauko Tiitinen valittiin ylimääräisessä kokouksessa puheenjohtajaksi.  Pestiä kestikin vuoden 1985 loppuun.  Kaukon jälkeen puheenjohtajaksi valittiin Anni Anttila . Puheenjohtajuuden ohella Kauko toimi yhdistyksen matkavastaavana.  Matkoja tehtiin 2-5 vuosittain, bussit olivat aina täynnä.  Matkavastaavan toimi jatkui vuoteen 1991 asti.  Kaukon jälkeen matkavastaavaksi tuli Kyllikki Miettinen.  Siihen aikaan oli busseissa mukana 20 l kahvipannu ja kaasupoltin, jolla keitettiin taukokahvit.  Rahastonhoitajana Kauko oli vuosina 1992-98 . Palveltuaan 17 vuotta Eläkeliittoa aktiivisena toimijana Kauko siirtyi rivijäseneksi.  Kauko on toiminut myös Osuuspankin hallintoneuvostossa 26 vuotta, joista 10 vuotta puheenjohtajana.  Osuuskaupan jäsen hän on ollut vuodesta 1963 lähtien.

 

Nykyään Kauko asuu Maijalan palvelutalossa 47 neliön kaksiossa.  Kauko sanoo olevansa tyytyväinen nykyiseen elämäänsä Maijalassa.  Vappuna tulee täyteen 35 vuotta eläkkeellä oloa.  Ajokortista hän luopui vasta 2014 kesäkuussa.  Tällä hetkellä ajoneuvona on senioriscootteri, sähkötoiminen nelipyöräinen avonainen kulkupeli.  Joka aamu Kauko lähtee puolen tunnin tai tunnin lenkille kävelykeppien avulla kuulemma mielialasta riippuen.

 

Henkilökuva ”Karhus-Matista"

 

Matti Olavi Karhunen on syntynyt 30.5.1938 Lapinlahdella.  Hän kävi kansakoulun Lahdenperän ja kirkonkylän kouluilla, keskikoulun Lapinlahdella ja lukion Iisalmessa.  Armeijan Matti kävi Ylämyllyllä 1958-59 ja hän on sotilasarvoltaan kersantti.  Armeijan jälkeen hän toimi opettajana Lahdenperän koululla 1959-60.

Vuonna 1960 Matti lähti opiskelemaan Oulun Yliopistoon ja valmistui 1962 luokanopettajaksi.  Samana vuonna hänet vihittiin Seinäjoelta kotoisin olevan Terttu Kyllikki Aron, s. 1940, kanssa Seinäjoen Lakeuden Ristin kirkossa.  Ensimmäinen työ oli Vieremällä luokanopettajana.  Asuinpaikkana Vieremällä oli Kauppilanmäki.  Vuosina 1965-67 Matti jatkoi opiskelujaan Jyväskylän yliopistossa.  Vuodesta 1968 hän toimi ala-asteen englannin kielen aineenopettajana, myöhemmin lehtorin nimikkeellä.  Vuonna 1975 Karhuset muuttivat Matin syntymäpitäjään Lapinlahdelle, jossa molemmat opettivat kirkonkylän koululla.  Eläkkeelle Matti jäi vuonna 1998.

 

Kunnalliset ja seurakunnan luottamustoimet

Vieremällä Matti toimi liikuntalautakunnan sihteerinä ja oli koululautakunnan jäsen.  Seurakunnassa hän oli kirkkoneuvoston jäsen.  Lapinlahdella hän oli nuorisolautakunnan puheenjohtajana ja koululautakunnan jäsen.  Seurakunnan valtuustossa hän toimi 25 vuotta, joista 22 vuotta puheenjohtajana.  Vuonna 1998 tasavallan presidentti myönsi Matille seurakuntaneuvoksen arvonimen.

 

Urheilu

Urheilun saralla Matti on ollut todella monessa mukana: Kävelyurheiluliiton valtuustossa, SUL:n  valtuustossa 4 vuotta, SVUL:n Pohjois-Savon piirin johtokunnassa sekä Lapinlahden Vedon johtokunnassa.  Hän oli Lapinlahden Juhannuskisojen ja Eliittikisojen kilpailujohtajana 1983-2000 ja SM-maastojuoksukisojen kilpailujohtajana 1989.  Harrastuksina on hiihto, sauvakävely ja penkkiurheilu.

Karhusten saunasta muodostui legenda urheilijoitten keskuudessa ja vieraskirjaan onkin kertynyt maailman tähtien nimiä kuten Frank Fredericks, Abdi Bile, Kyle Vander Kuyp, Patrick Johnson ja C.J. Hunter.  Ruokakulttuurin vaihtoa harrastettiin ja suomalaiset muurinpohjaletut saivat seurakseen Abdi Bilen oikeaoppiset somalialaiset letut.  Saunaillat ja majoituksen tarjoaminen urheilijoille oli Karhusille ikään kuin palkinto vuoden uurastuksesta, ja vielä, kun urheilijat viihtyivät, niin se oli vielä palkitsevampaa!

                                                          

Eläkeliitto

Eläkeliiton Lapinlahden yhdistykseen Matti tuli jäseneksi vuonna 2003.  Hän toimi vuoden 2004 varapuheenjohtajana ja 2005-2010 puheenjohtajana.  Ylä-Savon piirin puheenjohtajana hän oli 2006-2011. Vuosina 2012-2013 Matti oli kolmen piirin -Pohjois-Savo, Ylä-Savo ja Kainuu- edustajana Eläkeliiton liittohallituksessa.  Vuonna 2015 Matille myönnettiin Eläkeliiton kunniajäsenyys Seinäjoen liittokokouksessa.

                                                                                                         

Kulttuuri

Kirkkokuorossa Matti on laulanut vuodesta 1962 lähtien ja Lapinlahden mieskuorossa vuodesta 1976.  Eläkeliiton Lapinlahden yhdistyksen Wipraattokuoron johtajana hän on ollut 2004 lähtien ja liittoseminaarikuoro Tilapääkuoron johtajana vuodesta 2006.  Viime aikojen harrastuksena on mukaan tullut myös maalaaminen.

 

Kirjoittanut ja haastatellut Eino Tissari; lähde: Lapinlahden Veto ry 70-v. juhlakirja

 

 

Pentti Räihä on liittynyt yhdistykseen vuonna 2000.  Aikaisemmin hän on toiminut kunnallisissa luottamustehtävissä ja eri yhdistyksissä mm. Nerkoon nuorisoseuran näytelmäpiiri, pesäpallo, Lapinlahden Vedon hiihtojaosto.  Tyttären  hiihtoharrastus vei ympäri maata samoin kuin pesäpallo nuorisoseuran puitteissa ympäri maakuntaa.

Liityttyään yhdistykseen Pentti on ollut mukana niin Senioritanssijoissa kuin Näytelmäkerhossa, jossa myös ohjaajanakin.  Hallituksessa hän oli 2004-2009.  Tarinatuvan vetäjänä hän toimi Maire Mykkäsen ja Riitta Korhosen kanssa.  Pentti käy yhä aktiivisesti yhdistyksen kokouksissa ja Tavataan taas-kerhossa.

 

 

Ahti Koskinen liittyi yhdistyksen jäseneksi 2001.  Hän oli hallituksessa 2007-2012 ja Ripsakan jumppien ohjaajana 2009 -2015.  Ripsakka oli suosittu hänen aikanaan, enimmillään oli 40 jumppaajaa paikalla, osa jumppasi käytävilläkin.  Ilona Kuikka ohjasi kevyemmän jumpan siihen aikaan.  Ahti on edelleen myös Wipraattokuorossa mukana.

 

 

 

Sattumia vuosikymmeneltä

 

- Seurakuntasalin vuokrat maksettiin 2000-2009 hautausmaan haravoinnilla.

 

- Aamun avauksia pitivät kirkkoherra Lauri Jäntti, pastorit Pirkko Olanterä, Sirkka-Liisa Lamppu ja Juha Heikkilä, diakonissa Tuune Ruotsalainen, seurakuntaneuvos Matti Karhunen, pastorit Ensio Partanen ja Liisa Penttinen, varapj. Ilmi Sutinen, vs. kirkkoherra Markku Suokonautio, diakoni Jaana Toivainen, Juhani Isosaari, nuoriso-ohjaaja Kari Surma-aho ia diakonissa Vuokko Väätäinen

 

- Säestäjänä Tavataan taas-kerhoissa toimi Else Järvilehto

 

- Luentoja: Säästöpankki Optia Mauno Tanskanen, vanhuspalvelut Irma Antikainen, kunnanjohtaja Kari Virranta, kotipalvelu, Kela, hammashoitola, liikenneasiat, silmäterveys ja näkö, paloturva-asiat, Syöpäyhdistys, kirjastopalvelut, Inkerin kirkko, Lapinlahden poliisi, terveyskeskuslääkäri, Hautaustoimisto Kinnunen, Instrumentarium, Unifem, ravintoterapeutti, Aromahoidot, diabeteshoitaja, Valio, koiran merkitys ikäihmiselle, perintövero ja edunvalvonta, jätevesihuolto, vanhusneuvosto, Väärnin pappilan esittely, Inkerinmaan vapaaehtoistyö, suuhygienia, psykiatrian sairaanhoitaja Kaija Huhtaniska, kuntohoitaja Mirja Lappalainen, Kuinka ennen elettiin Karjalassa, vanhusten päivätoiminta, edunvalvontavaltuutus.

 

- Ohjelmaa: Vaatemaailman muotinäytös, Karkauspäivän karkelot Jussinpihassa 29.2. 2000, musiikkiesityksiä, Kesätapahtuma Kallen teatterissa 20.7.2000, Kevätkarkelot 2006 Alapitkän nuorisoseurantalolla.

- Ensimmäinen Toukosiunaus-tapahtuma Jussilan tilalla 2000 tukokuussa, kylväjänä Esa Ollikainen.  Sen jälkeen Toukosiunaus on järjestetty joka vuosi.  Alussa mukana olivat MTK-Lapinlahti ja ev.lut. seurakunta ja myöhemmin mukaan tuli ortodoksinen seurakunta.  2007 Toukosiunaus pidettiin Hoijakassa, 2008 Pihkarannan tilalla ja 2009 Väärnin Pappilassa.  2010-21 tilaisuus oli Suomen Asutusmuseolla Alapitkällä.  Jäseniä oli talkoissa Asutusmuseolla Alapitkällä.

- 17.8.2000 alkoivat kuntosalivuorot Ripsakassa, ohjaajina Helka Kakko ja Kauko Kokkonen.

- Senioritanssikerhossa 17-19 uskollista kävijää

 

- Päiväretkiä: Pielavesi, Nilsiä, Siilinjärvi, Varpaisjärvi, Vuorela, Iisalmen teatteri, Kuntoranta, Vesileppis, Ponssen tehtaat Vieremä 2008, Normetin tehtaat 2009

 

- Matkoja: vuonna 2000 oli matkapäiviä yht. 50 ja osallistujia 825 henkilöä.  5 vrk ruskaretki pohjoiseen, piirin Unkarin matka, Kotka, Lohja, Norjan Lappi, Tanhuvaara, kylpylämatka Suomussalmelle, Tampere; 2006: Karemajat, Tanhuvaara, Nilsiä Louhosooppera, hiihto- ja vaellusretket, ruskaretkiä Kuusamoon, Lehmiranta, Rokua ja piirin Saarenmaan matka.

 

- Yhdistyksen 30-vuotisjuhla Monitoimitalolla 5.3.2002, juhlapuhujana Eläkeliiton puheenjohtajaHannu Tenhiälä

- Pääemäntä Saara Tynnyrinen jäi pois tehtävästään 23 vuoden jälkeen eli 1980-2003

- 17.7.2003 yhteislauluilta Kallen teatterissa

- yhdistys maksoi Kuntosali Ripsakan vuokraa Lapinlahden Vedolle vuonna 2001 400mk/kk

- Ripsakan vuokra v. 2003 oli 67 €/kk edelleen Lapinlahden Vedolle

- vuodesta 2004 lähtien Ripsakasta ei vuokranmaksua.

 

- Kahviraha 2002-2007  1 €

- Kahviraha   2008         1,50 €

- Kahviraha   2010          2 €

 

 -Jäsenmaksu 2000  30mk

- Jäsenmaksu 2002-2004 5,50 €

- Jäsenmaksu 2006  7 €

. Jäsenmaksu 2008  8 €

- Jäsenmaksu 2011  10 €

- Jäsenmaksu 2014  12 €

- Jäsenmaksu 2015-2021 15€

 

-  Arpojen hinta 2006 -  2021 1 kpl 1 €, 3 kpl 2 €

-  Jäsenrekisterin hoitaja Toini Tikkanen 2000-

-  Liisa Kesti kunniajäseneksi 30.10.2007 yhdistyksen 35-vuotisjuhlassa.

 

- kerhojen vetäjät ja muut vastuuhlöt v. 2006:

     

Keittiö Eila Pietikäinen

Ripsakka Kauko Kokkonen

Wipraattokuoro  Matti Karhunen, Terttu Karhunen ja Riitta Korhonen

Uimahallikäynnit  Kauko Kokkonen

Arpajaispöytä  Pirkko Pulkkinen

Adressit ja välitystavarat Pentti Räihä

Tarinatupa Kyllikki Miettinen

Kudontapiiri Vappu Martikainen

MSL opintokerhot Ilmi Sutinen

                                             

 

- Piirikokousedustajat 2000: Liisa Kesti, Erkki Heikkinen, Ukko Kiiskinen, Esa Ollikainen, LauriPartanen, Toini Tikkanen ja Kyllikki Miettinen .

- Piirikokousedustajat 2004: Kyllikki Miettinen, Pentti Räihä, Erkki Kainulainen, Eila Pietikäinen, Jouko Miettinen, Pentti Martikainen, Eila Ylinen ja Pirkko Pulkkinen.

- Piirikokousedustajat  2008: Ahti Koskinen, Seppo Soikkeli, Arvo Ylinen, Erkki Kainulainen, Eila Pitikäinen, Elli Väänänen ja Pirkko Pulkkinen.

- Piirikokousedustajat 2012:  Arvo Ylinen, Erkki Väisänen, Pentti Räihä, Eila Ylinen

- Piirikokousedustajat 2014: Eino Tissari, Pentti Räihä, Matti Ruuskanen, Liisa Pajuvuori ja Marja Pelkonen

- Piirikokousedustajat 2015-2016: Eino Tissari, Liisa Pajuvuori, Sirkka Toivainen ja Matti Ruuskanen

- Jäseniä 2004 433 henkilöä

- Jäseniä 2006 361 henkilöä

- Jäseniä 2009 347 henkilöä

- Jäseniä 2011 393 henkilöå

- Jäseniä  2012 388 henkilöä

- Jäseniä  2014 401 henkilöä

- Jäseniä  2016 365 henkilöä

 

- Kerhoja: Matkailukerho, Wipraattokuoro, askartelukerho, Senjoriitat, Tarinatupa,

kävelysähly, boccia, Ripsakan kuntosali ja jumpat, sauvakävely, uimahallimatkat, näytelmäkerho, Tavataan taas, Senioritanssi, lentopallo, Taidepiiri

 

- Mykyrokka annos maksoi 2005 3,50€

- Mykyrokka                        2010  5 €

- Mykyrokka                        2014  6 €

- Mykyrokka                        2017  7 €

 

- 2006 Eläkeliiton liittokokous oli Kouvolassa ja yhdistyksen liittokokousedustajat olivat  Matti Karhunen ja Ilmi Sutinen

 

- Taidepiiri alkoi 2011 Tuula Martikaisen vetämänä.

 

- Eläkeliiton 40-v. risteily Baltic Prinsessilla 18-19.5.2010

 

- Arpojen myyjinä ovat toimineet mm. Maire Kovero 2007-2017, Anja Raipoaho 2017-2020 ja Liisa Pajuvuori 2021- .

 

-Seurakuntayhtymä ilmoitti 4.4.2014, että rupeaa perimään salivuokraa 1.9.2014 lähtien Tavataan taas-kerhojen osalta 68 €/kerta ja kuoroharjoituksista 26 €/kerta

- Seurakuntayhtymän kirkkoneuvosto päätti 20.5.2014 perua vuokran, mutta tilaisuuksien järjestäjiä velvoitettiin siivoamaan sali tapahtumien jälkeen.

- Seurakuntaneuvos  Matti Karhunen hyväksyttiin Eläkeliiton kunniajäseneksi 2015 liittokokouksessa Seinäjoella

 

 

                 

 

Tapahtumia 2000 luvulla

 

Toiminnanjohtaja Seppo Jääskeläisen kiertokirje 2/2006 (Huhtikuu)

 

Kaunista keväistä iltaa Nerohvirralta.  Kesä lähestyy ja samalla myös yhteenvedon aika talven toiminnoista, sihteerit kirjaavat MSL:lle lähtevät toimintakertomukset ja tilitykset.

Jos kerhojen vastaavat ovat vaivautuneet pitämään kirjaa kerhoissa käsitellyista asioista ja osanottajista niin toimintakertomuksen täyttäminen ei ole kovin vaativa työ.  MSL:n avustuksella on kuitenkin yhdistyksen taloudelle hyötyä.

 

MUISTOT TALTEEN kotirintaman tapahtumista-keräys on loppusuoralla.  Kirjoituksia ja nauhoituksia on tullut runsaasti ja tiedän että lisää on vielä tulossa.  Seuraavaksi valitsemme pienen ryhmän käymään muistelmat läpi, jonka jälkeen edessä on ratkaisu siitä miten hyödynnämme tuon aineiston.

 

Seniorikulturellitilaisuus kokosi taas suuren joukon esiintymishaluista ja taitoista väkeä Iisalmen nuorisotaloon, ja lauluryhmät alkukarsintoihin Työväentaloon.  Nähtiin ja kuultiin monta upeaa suoritusta ja niin esittäjät kuin yleisö nautti.  Kauttanne suuri kiitos niin osallistujille kuin talkooväelle.  Onnistuakseen tämä vaatii monen ihmisen työpanoksen.

Olin kertonut tammikuun alkupäivinä Eläkeliitto-lehden vastaavalle toimittajalle tästä meidän kulttuuritilaisuudesta ja pyytänyt häntä varaamaan huhtikuun lehteen tilaa tämän tilaisuuden uutisoinnile ja hän lupasi.  Teimme koko aukeaman verran juttua kuvineen kulturellista ja lähetin sen 1.4. cd.lle tallennettuna Eläkeliittoon.  Levyllä oli myös ilmoitus Unkarin matkasta.  Tänään 28.4., kun Eläkeliitto-lehti ilmestyi, olin repiä ”pelihousuni”, ei tavuakaan kulturellista, ei edes maksettavaa ilmoitusta Unkarin matkasta.  Soitin Eläkeliittoon muutamien voimasanojen saattelemana tiukaten syytä moiseen menettelyyn.  Ei kuulema mahtunut lehteen. pitää tasapuolisesti julkaista eri juttuja, ”että näin tasapuolinen tämä järjestö on”.

 

Toukosiunaus-ajankohdat olisi voinut julkaista järjestöpalstalla.  En ymmärrä, hyvät ystävät miksi minun pitää kerjätä kaikki ilmoitukset.   Alan ymmärtää miksi edeltäjäni järjestöpalsta oli niin aneeminen.  Jos haluatte, että syksyn tapahtumista kerrotaan kesäkuun lehden järjestopalstalla, niin ne tiedot tarvitaan pian.  Liittokokous lähestyy ja yhdisysten matkojen järjestäjät ovat huolissaan jäsenten vähäisestä kiinnostuksesta asiaa kohtaan.  Ovatko jäsenet kyllästymässä matkojen tyrkyttämiseen vai joko ikä painaa.  Liittokokous on tärkein, tehkäämme kesäretki Kouvolaan 14-15.6.2006.

 

Savolaisten tähtihetki-risteily lähestyy M/S GALAXYLLA 11-12.10.  EL Etelä-Savon piiri on varannut uudelle laivalle tilaa yhteiselle retkelle.  Linja-auto lähtee Iisalmesta 11.10. klo 10. Matka maksaa puolihoidolla A-hytti 115 €, B-hytti 105€.  Myös lokakuun Unkarin matkalle on paikkoja vapaana.

 

Tästä kirjeestä tuli vähän negatiivissävyinen, olisi ehken pitänyt siirtää sen kirjoittamista muutamalla viikolla, mutta tuo kulturelliasia vaati sitä.  Teiltäkin varmaan kysellään, miksei tmj hoida asioitaan.

 

OIKEIN HYVÄÄ KESÄÄ teille, Kouvolassa tavataan .

Seppo Jääskeläinen

 

                   

Yhdistyksen 35vuotis juhla 

Seurakuntatalo 30.10.2007

 

Juhla alkaa klo 10 kirkossa, jossa jumalanpalvelus.  Saarnan pitää Juhani Isosaari.  Jumalanpalveluksen jälkeen kahvit seurakunta talolla

 

Ohjelmaa

Lapinlahden laulu                                 säestys Else Järvilehto

Tervehdys sanat                                    Matti Karhunen

Kuorolaulua                      Wipraattokuoro

Lausuntaa                         Leena Pinomaa

Yksinlaulua                                            Päivi Lappalainen laulu, Siiri Järvilehto piano

Historiikki                          Ilmi Sutinen

Juhlapuhe                         Eläkeliiton puheenjohtaja Hannu Tenhiälä

Ansiomerkkien jako

Kvartettilaulua                  ”Laulumiehet ”

Vapaa sana

Savolaisen laulu                                    yhteislaulu, säestys Else Järvilehto

 

 

Ansiomerkit

 

Kunniapuheenjohtajan kunniakirja    Liisa Kesti

 

Kultaiset ansiomerkit                                                  Erkki Heikkinen       

                                                                                                                                   Riitta Korhonen

                                                                                                

Hopeiset ansiomerkit                           Helka Kakko            

                                                                                                                                  Matti Karhunen

                                                                 Kauko kokkonen     

                                                                                                                                   Elsa Kvist

                                                                 Maire Mykkänen     

                                                                                                                                   Marjatta Ollikainen                          

                                                                Anja Partanen         

                                                                                                                                   Lauri Partanen

                                                                 Leo Puurunen         

                                                                                                                                   Ilmi Sutinen

                                                                 Eila Ylinen

  

 

 

Toimijat 2000 luvulla

 

Puheenjohtajat

 

1988-2002 Liisa Kesti

2003-04      Erkki Heikkinen

2005-10      Matti Karhunen

2011-12       Arvo Ylinen

2013            Mirja Kauppinen

2014            Eino Tissari

2015-20       Olavi Putkonen

2021-           Irene Juntunen

 

Sihteerit

 

1998-2000    Anja Heikkinen

2001-2011    Eila Ylinen

2012-7/2016 Liisa Pajuvuori

8/2016-2021 Sirkka Toivainen

 

Rahastonhoitajat

 

1997-2002  Erkki Heikkinen

2003-2010  Ilmi Sutinen

2011-2016   Anja Korhonen

2017-2019   Kaija Jyrkkänen

2020-           Helena Punkki

 

Matkavastaavat

 

1991-2001  Kyllikki Miettinen

2001-2005  Marjatta Ollikainen

2006-2008  Pentti Martikainen

2009-2012  Seppo Soikkeli

2013-2015   Ahti Väisänen

2016-           Sirkka Toivainen

 

Keittiövastaavat

1999-2003 Saara Tynnyrinen ja Toini Partanen

2004           Anja Heikkinen

 2004-2011 Eila Pietikäinen

2012-          Helena Haatainen

 

Avustavia emäntiä

Kerttu Partanen, Anja Partanen, Elsa Kvist, Maila Kumpulainen, Elli Väänänen, Salme Vatanen, Kaija Jyrkkänen, Helli Niiranen, Eeva Hynynen, Aili Lyytinen ja Helga Putkonen

 

Hallitukset

 

2000

Pj. Liisa Kesti

Siht.  Anja Heikkinen

Rahast. Erkki Heikkinen

Varapj. Ukko Kiiskinen

Riitta Korhonen

Helena Kauppinen

Lauri Partanen

Toini Tikkanen

Toini Partanen

Esa Ollikainen

Anja Heikkinen

Kyllikki Miettinen

Niilo Kvist

Tilintarkastajat Helena Tiikkainen ja Leena Hämäläinen

 

2001  

Pj.  Liisa Kesti

Siht. Eila Ylinen

Rahast. Erkki Heikkinen

Varapj. Ukko Kiiskinen

Kyllikki Miettinen

Niilo Kvist

Anja Heikkinen

Esa Ollikainen

Kauko Kokkonen

Maire Mykkänen

Marjatta Ollikainen

Riitta Korhonen

Lauri Partanen

Toini Tikkanen

Tilintarkastajat Leena Hämäläinen ja Helena Tiikkainen

 

2002

Pj.  Liisa Kesti

Siht. Eila Ylinen

Rahast. Erkki Heikkinen

Varapj. Ukko Kiiskinen

Riitta Korhonen

Maire Mykkänen

Lauri Partanen

Toini Tikkanen

Toini Partanen

Kyllikki Miettinen

Marjatta Ollikainen

Anja Heikkinen

Kauko Kokkonen

Esa Ollikainen

Niilo Kvist

Saara Tynnyrinen

Tilintarkastajat  Leena Hämäläinen ja Anne Mäklin

 

2003

Pj. Erkki Heikkinen

Siht.  Eila Ylinen

Rahast. Ilmi Sutinen

Varap.j Matti Karhunen

Leo Puurunen

Niilo Kvist

Kauko Kokkonen

Marjatta Ollikainen

Ilmi Sutinen

Maire Mykkänen

Saara Tynnyrinen

Kyösti Kauppinen

Tilintarkastajat Leena Hämäläinen ja Anne Mäklin

 

2004

Pj. Erkki Heikkinen

Varapj. Matti Karhunen

Siht. Eila Ylinen

Rahast. Ilmi Sutinen

Maire Mykkänen

Pentti Räihä

Kyösti Kauppinen

Jouko Miettinen

Pirkko Pulkkinen

Martta Halonen

Leo Puurunen

Kauko Kokkonen

Marjatta Ollikainen

Tilintarkastajat Leena Hämäläinen ja Anne Mäklin

 

2005

Pj. Matti Karhunen

Siht. Eila Ylinen

Varapj. ja rahast. Ilmi Sutinen

Leo Puurunen

Kauko Kokkonen

Marjatta Ollikainen

Erkki Kainulainen

Pentti Räihä

Jouko Miettinen

Pirkko Pulkkinen

Martta Halonen

Pentti Martikainen

Tilintarkastajat Leena Hämäläinen ja Anne Mäklin

 

 2006

Pj. Matti Karhunen

Siht.  Eila Ylinen

Rahast. Ilmi Sutinen

Varapj. Erkki Kainulainen

Eila Pietikäinen

Pentti Räihä

Jouko Miettinen

Pirkko Pulkkinen

Martta Halonen

Leo Puurunen

Kauko Kokkonen

Marjatta Ollikainen

Pentti Martikainen

Tilintarkastajat Leena Hämäläinen ja Anne Mäklin

 

2007

Pj.  Matti Karhunen

Siht. Eila Ylinen

Rahast.  Ilmi Sutinen

Varapj. Erkki Kainulainen

Leo Puurunen

Pentti Martikainen

Ahti Koskinen

Ritva Föhr

Eila Pietikäinen

Pentti Räihä

Jouko Miettinen

Pirkko Pulkkinen

Martta Halonen

Tilintarkastajat Toini Katainen ja Anne Mäklin

 

         2008

Pj.  Matti Karhunen

Siht. Eila Ylinen

Rahast. Ilmi Sutinen

Varap.j Erkki Kainulainen

Eila Pietikäinen

Pentti Räihä

Jouko Miettinen

Pirkko Pulkkinen

Martta Halonen

Leo Puurunen

Pentti Martikainen

Ahti Koskinen

Ritva Föhr

Tilintarkastajat Toini Katainen ja Anne Mäklin

 

2009

Pj.  Matti Karhunen

Siht. Eila Ylinen

Rahast. Ilmi Sutinen

Varapj. Erkki Kainulainen

Arvo Ylinen

Seppo Soikkeli

Ahti Koskinen

Ritva Föhr

Eila Pietikäinen

Pentti Räihä

Jouko Miettinen

Pirkko Pulkkinen

Martta Halonen

Tilintarkastajat Toini Katainen ja Anne Mäklin

 

2010

Pj.  Matti Karhunen

Siht. Eila Ylinen

Rahast.  Ilmi Sutinen

Varapj. Erkki Kainulainen

Eila Pietikäinen

Eino Tissari

Erkki Väisänen

Tuune Ruotsalainen

Mirja Kauppinen

Seppo Soikkeli

Ahti Koskinen

Arvo Ylinen

Ritva Föhr

Toiminnantarkastajat Toini Katainen ja Anne Mäklin

 

2011

Pj.  Arvo Ylinen

Siht. Eila Ylinen

Rahast. Ilmi Sutinen

Varapj. Eino Tissari

Olavi Putkonen

Seppo Soikkeli

Jouko Anttila

Ahti Koskinen

Eila Pietikäinen

Erkki Väisänen

Mirja Kauppinen

Tuune Ruotsalainen

Ritva Föhr

Toiminnantarkastajat  Anne Mäklin ja Toini Katainen

 

2012

Pj.  Arvo Ylinen

Siht. Liisa Pajuvuori

Rahast. Anja Korhonen

varapj. Eino Tissari

Mirja Kauppinen

Olavi Putkonen

Ahti Koskinen

Tuune Ruotsalainen

Ritva Föhr

Erkki Väisänen

Jouko Anttila

Ahti Väisänen

Toiminnantarkastajat Leena Hämäläinen ja Maila Ryhänen

       

2013

Pj.  Mirja Kauppinen

Siht. Liisa Pajuvuori

Rahast. Anja Korhonen

Varapj. Eino Tissari

Olavi Putkonen

Ahti Väisänen

Jouko Anttila

Marja Pelkonen

Matti Ruuskanen

Arja Lipponen

Tuune Ruotsalainen

Erkki Väisänen

Toiminnantarkastajat Maila Ryhänen ja Leena Hämäläinen

      

2014

Pj. Eino Tissari

Sih. Liisa Pajuvuori

Rahast. Anja Korhonen

Varapj.  Olavi Putkonen

Marja Pelkonen

Tuune Ruotsalainen

Arja Lipponen

Elli Väänänen

Helena Haatainen

Eero Lehtola

Matti Ruuskanen

Ahti Väisänen

Jouko Anttila

Toiminnantarkastajat Leena Hämäläinen ja Maila Ryhänen

 

2015

Pj. Olavi Putkonen

Siht. Liisa Pajuvuori

Rahast.  Anja Korhonen

Varapj.  Eino Tissari

Reino Niiranen

Sirkka Toivainen

Jouko Anttila

Ahti Väisänen

Irja Juntunen

Elli Väänänen

Helena Haatainen

Eero Lehtola

          

2016

Pj. Olavi Putkonen

Siht.  Liisa Pajuvuori 31.7. asti

Siht  Sirkka Toivainen 1.8. alk.

Rahast.  Anja Korhonen

varapj. Eino Tissari

Irja Juntunen

Eeva Hynynen

Helena Haatainen

Eero Lehtola

Ahti Väisänen

Reino Niiranen

Matti Ruuskanen

Jouko Anttila

Toiminnantarkastajat Leena Hämäläinen ja Maila Ryhänen

              

2017

Pj.  Olavi Putkonen

Siht. Sirkka Toivainen

Rahast. Anja Korhonen

Varapj. Eino Tissari

Matti Mykkänen

Heimo Kuokka

Reino Niiranen

Irja Juntunen

Matti Ruuskanen

Eeva Hynynen

Eero Lehtola

Helena Haatainen

Toiminnantarkastajat Leena Hämäläinen ja Maila Ryhänen

 

 

2018

Pj. Olavi Putkonen

Siht. Sirkka Toivainen

Rahast.  Kaija Jyrkkänen

Varapj. Eino Tissari

Matti Ruuskanen

Helena Haatainen

Eero Lehtola

Irja Juntunen

Eeva Hynynen

Heimo Kuokka

Reino Niiranen

Matti Mykkänen

Toiminnantarkastajat Leena Hämäläinen ja Maila Ryhänen

 

 

2019

Pj. Olavi Putkonen

Siht. Sirkka Toivainen

Rahast. Kaija Jyrkkänen

Varapj.  Eino Tissari

Irene Juntunen

Helena Haatainen

Eeva Hynynen

Irja Juntunen

Kaija Jyrkkänen

Heimo Kuokka

Eero Lehtola

Matti Mykkänen

Reino Niiranen

Toiminnantarkastaat Eero Lehtola ja Leena Hämäläinen

 

2020

Pj.  Olavi Putkonen

Siht . Sirkka Toivainen

Rahast. Helena Punkki

Varapj. Irene Juntunen

Matti Mykkänen

Eeva Hynynen

Irja Juntunen

Heimo Kuokka

Reino Niiranen

Paavo Ollikainen

Maire Väisänen

Toiminnantarkastajat Leena Hämäläinen ja Matti Karhunen

 

 

2021

Pj.  Irene Juntunen

Siht. Sirkka Toivainen

Rahast. Helena Punkki

Varapj. Maire Väisänen

Heimo Kuokka

Ulkopuol. jäsens. Eino Tissari 

Eeva Hynynen

Heli Korhonen

Liisa Pajuvuori

Matti Mykkänen

Esa Taskinen

Paavo Ollikainen

Toiminnantarkastaja  Leena Hämäläinen, varalla Eero Lehtola

  

 

          2022

 

Pj.                                       Irene Juntunen

Varapj.          Maire Väisänen

Sihteeri        Irma Kolehmainen 31.5. asti

Sihteeri        Sirkka Toivainen 1.6. alkaen

Rahast.                              Helena Punkki

Jäsensiht      Eino Tissari

                                            Heimo Kuokka

                      Olavi Tervo

                      Heli Korhonen

                      Esa Taskinen

                                            Liisa Pajuvuori

                      Paavo Ollikainen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lapinlahti

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja

Anneli Valta-Lisitsin

valtalisitsin.anneli@gmail.com

p. 0500 274 427

 

 

Sihteeri

Sirkka Toivainen

sirkka.toivainen@meili.fi

p. 0400 523 292

 

Vapaaehtoistoiminnan vastaava

Maire Väisänen

mairekatriina@gmail.com

p. 050 534 5363

 

Jäsensihteeri

Eino Tissari

eikka52@gmail.com

p. 040 137 9444

 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter