Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Pohjanmaa
Valikko
  • Lapua
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Pikkujoulun yleisöä

Lapuan eläkeyhdistyksen pikkujoulu ja 45-vuotisjuhla 30.11.2022

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Lapua
  3. Lapuan eläkeyhdistyksen pikkujoulu ja 45-vuotisjuhla 30.11.2022

Yhdistyksen pikkujoulua ja toiminnan 45-vuotisjuhlaa vietettiin 30.11.2022 Step-koulutuskeskuksen Lapuan kampuksella. Juhla aloitettiin yhteisellä ruokailulla jonka jälkeen tapahtuman juontaja Martti Ropponen avasi tilaisuuden.

Puheenjohtaja Kirsti Kallion tervehdyksen aluksi muistettiin seitsemäätoista yhdistyksen jäsentä jotka ovat poisnukkuneet vuoden aikana. Heidän muistoaan kunnioitettiin hiljaisella hetkellä.

Henilökuva Kallio KirstiKallion kuusivuotinen puheenjohtajakausi on tulossa päätökseen ja hän muistelikin mennyttä aikaa. Kuusivuotta sitten, kun hän otti vastaan puheenjohtajuuden, hänelle annettiin tehtäväksi ideoida uudenlaista toimintaa jäsenistölle. Visionääriksi hän ei ryhtynyt, vaan toimina jatkui hyväksi todettujen käytänteiden mukaisesti. Tämän osoittaa sekin, että kaikissa mitä harrastamme on runsaasti osallistujia.

Jäsenistölle järjestettäviä tapahtumia varten on varoja saatu kerättyä muun muassa bingotoiminnoista, jonka käynnistämisestä kuuluu ansio edellisen kauden puheenjohtaja Jorma Hyypälle. Hänen aloitteestaan järjestetään edelleenkin jokaviikkoinen bingo. Tämänkin pikkujoulun ja vuosijuhlan kustannukset saadaan katettua lähes kokonaan bingoista saaduilla tuloilla.

Lapuan yhdistyksen puheenjohtaja Kirsti Kallio toivotti  pikkujouluun ja 45-vuotisjuhlaan tervetulleeksi Eläkeliiton E-P:n piirin puheenjohtajan, piirin toiminnanjohtajan, E-P:n hyvinvointialueen vanhusneuvoston puheenjohtajan, yhdistyksen kunniapuheenjohtajan sekä kaikki 208 Lapuan yhdistyksen jäsentä. Jäsenistön osallistujamäärässä tehtiin tänään uusi ennätys, retkille on maksimissaan osallistunut 150 jäsentä, tänään sekin ylitettiin.

Yhdistyksen sihteeri Ritva Turja esitteli laatimansa, Eläkeliiton Lapuan yhdistyksen historiikin vuosilta 2018-2022. Historiikki on luettavissa kokonaisuudessaan yhdistyksen kotisivulla.

Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Eija-Liisa Keskinen välitti piirin onnittelut  45-vuotiaalle, hyvään keski-ikään yltäneelle Lapuan yhdistykselle. Puheessaan Keskinen totesi, että tänään juhliva eläkeyhdistys on vetovoimainen, sillä on hyvin monenlaista toimintaa, joista jokainen voi valita mieluisensa. On käsityötaitoja ja digitaitoja edistävää toimintaa, on kulttuuria ja matkojakin on tehty milloin mihinkin suuntaan. Yhdistykseenne on ollut helppo saada vastuunkantajia ja toimijoita, toimijoita jotka ovat myös sitoutuneita, se  ei ole itsestään selvyys joka yhdistyksessä. Hän esitti myös kiitoksensa siitä, että yhdistys on saanut pidettyä jäsenmääränsä yli tuhannessa, se on piirin toiseksi suurin Jalasjärven eläkeyhdistyksen jälkeen.

Eduskuntavaalit ovat ensivuonna ja tähän liittyen on eläkeliittokin asetanut niihin omat teemansa ja jotka on jätetty puoluetoimistoille. Ensimmäisenä tavoitteena on turvata riittävä toimeentulo jokaiselle eläkeläiselle. Tässä on paljon tehtävää, muun muassa verotuksen keventämistä ja maksujen kohtuullistamista. 

Toisena teemana on Ikäsyrjinnän ehkäiseminen. Tutkimuksen mukaan 51 prosenttia eläkeläisistä koki iän olevan kielteinen asia. Ikäsyrjintä vähenee vain, kun ikääntyneiden oikeuksia parannetaan samanlaisiksi kuin ne muillakin ikäryhmillä on. Vahvistaessaan lakeja kansanedustajilla tulee olla tieto siitä, minkälaisia vaikutuksia niillä on ikäihmisiin.

Kolmantena teemana on säilyttää perinteiset viranomais- ym. asiointikanavat digitaalisten rinnalla. Useat eläkeläiset tuntevat itsensä toisen luokan kansalaisiksi, koska eivät osaa käyttää näitä digitaalisia toimintoja. 

Keskinen muistutti myös, että hyvinvointi kuuluu kaikille, hyvinvoivista eläkeläisitä hyötyy koko yhteiskunta. Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa vuodenvaihteessa ja eläkeläiset ovatkin näiden palveluiden suurin käyttäjäryhmä. Pidämme tärkeänä, että palvelut ovat tasavertaisia ja helposti saavutettavissa. Tätä me mielenkiinnolla odotamme, miten toiminnot tulevat jatkossa muuttumaan vaikka sanotaankin, että muutos ei tulisi näkymään millään tavalla ainoastaan palvelujen parantumisella.  Eläkeliittolaisilla on hyvä edustus alueiden vanhusneuvostoissa, mm. Lapuan yhdistyksen jäsen Paavo Latva-Rasku on hyvinvointialueen vanhusneuvoston puheenjohtaja, tätä suoraa vaikuttamiskanavaa hän kehotti hyödyntämään.  

Lopuksi puheenjohtaja luetteli Eläkeliiton E-P:n piirin tulevat tapahtumat ja kilpailut sekä toivotti kaikille juhlaan osallistuneille Hyvää adventinaikaa ja Joulun odotusta.

Eläkeliito myöntää jäsenilleen kultaisia ja hopeisia ansiomerkkejä yhteisön hyväksi tehdystä työstä. Eläkeliiton E-P:n piirin puheenjohtaja Eija-Liisa Keskinen jakoi Lapuan yhdistyksen jäsenille myönnetyt ansiomerkit. 

Kultainen ansiomerkki luovutettiin puheenjohtaja Kirsti Kalliolle hänen kymmenen vuoden ansiokkaasta työstään eläkeliitossa ja -yhdistyksessä.

Hopeinen ansiomerkki myönnetään viiden vuoden työstä eläkeyhdistyksessä ja se jaettiin seuraaville: Ritva Turja, Antti Mantere ja Jorma Lamminen.

Ansiomerkkien saajat

Jorma Lamminen välitti ansiomerkkien saajien puolesta kiitokset Eläkeliitolle, liiton E-P:n piirille sekä Lapuan yhdistykselle: "Ensisijainen tehtävämme hallituksen jäsenenä on ollut työskennellä yhdistyksemme jäsenten - teidän parhaaksenne, sosiaalisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Tästä syystä huomionosoituksen saaminen tuntuu niin hyvältä."

Pastori Marketta Veikkola välitti kuulijoille Joulun sanoman. Tänään, 30.11. tasan 83-vuotta sitten alkoi Suomessa talvisota. Tähän liittyen hän toivottikin puheensa aluksi kaikille oikein Hyvää Itsenäisyyspäivää ja Siunauksellista Joulua. Joulun sanomassa hän puhui joulusta valon ja Jeesuksen syntymän juhlana. 

 

LauluryhmäYhdistyksen lauluryhmä ja säestäjä Mauri Laurila vastasivat juhlan musiikillisesta osuudesta. Terttu Niemelä ja Seppo Saranpää avustivat ansiomerkkien jaossa ja päätössanat lausui Martti Ropponen. Yhteislaulun, virsi 30, jälkeen juhlaväelle tarjottiin täytetakkukahvit.

Teksti Eila Yliannala

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

Lapua

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Eläkeliiton Lapuan yhdistys ry

c/o Marja-Leena Laurila

Vasunmäentie 616

62160 Karhunkylä

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter