Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Pohjanmaa
Valikko
  • Lapua
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Tiina Ahonen

Syyskuun kuukausikerho

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Lapua
  3. Syyskuun kuukausikerho

Kuukausikerho 8.9.2023 Nuorisotalolla.

Aluksi pj. Marja-Leena Laurila avasi tilaisuuden ja esitteli Tiina Ahosen Kuuloliiton, Kuule ja muista -hankkeesta. 

Virittäydyimme esitykseen yhteislaululla Mauri Laurilan harmonikan säestyksellä.

Esityksen aihe koskettaa melkein kaikkia ikääntyneitä jo joka toisella 70-vuotiaalla on kuulo heikentynyt. 

Kuulontutkimuksiin kannattaa hakeutua , kun ei saa selvää keskustelukumppanin puheesta tai on lisättävä tv:n ja radion äänenvoimakkuutta tai ryhmässä on vaikea kuulla.

Jos haluaa kuulon takia tutkimuksiin Julkisen terveydenhuollon puolelle, pitää tilata aika Terveyskeskukseen, josta saa, jos tarve vaatii lähetteen Erikoissairaanhoitoon. Omalla kustannuksella voi myös mennä lääkärin tutkimukseen.

Tilaisuudessa oli kirjoitustulkkaus. 

Tilaisuudessa oli mukavan rento ilmapiiri ja kysymyksiäkin esitettiin luennoitsijalle.

Lopuksi oli ilmoitusluontoisia asioita ja ilmoitettiin, että seuraavalla kerralla 13.10.2023 on Syyskokous.

Lapua

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Eläkeliiton Lapuan yhdistys ry

c/o Marja-Leena Laurila

Vasunmäentie 616

62160 Karhunkylä

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter