Yhteystiedot
Puheenjohtaja:
Pirkko Leppänen, 040 745 4589
pirkko.leppanen2@gmail.com
Puheenjohtajan elokuiset terveiset
Kesä alkaa olla takana ja yhdistyksien syyskauden toiminta alkamassa. Kesän aikana oli myös Eläkeliiton 21. liittokokous Vuokatissa. Liittokokouksessa valittiin liittovaltuusto ja päätettiin Eläkeliiton toiminnan ja talouden suuntaviitat vuosille 2025-2030.
Pohjois-Karjalan piiristä liittovaltuustoon valittiin Pertti Ahtiainen (Joensuu), Pirkko Mutanen (Viinijärvi) ja Eila Piippo (Ilomantsi). Lämpimät onnittelut valtuutetuille!
Liittokokouksen päättämät strategiset tavoitteet ohjaavat toimintaamme seuraavat vuodet. Tavoitteet pitää saada käytännön toimiksi niin piirissä kuin yhdistyksissämme. Jokaisen Eläkeliiton yhdistyksen on syytä perehtyä ko. tavoitteisiin ja myös tavoitteita edistäviin toimenpiteisiin. Toivottavasti ne saadaan mukaan myös käytännön toimintaan.
Yhdistyksen syyskokouksissa suunnitellaan tulevaa toimintavuotta ja päätetään myös ensi vuoden talousarviosta. Talousarviota laatiessa on tärkeää huomioida mahdollinen liiton jäsenmaksukorotus. Kuten varmaan olette mediasta lukeneet, niin maan hallitus on ilmoittanut leikkaavansa seuraavan kahden vuoden aikana sosiaali- ja terveysalan järjestöjen rahoitusta yhteensä 130 miljoonaa euroa. Mikäli leikkaus toteutuu täysimääräisenä, niin se merkitsee Eläkeliiton valtionavustuksiin yli 500 000 € leikkausta. Tämän vuoksi liittohallitus teki kokouksessaan 21.8. päätöksen valmistella vuoden 2025 talousarviota siten, että se sisältää 1,5 € korotuksen liiton jäsenmaksuun – kuultuaan, että toisissa eläkejärjestöissä valmistaudutaan avustusleikkauksiin samalla tavalla.
Liittokokouksessa hyväksyttiin myös piirin- ja yhdistysten uudet mallisäännöt. Uudet mallisäännöt tulee hyväksyä vielä yhdistysten syyskokouksissa. Sääntöjen hyväksymisestä pitää myös mainita jo kokouskutsussa. Ennakkotarkastetut säännöt pitää ilmoittaa myös Patentti- ja rekisterihallitukselle. Uudet yhdistyksen mallisäännöt ja niihin liittyvät ohjeet käydään läpi järjestöpäivässä 17.9.24. Tervetuloa järjestöpäivään!
Liittokokouksessa käsiteltiin myös yhdistyksen tekemiä aloitteita, joista osa koski Eläkeliiton verkkosivuja. Liittohallitus valmisteleekin verkkosivujen uusimista niin, että uudet verkkosivut otettaisiin käyttöön vuoden 2025 aikana.
Pohjois-Karjalan piirin Joulutervehdyslehti on taittovaiheessa sekä juttujen että ilmoitusten osalta. Lehti antaa hyvän kokonaiskuvan piirin yhdistysten toiminnasta ja tapahtumista. Juuri monipuolinen toimintahan houkuttelee eläkkeelle jääviä/jääneitä liittymään Eläkeliiton jäseneksi. Toisaalta Joulutervehdyslehti on tärkeä osa piirin toimintaa myös talouden kannalta. Lämpimät kiitokset jo tässä vaiheessa juttujen ja ilmoitusten hankkimisesta.
Hyvää yhteistoiminnallista syksyä!
Seppo