Blogi - KK-kerho 30.8.19 - tri Helena Erjanti ja "Luopuminen"

Kesätauon jälkeen oli taas hauskaa kokoontua syyskauden ensimmäiseen kuukausikerhoon ja tavata tuttuja ja ystäviä. Luvassa oli mielenkiintoinen asiantuntijavieraskin.

Makoisten kahvien jälkeen sai seurakunnan edustaja, pastori Jouni Vasikainen puheenvuoron. Entisaikoina papit saattoivat ravistella ihmispoloja  synnintuntoon, mutta Jouni pyysikin kuulijoita miettimään syntien sijaan jotain muuta: mitä hyvää itse kukin on saanut elämässään aikaan?  

Puhujanpöntöstä putoili kysymyksiä, ja yleisön joukosta nousi hieman epävarmasti käsiä pystyyn. Tohtiiko sitä nyt...? Mutta olihan niitä onnistumisen kokemuksia kertynyt niin työstä, lasten saattamisesta aikuisuuteen kuin koiran kasvattamisesta ja kissan pidosta, kotiaskareista, auton korjaamisesta, kakun leipomisesta, harrastuksista, eli kaikenlaisista arkipäiväisistä asioista, mistä jokaisen elämä koostuu. Olemme siis oman elämämme sankareita jokainen!

Yhdistyksen kuoro Venlat ja noin Seitsemän veljestä oli lauluissaan kesätunnelmissa vetäjänsä Arja Virtanen-Haapasalmen johdolla. Sinikka Jaatinen taituroi poikkihuilullaan kepeitä säveliä. 
Salissakin oli kesäisen lämmintä, suorastaan tukalan kosteaa aamuöisen sateen synnyttämän kosteuden tunkeuduttua sisätiloihinkin.

Asiantuntijavieras, opetusneuvos, terveystieteiden tohtori Helena Erjanti esitelmöi aiheesta Luopuminen. Aluksi Erjanti pyysi yleisöä juttelemaan hetken vierustoverin kanssa luopumisen hetkistä, ja sellaisia kokemuksiahan meille on kaikille kertynyt elämän varrella, kuten esim. työttömyys, avioero, lasten lähtö maailmalle, eläköityminen, läheisen menetys.

Erjanti on tutkija, ja hänen esitelmässään sekä valkokankaalle heijastetuissa dioissa oli paljon aika yksityiskohtaistakin tutkimustietoa.  Diat eivät ikävä kyllä näkyneet kunnolla kaikille. Ajan niukkuuden vuoksi yleisön kommentteihin ja kysymyksiin ei valitettavasti jäänyt aikaa.

Luopumista, menetyksiä ja surua olemme kaikki saaneet kokea. Ehkä vaikeinta on joutua kokemaan läheisen, oman lapsen tai puolison kuolema. Kuten Erjanti totesi, luopumisen ja surutyön eri vaiheiden jälkeen suru lientyy ajan myötä, vaikkei se koskaan häviäkään. Jonain päivänä ilo kuitenkin palaa ja edessä avautuu uusia mahdollisuuksia. 

Mielenkiintoinen, ja ajatuksia herättävä on lista saattohoidossa olleiden ihmisten eniten katumista asioista:

• Elämä oli eletty toisten odotusten mukaisesti
• unelmia oli jäänyt toteuttamatta
• Oli tehty liikaa töitä
• Ei ollut uskallettu aikoinaan ilmaista tunteita
• Ei ollut pidetty tarpeeksi yhteyttä ystäviin
• Ei ollut annettu itsensä olla onnellisempi
• Lopun lähestyessä eniten merkitsivät rakkaus ja ihmissuhteet
• Moni pohti myös, että olisi pitänyt hassutella enemmän

Kolahtiko joku luettelon kohdista? Menneelle emme mitään voi, mutta nykyisyyteen voimme vielä vaikuttaa.

Yhdistyksemmekin tarjoaa eri toiminnoissaan vastauksen joihinkin listan kohtiin: kerhoissa, retkillä ja matkoilla tutustumme toisiimme, saamme uusia ystäviä – ja voimme hassutellakin, nauruhan pidentää tunnetusti ikää!  Yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokeminen lisää varmasti myös onnellisuuden tunnetta.

Helena Erjantin esitelmä päättyi Violetta Parran sanoin:

Ennen arpajaisia yhdistyksen puheenjohtaja Erkki Henriksson kertoili velä syksyn toiminnasta, Margit Taponen kotimaan retkistä ja Sisko Vuorenmaa ulkomaanmatkoista. Uusi matkavastaava Seija Sariola aloittaa ensi vuoden alusta lähtien, mikä on hyvä uutinen, vaikka Siskoa jäämmekin kaipaamaan.

Katso kuvagallerian kuvat

Rajamäen mummo