Hautausmaakävely kirkonkylän hautausmaalla 15.9.2020

Hautausmaakävely kirkonkylän hautausmaalla 15.9.2020

Onnellinen hän,
joka päänsä painaa iankakkisen Isän syliin.
- Aleksis Kivi

Edellisten päivien kaatosateiden jälkeen ja ennen seuraavaa ennustettua myrskyä, kauniina aurinkoisena päivänä, kun kello alkoi lähestyä yhtätoista, yhdistyksemme jäseniä alkoi pikkuhiljaa valua kappelin edustalle. Lopulta meitä oli kolmenkymmenen henkilön ryhmä. Ryhmän otti vastaan oppaanamme toiminut – monelle entuudestaan tuttu, reserviläinen Jouko Saarto sekä seurakunnan suntio ja puistopuutarhuri.

Aloitimme kierroksen muistolaatalta, jossa kerrottiin paikalla olleen vuonna 1699 rakennettu ja vuonna 1793 purettu kirkko, seisoimme siis pyhällä maalla.

Ensimmäinen hautapaikka, joka sai oppaamme kielenkannat auki, oli pianisti, kapellimestari, säveltäjä, musiikkialan monitoimimies Harry Bergstömin hauta ja hautamuistomerkki.

Seuraavana oli vuorossa kirkonmiehet, kirkkoherrat.

”Nurmijärvellä on puinen kirkko ja kankainen pappina.” – kuului sanonta. Kirkkoherra Kosti Kankainen kuului olleen ankara sanan julistaja. Kävelykierroksellamme oli mukana Kankaisen tytär. Hän muisteli isäänsä ja lapsuuttaan lämpimästi. Lieneekö ollut lämpimiin muistoihin osuutta sillä, että tytär, joka oli nuorin lapsista, kertoi olleensa isänsä lellikki.
Kotiin tultuani tutkin kirkkoherra Kankaisen elämäntyötä – olenhan toispaikkaunnalta Nurmijärvelle muuttanut ja siksi jotkut paikkakunnan asiat ovat minulle vieläkin vieraita. Opin, että sen lisäksi että hän oli kirkkoherra, hän toimi myös politiikassa sekä paikallisella että valtakunnan tasolla, kansanedustajana ja presidentin valitsijamiehenä. Se oli tuttua, että hänen työnsä liittyi myös Nurmijärven Yhteiskouluun. Uutta oli se, että Suomessa perustettiin maailman laajuisesti ensimmäinen rippikoululeiri, jonka perustaja oli Kyösti Kankainen vuonna 1936.

Rippikoulu vuodelta 1945. Eturivissä istuvat kanttori
Aarne Heiniälä, kappalainen Åke Launiala, kirkkoherra
Kosti Kankainen sekä suntio

Muistui mieleeni omakohtainen tarina. Olin vasta muuttanut Nurmijärvelle.  Menimme perheeni kanssa joulukirkkoon. Kirkko oli ääriään myöten täynnä, osa kirkkokansasta oli seisomapaikoilla. Huomasin, että kirkon etuosassa yhden penkin pää oli tyhjänä, joten johdatin perheemme sinne istumapaikoille. Meitä tervehti hymyillen vieressämme ollut iäkäs pariskunta. Saimme heiltä kehuja siitä, että pieni tyttäremme oli mukana ja että olin hyvin oivaltanut ottaa tytölle pienen kuvakirjan mukaan, ettei hänen aikansa olisi tullut pitkäksi jumalanpalveluksen aikana. 
Myöhemmin sitten joku kysyi minulta, että miten ihmeessä te uskalsitte kirkossa mennä sinne istumaan. Ihmettelin että kuinka niin, miksemme olisi menneet, kun siellä oli tilaa istua? No, menit istumaan entisen kirkkoherra Åke Launialan viereen!

Hautausmaakierroksemme jatkui ja seisahduimme monilla haudoilla, saksalainen vapautemme puolesta kaatunut sotilas, Malakias Costiander, Stenvall, liikenneneuvos Otto Korzart, Adlercreuz, jne. jne.

Kylän isoimpien talojen sukuhautojen näyttävät muistomerkit saivat myös huomiota.

Monilla mukana olleilla varmaan nousi muistoja mieleen ja puheensorinaa riitti, kun ohitimme omaisten, sukulaisten, naapureiden ja koulukavereiden hautoja. 

Tutkittavaa riitti myös tuhkattujen vainajien muistolaattojen äärellä ja kummasteltiin, että missä oikein on se uurnalehto.  Oli myös monia mielenkiintoisen näköisiä hautakiviä – erilaisia.

Hautausmaan työntekijät ahkeroivat nurmikonleikkuussa ja muissa syyspuuhissa.

Vielä käveltiin sille uudelle isolle vesialtaalle. Sen läheisyyteen oli saanut mm. yksi helvetin enkeleiden jäsen viimeisen leposijansa.


Monet varmaan miettivät – jotkut aprikoivat ääneenkin sitä, että missä tulee olemaan aikoinaan se oma viimeinen leposija ja sitä millainen se tulee olemaan. Uuden puolen hautausmaa antoi varmaan ajateltavaa siitä, onko oma hautapaikka se perinteinen - vaiko kenties muunlainen. Joillekin asia oli jo täysin selvänä.

Kiitokset oppaallemme ja kaikille mukana olleille. Läheltäkin ja tutuistakin paikoista voi löytää aina uutta ja mielenkiintoista. Tiedätkö muuten mikä on ”arentaatti”? Nyt tiedän minäkin, tänään opin. (Arentaattori: pappilan vuokralainen, joka viljeli pappilan maita ja maksoi vuokraa maanviljelyn tuotteilla.)

Lisää kuvia kuvagalleriassa
 

15.9.2020
Margit