Nurmijärvi
Yhteystiedot
Puheenjohtaja Antti Simanainen
Puhelin 040 836 9575
Sähköposti antti.simanainen@gmail.com
elnurmijarvi@gmail.com
Tilinumero: FI82 5300 1720 1776 86
Rek.nro 121.048
Suomi on suuri maa täynnä kiinnostavia paikkoja, ja paljon mahtui taas tähänkin kahden päivän reissuun. Retkiohjelmaa jouduttiin tosin helteen vuoksi hieman säätämään ulkona oleskelun suhteen lämpötilan huidellessa +28...+30 asteen hellelukemissa.
Katso
Kuvagallerian 1. päivän kuvia Taivassalo-Naantali
Kuvagallerian 2. päivän kuvia Naantali-Turku
Aikaisin herätys maanantaiaamuna oli Rajamäestä lähtijöillä, mistä aikataulun mukainen lähtöaika Rajamäen linja-autoasemalta piti olla klo 6.25. Ventoniemen bussia sai kuitenkin kotvan odotella Tampereella asuvan Kalle-kuskin Tampere-Hyvinkää -junan myöhästymisen vuoksi. Retkeläisten keräily viivästyi siksi hieman muistakin pysähdyspaikoista, mutta lopulta bussin kaikki 50 istumapaikkaa täyttyivät ja matka kohti Varsinais-Suomea alkoi.
Raisiosta tuli kyytiin eloisa opas Pirkko, joka ikänsä puolesta sopi hyvin opastettaviensa joukkoon. Pirkko täytti kaikki hyvän oppaan kriteerit – hänellä oli asiantuntemusta, hyvä ulosanti sekä juttuvarasto tuomaan opastuksen lomaan pientä kevennystä.
Nurmijärvellä ei taida olla selvää omaa murretta enää nykyisin (ainakaan Kaakkois-Suomesta kotoisin olevan korvaan). Murteet ovat rikkaus, pikkuhiljaa katoavaa kansanperinnettä. Opas-Pirkko puhui ilmeikästä yleiskieltä, jossa oli välillä kuultavissa murteellinen poljento. Pirkko mainitsikin ihan tarkoituksella puhuvansa joskus omaa murrettaan. Äkkiseltään kuulosti, että siinä oli samoja piirteitä kuin vaikkapa Turun murteessa. Rauman giäl onkin jo sitten jotain muuta.
Viiasten Kartano Taivassalossa oli maanantain ensimmäinen vierailukohde. Kartanossa toimiva Taivassalo-Seura ry:n ylläpitämä Taivassalon kotiseutumuseo esittelee monipuolisesti entisajan maaseudun sääty-yhteiskuntaa. Kartanon päärakennuksessa ja siihen liittyvässä väentuvassa ja näyttelyhallissa on yli 8500 esineen kokoelmat, jotka liittyvät rakennusten sisustuksiin, perinteisiin elinkeinoihin sekä paikalliskulttuuriin ja -historiaan.
Paikallisena museo-oppaana toimi puhelias varttuneempi herra, joka kuulemma mieluummin olisi puhunut ainakin kolme tuntia, mutta nyt oli tyytyminen lyhyempään aikaan. Vaimo opasti yläkertaan vintille kiivenneitä. Kummallakin oli värikäs työhistoria takanaan, vaimo oli mm. ollut vankilanjohtajana (kenties Turun Kakolassa?)
Pionien koti oli seuraava pysähdyspaikka vähän matkan päässä. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, ja hattu oli tarpeen avoimella pionikentällä. Pionien kukoistusaika on vasta juhannuksen jälkeen, mutta onneksi nytkin oli jo kukassa useita hienoja lajikkeita. Omistaja kertoi pioneista ja vastasi kysymyksiin. Pionin siirto toiseen paikkaan on paras tehdä elo-syyskuun vaihteessa, kun kasvukausi on miltei ohi, mutta pionilla on vielä aikaa juurtua uuteen paikkaan. Pionien ohella myynnissä oli suuressa kasvihuoneessa ja sen edustalla katoksen alla upeita kesäkukkia, mutta eipä isoja amppeleita voinut bussiin ottaa. Joku jotain pienempää näytti bussiin tuovan.
Ketarsalmen Kievari 100 vuotta vanhoine graniittiseinineen täyttyi nälkäisistä retkeläisistä ja lounaspuhvetti teki kauppansa, kun isäntä oli ensin kertonut paikan historiasta. Jälkiruokana oli alkukesän herkkua raparperikiisseliä. Kievarin pihapiirissä oli Tukikohta Motti korsuineen.
Pyhän Ristin kirkkoon tutustuttiin seuraavaksi. Taivassalon Pyhälle Ristille pyhitetty 1400-luvulla rakennettu kivikirkko on arkkitehtonisesti harvinainen Pyhän ristin kirkkokokonaisuus. Kirkko on rakennettu isolle Kirkkosaaren saarelle Turun saaristossa.
Taivassalosta matka jatkui Naantaliin. Matkalla tutustuttiin vanhaan Luostarikirkkoon, mikä on Suomen toiseksi suurin keskiaikainen kirkko. Se on rakennettu vuosina 1460–80 -luvuilla katolisen birgittalaisluostarin kirkoksi. Pirkolle jätettiin hyvästit, lausuttiin vilpittömät kiitokset hienosta opastuksesta.
Kultaranta Resort Naantalissa oli päivän ajojen viimeinen etappi ja yöpymispaikka. Nettisivuillaan Kultaranta Resort kertoo olevansa ”saaristoluonnon keskellä”, eikä meri kaukana ollutkaan, mutta meren sijaan päärakennuksen edustalla avautui laaja golfkenttä. Se ihan rannalla sijaitseva kuuluisampi Kultaranta on pari vuotta kestävässä remontissa, eikä sinne vielä tänä kesänä ole pääsyä presidentillä sen paremmin kuin turisteillakaan.
Majoitustilat olivat pienen kävelymatkan päässä kalliorinteeseen sulautuvissa 2-kerroksisissa luhtitaloissa. Huoneet olivat tilavia, ja mikä tärkeintä – niissä oli ilmalämpöpumput huolehtimassa viilennyksestä. Ympäröivä luonto oli kaunista.
Illalliselle käveltiin rinnettä alas päärakennuksen ravintolaan. Noutopöytä oli pienehkö ja sen antimet loppuivat osin kesken 50 hengen ryhmän tullessa, mutta täydennystä tuli nopeasti. Tuore juureen leivottu leipä oli erityisen maukasta. Tiskin takana juomatilauksia vastaanottanut tyttö oli ystävällinen ja jaksoi hymyillä - kuin Naantalin aurinko. Retkioppaat kertoivat sanonnan entisaikojen tullaustoimintaan liittyvästä historiasta, siitä miten Naantalin aurinko muutti yön päiväksi.
Aterioinnin jälkeen osa retkeläisiä jäi vielä viettämään iltaa terassilla leppeässä kesäillassa. Alhaalla golfkentällä lyötiin palloa auringon painuessa alemmaksi.
Aamiaiselle käveltiin raikkaassa aamussa mäntymetsän reunustamaa kalliorinnettä alas päärakennukseen puoli kahdeksaksi. Lämmintä oli jo aamusta ja edessä uusi kuuma päivä.
Tiistain opas Magnus Sundman nousi bussiin aamiaisen jälkeen. Ei ollut hänkään ihan äkkinäinen, vaan jo liki eläkeikäinen ja toiminut vuosikymmeniä oppaana sekä opaskouluttajana. Paraisilla asuva Magnus on erikoistunut saaristoon, ja ainakin yksi matkalaisista oli ollut kuulemassa hänen opastustaan aikaisemmin Seilin saarella. Magnuksen äidinkieli oli ruotsi, ja välillä se kuului hänen puheestaan, vaikka hän sujuvasti suomea puhuikin.
Raision alppiruusupuisto oli päivän ensimmäinen kohde. Varjoisa, kallioinen metsäpuisto oli kaunis, vaikka suurin osa rodoja olikin jo ehtinyt kukkia. Sesonkiaikana viikkoa-paria aikaisemmin puiston poluilla lienee ollutkin kuhinaa. Nyt aamupäivällä muita kävijöitä ei näkynyt ja oli mukavan rauhallista.
Luostarinmäen museokortteli on ainutlaatuinen ulkoilmamuseo koko maailmaakin ajatellen, koska alueen rakennukset sijaitsevat alkuperäisillä paikoillaan. Opas kertoi, että alueella asuttiinkin vielä 1960-luvulla. Korona-aikana museoalue oli kiinni, ja siellä tehtiin sähköistys- ja viemäröintitöitä, rakennettiin lisää WC-tiloja. Tukalan helteen vuoksi vierailu alueella jäi ikävä kyllä lyhyehköksi, mutta moni puhui palaamisesta Luostarinmäelle joskus uudelleen viileämmässä säässä. Alueeseen voi tutustua Turun kaupungin hienolla sivustolla.
Luostarinmäen käynnin jäätyä helteen vuoksi suunniteltua lyhyemmäksi opas kierrätti meitä ilmastoidussa bussissa ympäri kaupunkia alkaen Mauno Koiviston synnyinkulmista ja päätyen Kakolanmäelle.
Bussin ajaessa ylös Kakolanmäelle sen rinteessä oleva funikulaari näytti olevan toiminnassa, mutta aina välillä se on kuulemma jumikulaari, joka pysähtyy kesken matkan. Niin oli käynyt joskus opas-Magnuksellekin, kun hän oli ryhmineen ollut kyydissä.
Ekstrakohde Kakola olikin kiinnostava paikka. Kakolanmäellä toimivat vuoteen 2007 asti Turun keskusvankila ja lääninvankila eriasteisista rikoksista tuomittuine vankeineen. Kakolassa lusineiden joukossa oli mm. naisia huijannut, yleisnimityksenkin touhuistaan saanut Auervaara. Magnuksen opaskollegan ryhmässä oli joskus ollut Kakolan retkellä mukana incognito joku entinen murhamiessarjan Kakolan kundi, jonka tekemisistä opas oli kertonut nimeltä mainiten, jolloin ko. henkilö oli tarkentanut kertomusta tyyliin ei-se-niin-mennyt-vaan.
Vankilakäytöstä vapautuneisiin tiloihin on sittemmin rakennettu hotelli- ja liiketiloja sekä asuntoja parvekkeineen, joita ei selleissä taatusti ollut. Hyvin oli Kakola-nimi tuotteistettu – kaikkea mahdollista oli mäellä tarjolla matkamuistoliikkeen Kakola-nimellä varustetuista pikkulasten vaatteista lähtien, mikä oli jo vähän kornia.
Turun Linnan Juhani Herttuan Kellarissa nautittiin maukas lounas jälkiruokineen ja kahveineen ennen linnakierrosta. Paksujen kivimuurien sisällä ei helle haitannut, mutta kapoisissa ja jyrkähköissä kiviportaissa oli melkoinen kapuaminen. Linnassa kyllä riittäisi tutkimista ihan ajan kanssa.
Kauppahallissa oli mukava tehdä pieniä ostoksia, istahtaa syömään jäätelöä ja katselemaan ihmisiä ennen kotiinlähtöä muualle parkkiin mennyttä bussia odotellessa.
Kotimatkalla moottoritielle päästyä EL Nurmijärven edellinen pj. Erkki Henriksson kiitti kaikkien puolesta Margitia retken järjestämisestä esittäen vielä toiveen, että ensi kesän reissulla saisi asteita olla noin viisi vähemmän.. Margit kun aina retken alussa kertoo tilanneensa hyvän retkisään. Kuuma oli, mutta kaatosade olisi kyllä ollut ikävämpi vaihtoehto.
Loppupään reititys tehtiin kotiseutumatkailun merkeissä käänteisessä järjestyksessä Klaukkala-kirkonkylä-Rajamäki, kun bussi kääntyi Hanko-Hyvinkään tieltä Selki-Lepsämä -reitille. Osa bussissa istujista saikin ihastella ensimmäistä kertaa elämässään bussin ikkunoista avautuvaa lepsämäläistä maalaismaisemaa, jota on joskus Suomi-filmeihinkin ikuistettu.
Tuulikki P
*******************
Alla on lisää reissukommentteja ja niiden alapuolella joitain kuvia kuvakarusellissa. Kuvagalleriassa kuvia on lisää, kummastakin päivästä on oma kansionsa