Ruskaretki Saariselälle 9.-15.9.21 - Blogi

Ruskaretki Saariselälle 9.-15.9.2021 - blogi

Margit oli jälleen kerännyt innokkaita matkalaisia järjestämälleen yhdistyksen matkalle kohti uusia kokemuksia ja elämyksiä. Meitä oli lähes kolmenkymmenen hengen iloinen joukko, osa ennestään tuttuja, osa vieraita. Oli mukavaa saada tutustua uusiin ihmisiin.

Kuvagallerian ruskaretkikuvat:
1. Osa To 9.-Su 12.9.
2. Osa Ma 13.9.-Ti 14.9.

Torstai 9.9.

Nousimme Rovaniemelle menevään yöjunaan Riihimäeltä illan jo pimetessä. Vaunujen sijainnista ja junan pituudesta ei asemalla ollut opasteita, joten emme voineet odotella oikeassa kohdassa laiturilla. Ryhmämme vaunut porhalsivatkin vauhdilla ohitse pysähtyen jossakin edessä päin. Toiset pistivät juoksuksi ja muut tyytyivät etenemään vaunusta vaunuun. Aikaahan oli aamuun saakka. 

Yö kului rattoisasti makuuasennossa junan pysähdellessä tai vaihteissa heiluen ja kolistellen.

Perjantai 10.9.

Päivä oli valjennut aamulla herätessä ja ikkunassa ohi kiitävät maisemat olivat ruskan värittämiä, maa kuurassa ja ilma utuinen.
Klo 7.30 juna pysähtyi Rovaniemen asemalle, mutta ovet eivät painikkeesta painaessa auenneetkaan. Tovi odoteltiin ja aprikoitiin, mikä mahtaa olla seuraava asema, jos jäädäänkin junaan? Syy taisi kuitenkin olla jonkin sortin varotoimenpide, ja olimme liian hätäisiä.
Asemalla meitä oli vastassa jo Saimaan reissulta tuttu Ykkösmatkojen erottuva keltainen bussi ja sen kuljettaja Juha-Pekka, Kuopioon muuttanut, mutta alun perin Kemistä lähtöisin.

Santasport Lapin Urheiluopistoon Ounasvaaralle oli vartin matka. Puhti-ravintolassa nautimme runsaan ja maittavan aamupalan.

Rovaniemeltä matka jatkui kohti Saariselkää. Tienvarsien ruska alkoi selvästi voimistua Rovaniemeltä lähdön jälkeen, ja ruskamatkalla kun kerran olimme, pitihän sen ensivärit bongata. Komean kontrastin ruskalle loi kirkkaasti paistanut aurinko ja pilvetön sininen taivas.

Tankavaaran Kultakylässä poikkesimme huuhtomassa kultaa. Suurin Tankavaarasta löydetty kultahippu on painanut 62 grammaa. Luonnollisesti yritimme uutta ennätystä, mutta emme aivan onnistuneet. Hiput saimme mukaan muistoksi.

Oppaana toimi ärrää saksalaisittain sorautellut Saksasta joskus 30 vuotta sitten Tankavaaraan päätynyt mies, ilmeisesti parantumatonta kultakuumetta poteva kaveri.

Tankavaarassa on kultamuseo, kullanhuuhdonnan kilpailupaikka katsomoineen, kivinäyttely. Käytöstä poistettua kapearaiteista kiskotusta luulin ensin kaivostoiminnan jäänteiksi, mutta erehdyin – rata olikin rakennettu aikoinaan turistien käyttöön museoalueen kierrosta varten. Hieman jo rapistunut museoalue oli rakennettu jäljitellen amerikkalaisista villinlännen elokuvista tuttua miljöötä erilaisine rakennuksineen (eli seinäkulisseineen).

Saariselän Santa’s Hotel Tunturi oli majapaikkamme neljän yön ajan. Saavuimme hotelliin iltapäivällä ja osa meistä ehti nauttia hieman virvokkeitakin hotellin laskuun, koska kaikki huoneet eivät olleet valmiita. Pientä hässäkkääkin ilmeni, kun matkanjohtajallemme Margitille annettiin ensin avain huoneeseen, jossa joku oli jo suihkussa.

Lopulta kaikki saivat huoneensa, ja odottelu kannatti – perushuoneiden sijaan oli luksusta saunoineen ja kylpyammeineen, näköalaparvekkeineen.

Illallinen oli tarjolla eri rakennuksessa, eikä sinne ollut ihan helppo löytää puutteellisten opasteiden vuoksi.

Lauantai 11.9.

Aurinkoisen aamupäivän retkikohde oli Saamelaismuseo ja Luontokeskus Siida, joka sijaitsee Inarin kirkonkylässä, saamelaisten kotiseutualueella. 

Sana siida on pohjoissaamea ja se tarkoittaa saamelaista lapinkylää tai porokylää. Vuonna 1998 avattua Siida-rakennusta laajennetaan ja peruskorjataan parhaillaan, eikä sisätiloihin päässyt. Kansallismuseo on palauttanut Siidan esineistöä alkuperäisjuurilleen. Esineistölle rakennetaan uudet, osin steriilit tilat ja vitriinit.
Saamelaiskokoelman 9.9. pidetyn kotiinpaluujuhlan striimaus löytyy täältä,

Siidan ulkoalueen näyttelykin oli jo riittävän monipuolinen asumuksineen, ansoineen, ahkioineen, veneineen. Alue on Inarijärven lahdelman pohjukassa olevaa muinaista saamelaisasutusaluetta.
Saamelaisalueet käsittävät pohjoisosia Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän Kuolan niemimaan alueilta. Pohjoissaame on saamelaiskielistä suurin. Sitä puhutaan kolmen valtion alueella - Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Suomessa puhutaan pohjoissaamen lisäksi kahta muutakin saamelaiskieltä, koltansaamea ja inarinsaamea. Saamelaiskieliin syntyy valtakielistä uudissanoja. 

Oppaan mukaan saamelaiset ovat olleet lyhytkasvuista väkeä, ja metri viisikymmentä -pituista kutsuttiin jo pitkäksi. Margit ilostui tästä " Kuulitteko, minäkin olen pitkä, Ekille terveisiä". (Eki oli eräässä tilaisuudessa ehdottanut Margitille tuolille hyppäämistä, että kaikki näkisivät hänet. Margit oli ottanut asian huumorilla: "Ääni kantautuu, vaikka ei näy").

Inarinjärven risteilyalus lähti Siidan vierestä. Sähköhybridi-katamaraani on 120-paikkainen ja laivan alakerroksessa oli kahvila A-oikeuksineen. 
Aikaisemmin retkeen kuului rantautuminen Ukonsaareen, mutta nykyisin saamelaisten pyhä uhripaikka on suojeltu, ja vene kiersi saaren ympäri. Nauhalta kuului selostus ohitettavista saarista. Paluumatka taittui vanhaa postireittiä seuraillen ja ohitimme hautuumaasaaren, jossa on kuulemma vieläkin näkyvillä vanhoja puuristejä. Vanhoja asuinpaikkoja ja muinaisia hautoja oli useissa saarissa.

Pielpajärven erämaakirkonkin hautausmaa sijaitsi saaressa. Laiva pysähtyi erämaakirkon laituriin ja jätti osan matkustajista vaeltamaan takaisin Inariin. Matkan joskus jalkaisin tehneenä arvioin osan lähteneen urakkaan hiukan vaatimattomin varustein ja ilman juomista.

Sää oli  aurinkoinen, ja lämpimästi aamulla pukeutuneet karsivat päivän mittaan varusteitaan.

Inarinjärvi on Suomen kolmanneksi suurin järvi. Noin vuoden 1980 paikkeilla sanottiin, että maapallon koko väki mahtuisi Inarinjärven jäälle, jos jokaisella on keskimäärin puoli metriä tilaa.

Inarista lähdettäessä tarttui Jorma mikkiin, ja hänen johdollaan laulettiin Inarinlaulu.

Kotimatkalla huristeltiin vielä bussilla Kaunispäälle ihailemaan tunturin näköalatornista eri suuntiin avautuvia maisemia. Kaunispään huipulla oli ravintola, mutta sen terassille ei ollut enää aikaa piipahtaa, illallinen hotellissa odotti.

  

Sunnuntai 12.9.

Aurinkoinen sunnuntai oli vapaapäivä, ja aamiaisen jälkeen monet suunnistivatkin tuntureille nauttimaan väreistä ja erämaan lumosta. Reittivaihtoehdoista löytyi jokaiselle sopiva ja merkinnät olivat selkeitä. Nyt nähtiin ja koettiin omaan tahtiin sitä, mitä oli lähdetty hakemaankin.
Sähkökäyttöiset läskipyörät suihkivat ohi ylös rinteitä. Pyöriä oli vuokrattavana useammassakin paikassa Saariselän kylällä.

Maanantai 13.9.

Auringonpaiste oli maanantaina vaihtunut sadesääksi. Ohjelmassa oli käynti Saariselän porotilalla, Nikodeemuksen perheen kesäpaikalla. Vierailun alkajaisiksi ruokimme poroja valmiiksi kasaan tuoduilla lehtipuun oksilla.

Komeisiin lapinpukuihin sonnustautuneet isäntä ja emäntä kertoivat poronhoidosta ja vastasivat vieraiden kysymyksiin.

Poroja pidetään eri paikoissa talvisin ja kesäisin. Jäkälän uusiutumisen vuoksi luonto kestää Suomessa 200 000 poron määrän. Porohoitoalueet jakaantuvat 54 paliskuntaan eli itsenäiseen poronhoitoalueeseen. Tilalla tuli selväksi poroerottelun salat, valakka poro, sarvien kasvu ja koko eri-ikäisillä poroilla, saamelaisten kansallisasujen kirjo, eri alueiden ominaispiirteet, porohoidon kehitys jalkamiehestä tietokone- ja helikopteriaikaan.
Tietoa poroista ja poronhoidosta

Suopungin heittoakin harjoittelimme isäntäparin sukulaispojan näytettyä ensin mallia. Ei ihan helppoa ensikertalaiselle, mutta oli muutama onnistujakin joukossamme. 

Vanhan harmaan hirsirakennuksen kahvilaksi sisustetussa tuvassa oli mukava lämmitellä sateessa oleskelun jälkeen ja kahvinjuonnin ohessa kuunnella isännän kertomuksia.

Etelä-Pohjanmaan poliisilaulajat konsertoivat illalla Saariselän tunturikappelissa, joka sijaitsi hotellin naapurissa. Pieni kappeli täyttyi nopeasti sateisesta säästä huolimatta. Mukava elämys sekin.

Tiistai 14.9.

Reissussa koittaa aina kotiinlähdön aika, ja tiistaiaamuna matkatavarat kannettiin jälleen keltaiseen bussiin.

Jorma ja Maija hauskuttivat bussissa matkalaisia kaskuillaan, vitseillään ja arpajaisillaan, kiitos!

Sodankylässä Kylmäsen tehtaanmyymälässä oli tarjolla porotuote poikineen, ja varsinkin purkkituotteet tekivät kauppansa.

Rovaniemellä oli kuulemma aamulla ollut maa valkoisena, ja sinne saavuttaessa oli vieläkin tienvarsilla lunta, jota vesisade sulatteli. Santa´s hotel Santa Clausissa Rovaniemellä syötiin lounas, minkä jälkeen ajettiin muutama kilometri takaisin tulosuuntaan – joulupukin kanssa oli sovittu tärskyt klo 16.

Joulupukin kylässä oli sateisena iltapäivänä vain vähän ihmisiä, ja eri liikkeet jo sulkivat oviaan.

Mutta joulupukki tavattiin! Omia kameroita ei tietysti saanut käyttää, kuvaus pukin kanssa oli maksullista. Ryhmäkuva otettiin, ja turvajärjestelynä oli pleksi, jonka molemmin puolin ryhmämme asettui joulupukin ympärille. Pleksi erottuu otetussa kuvassa ikävänä viivana, mutta maskit sentään riisuttiin.

Yöjunan lähtöön oli runsaasti aikaa, ja Prismassa vietettiin tunti eväitä ym. hankkien. Asemaravintolassakin tapettiin vielä pari tuntia junan kasaamista odotellessa.

Sääennusteiden lupaamat edellisyön lumet olivat sataneet pääasiassa Lapin länsilaidoille, ja lumen jäänteitä näkyi vielä junan ikkunasta. Kemiin tultaessa näkyi aurausvallejakin. Eksotiikkaa sekin eteläneläjille syyskuussa.

Reissu retkineen vastasi varmaankin jokaisen odotuksia - auringon kultaama värikäs ruska kirkkaan sinistä taivasta vasten, patikointipolut, tunturien laet huikeine näköaloineen; arvonsa tuntevat porot Saariselän kylätietä ylittämässä (me-olimme-näissä maisemissa-ensin). 

Kiitos matkakumppaneille mukavasta seurasta ja jättikiitokset Margitille - taas kerran - hyvin järjestetystä ja onnistuneesta reissusta! Jälleen toteutui hienosti yhdistyksen slogan ”Enemmän elämältä”

Juttua kirjoitteli Pertti K, 
ja jatkoi Tuulikki P 
 

Pari ruskaretken kohokohtaa

• Inarin retken paluumatkalla kävimme bussilla Kaunispään laella. Maisemat olivat hienot - ainakin yhteen suuntaan, toisaalle ei ehkä enää niin KAUNISpää...
  
• Seuraavana päivänä eli sunnuntaina ei ollut ohjelmaa, ja lähdimme auringonpaisteessa vähemmän rakennettuun suuntaan Iisakkipäälle.
  
  Aluksi oli kulkijoita melkein ruuhkaksi asti.  Kuukkelikin kävi tervehtimässä, taisi olla matkailijoihin tottunut, olisiko ollut makupalaa vailla. Matkan edetessä kävelijät vähenivät, välillä oli jo pätkiä, että saattoi kuvitella olevansa yksin tunturissa.
  
  Maisemat olivat huikeat ja niistä nautittiin rauhassa, ruska väritti hennosti maisemaa. 
  
  Porojakin nähtiin ja kaksi valkoista vasaa. Ajateltiin, että nähtiin harvinaisuuksia.  Seuraavana päivänä porotilavierailulla kuultiin, että eivät ne niin harvinaista enää nykyään ole. Ennen yksi tuhannesta syntyneestä vasasta oli valkoinen, mutta nykyisin niitä on.. muistetaankohan oikein .. 20 tuhannesta. Kuvat eivät ikävä kyllä onnistuneet.
  
  Kaikenvärisen poron kuva on porotilalta, kun isäntä kertoi porojen väreistä. Kuvassa näkyy vaaleanpunaiset sorkat, valkoisilla poroilla on kuulemma sellaiset!

   

• Porotilalla käyntipäivä oli ainoa  sadepäivä, mutta sehän sopi mainiosti. Ihan reissun parhaita hetkiä oli istua porotilan lämpimässä tuvassa, kahvia ja kampapullaa nautiskellen kuunnella isännän ja emännän tarinoita poroista, poronhoidosta ja saamelaisten hienoista kansallispuvuista.

Kiitos kaikin puolin onnistuneesta reissusta Margitille ja matkatovereille!

Uusia matkoja odotellessa,
reissukaverit Raija ja Maaret

Parhaiten mieleen jäänyttä

Parhaiten mieleeni jäi erittäin mielenkiintoinen Siidan ulkoalueen esittely. Hyvä opas sai entisen elämän toden tuntuiseksi.

Myös huikeat näkymät Iisakkipään  ja Kiilopään huipuilta olivat parasta. Siellä on avaruutta ja ilmaa hengittää.

Kaija