Suomen maatalousmuseo Sarka ja Härkälän kartano 17.8.21 - matkablogi

Maatalousmuseo Sarka ja Härkälän kartano 17.8.21 - matkablogi

Retkeä edeltävänä yönä satoi kaatamalla ja mietitytti, että kuinkas meidän retken oikein käy! Mutta hyvin kävi, pääsimme kukin omilta pysäkeiltämme kipuamaan Vihdin liikenteen bussiin kuivan kelin vallitessa, ja retki alkoi. Mischa-kuski vei meidät ensin Loimaalle Maatalousmuseo Sarkaan, ja kotimatkalla Somerolle Härkälän kartanoon.

Katso gallerian kuvat: Sarka  ja Härkälän kartano

Suomen maatalousmuseo Sarka  on maatalouden valtakunnallinen vastuumuseo, joka avattiin kesällä 2005. Tämän vuoden kesäkuussa Sarka valittiin vuoden 2021 museoksi. Palkinnon jakavat vuosittain ICOM Suomen komitea ja Suomen museoliitto valtakunnallisten museopäivien yhteydessä järjestettävässä suuressa gaalassa. ICOM on kansainvälinen museoneuvosto, Unescon alainen järjestö, jonka tehtävänä on kulttuuriperinnön suojelu. Suomen museoliitto kouluttaa ja kehittää suomalaista museotoimintaa.

Bussissa jakauduimme penkkirivien mukaan kahteen ryhmään, ja kumpikin ryhmä tutustui museossa oppaan johdolla kahteen perusnäyttelyyn, MAATALOUDEN AIKA ja ENNEN KONEITA. Halukkaat tutustuivat vielä itsenäisesti maatalouden koneellistumisen historiaan kolmannessa perusnäyttelyssä KONENÄYTTELY.  Vaihtuvien näyttelyiden tilassa oli esillä Tehtaan tekemää ruokaa – kotimaisten elintarvikkeiden historiaa.

Maatalouden aika -näyttely vei meidät 3000 vuoden aikamatkalle halki suomalaisen maatalouden historian. Jyvästä kaikki alkaa! Vuosisatojen vieriessä viljelykset laajenevat. Suomesta tulee peltojen ja kaskien maa. Härkäpari vetää kyntöauraa Lounais-Suomessa samaan aikaan, kun Itä-Suomen miehet kaatavat kaskea järeään kuusimetsään – työntekoon tarvitaan kaikki kynnelle kykenevät, niin lapset kuin naisetkin. Luonnon armoilla ollaan, katovuosina nälkä on tuttu vieras ja pitää turvautua esim. pettuleipään. Esivalta ottaa omansa veroina: viljaa, voita, lihaa, heiniä… Ja lähettää maanmittarinsa jakamaan tiluksia. Yhä laajenevat isommat viljelykset alkavat käydä raskaiksi hoitaa ihmisten ja eläinten voimin. Ensin hevosen perään laitetaan niittokone ja haravakone, sittemmin koneet ja moottorit. Sota katkaisee hyvään vauhtiin päässeen kehityksen.  Naiset ja lapset hoitavat tiloja. Pula on kaikesta, ja sodan jälkeen aloitetaan alusta. Sitten huomataan, että kaikkea on liikaa. Pellot pakettiin ja lehmistä tapporaha. Tuli EU:n aika, tarvitaan suurempia pinta-aloja, suurempia koneita, suurempia navettoja, tehotuotantoa. Navetassa lypsää robotti... Maatalouden aika jatkuu, mutta mihin suuntaan?

Ennen koneita -näyttelyssä nähtiin, miten ennen konevoiman käyttöönottoa ihmisen käsi kylvi jyvät vakasta peltoon, leikkasi kypsän viljan sirpillä, sitoi lyhteen, kiersi villan ja pellavan värttinän avulla langaksi, heilutti kirvestä… Peltotöissä apuna toimivat härät ja hevoset. Tarvittiin kaikkien työpanosta lapsista vanhuksiin. Näyttelyn esineet on siirretty toimintansa lopettaneesta Viikin maatalousmuseosta. Esineitä on 1700-luvulta lähtien. Työkalujen, astioiden ja tarve-esineiden kautta tutustuttiin kaski- ja peltoviljelyn vaiheisiin, kyntöön ja sadonkorjuuseen, karjanhoitoon, jokapäiväiseen leipään sekä sivuelinkeinoihin: metsästykseen, kalastukseen ja metsätöihin. Tiesittekö, että tuohikontti vastasi nykyajan kylmälaukkua!

Hieno museo, hienot näyttelyt, wau! Uskon, että jokainen meistä koki ja oppi jotain uutta. Itselleni mieleenpainuvin uusi oppi oli sarkajako ja myöhemmin suoritettu isojako. Olisipa kouluissakin näin hyvät materiaalit käytössä ja opettajat osaisivat niitä yhtä hyvin käyttää kuin oppaamme, niin ei tarvitsisi vasta eläkeläisenä oppia sarkajakoa ja isojakoa. Vai nukuinkohan oppitunneilla, kun näitä asioita on koulussa opetettu. Koululaiset museovierailuille mars! On meillä hienot museot, kuten myös Metsämuseo Lusto, jossa vierailimme tänä kesänä Saimaan matkoilla. Hyvin täydensivät nämä museokäynnit toisiaan.

Vierailun päätteeksi nautimme museolla maukkaan lounaan, ja kauppa kävi museokauppa Muurikissa – ostetuimmat tuotteet taisivat olla yösukiksi tarkoitetut alpakkalankasukat, joita löytyi varastosta lisää kaikille halukkaille.

Joutsenbussimme nokka käännettiin kohti tulosuuntaa, ja jatkoimme takaisin päin Somerolle. Kuljettajamme Mischan jutustelu savolaismurteellaan ilahdutti matkalaisia.
Ajoimme Someron kaupungin läpi. Näimme Badding-pysäkin, joka on Rauli Badding Somerjoen (1947-1987) kunniaksi pystytetty muistomerkki. Baddingin kioski Paratiisiin Baddingin ihailijat tekevät muistelumatkoja. Ohitettiin Muotiputiikki Helmi, mutta kellohameet jätettiin tällä kertaa ostamatta.  Ohitettiin kirkko, hautausmaa ja kivisakaristo (1480-luvulta). Ihailtiin Saarentaanjärven rannalla olevia kauniita taloja ja hyvin hoidettuja pihoja, kunnes eteen tuli tienviitta Härkälän kartano.

Härkälän kartano 

Olimme sovitusta aikataulusta pikkuisen edellä, kartano oli pimeänä ja oli hiljaista, pääovi oli lukossa. Kohta ovelle ilmestyi kartanon ystävällinen isäntä. Hän huuteli iloisesti, että sisälle vaan, tervetuloa ja meni sytyttelemään valoja.

Soile Suominen-Hurme ja Raimo Hurme etsivät kesäasuntoa synnyinseuduiltaan, ja v. 2005 he ostivat Somerolta rapistuneen kartanon ja päätyivät kartanonomistajiksi. Siitä alkoi kartanorakennusten vaativa perinteitä ja historiaa kunnioittava peruskorjaustyö ja piha-alueiden kunnostaminen. Uusi vaihe kartanon historiassa oli alkanut. Nyt kartano on uskomaton aarreaitta täynnä erikoisia esineitä.

Härkälän kartanolla on pitkä historia. Ensimmäiset maininnat kartanosta ovat 1500-luvun lopulta. Useiden aatelissukujen hallussa ollut kartano siirtyi valtiolle 1900-luvun alussa. Maat lohkottiin eri viljelijöille ja 1800-luvulta peräisin ollut päärakennus myytiin Someron kunnalle kunnalliskodiksi. Kunnalliskotina se palvelikin pitkään, ja sen jälkeen apteekkaritaiteilija Keijo Mäkelän ateljeena. Aikojen saatossa rakennus pääsi rapistumaan varsin murheelliseen kuntoon. Piha oli kasvanut umpeen ja katto vuoti.

Kartanon Raimo-isäntä kertoi meille seikkaperäisesti ja mielenkiintoisesti kartanon historian vaiheet. Tarinaa tuli niin paljon, että kuulijaa hengästytti. Isäntä tunsi asiansa ja kartanonsa historian.

Kartanon tyylikkäät huoneet ovat nähtävyys itsessään. Kauniissa kartanosaleissa on esillä monipuolista kotimaista ja ulkomaista taidetta ja antiikkia. Kartanon tiloissa järjestetään konsertteja ja muita tapahtumia. Myös järvimaiseman ympäröimä puutarha oli kaunis, sinne on koottu veistoksia ja patsaita, jotka on ostettu Belgiasta ja muualta Euroopasta. 

Keskellä oleva taulu oli ennen Someron kirkon seinämaalaus, joka revittiin irti remontin yhteydessä.

Isännän tarinankerronta pääsi toiselle kierrokselle, kun hän kutsui meidät mukaansa matkalle Kiinaan.

Kartanorakennus mahdollisti pariskunnan keräilyharrastuksen päästämisen valloilleen. Aiemmin kaikelle ei ollut tilaa. Pariskunnan harrastuksena on ennen kaikkea kiinalaisen ja myös japanilaisen taiteen ja esineistön kerääminen. Kiinaesineistö on monipuolinen, satoja vuosia vanhoja esineitä. Japani-kokoelmassa on mm. kimonoita, samuraimiekkoja ja -haarniskoja ja veistoksia. Esineet ovat osoitus uskomattomasta käsityötaidosta. Monet esineet on ostettu matkoilta.

Lisäksi kartanomuseossa on huone Barbie-nukkeja eri vuosikymmeniltä ja huone leikkikalukokoelmalle. Pienempiä kokoelmia on sijoitettu vitriineihin, kuten hattuneuloja ja miniatyyrimaalauksia. Soili kertoi, että miniatyyrimaalaukset olivat käteviä, oman aikansa Tinder, ja aatelisten suosiossa. Kun aateliset miettivät naimisiin menoa, halusi moni nähdä kuvan mahdollisesta puolisosta.

Pariskunnan omien aarteiden lisäksi ullakolle kunnostetuissa tiloissa pidetään myös vaihtuvia taidenäyttelyjä. Vuorossa oli  Somerolla asuvan hollantilaissyntyisen kuvataiteilija Keanne van de Kreeken taidetta ja kuvituksia Värien vuoristorata -näyttelyssä.

Huh huh millainen hieno ja tunnelmallinen paikka! tavaraa ja tarinaa oli niin paljon, että kaikkea ei millään jaksanut omaksua. On vaikea uskoa, että vielä reilut 15 vuotta sitten kartanon katosta satoi sisään.  Nähtyä ja kuultua sulateltiin vielä kartanon salissa kakkukahvien merkeissä. Lähtiessä sade yllätti, ja siksi jäi näkemättä muisto alkuperäisestä 1500-luvun kartanosta: piharakennuksen alla olevat holvikellarit. Nekin on kunnostettu yhteistyössä Museoviraston kanssa vastaamaan mahdollisimman hyvin alkuperäistä asuaan.

Kotimatka aloitettiin mutkaista kapeaa Hämeen Härkätietä pitkin, jonka kauniit ja monipuoliset maisemat painuivat mieleen. Turusta Hämeenlinnaan johtava Hämeen Härkätie on yksi Suomen vanhimpia historiallisia teitä.

Kiitos kaikille retkellä mukana olleille!

18.8.2021
Margit