Suurmusikaali Moulin Rouge! Helsingin Kaupunginteatterissa 5.10.24

Suurmusikaali Moulin Rouge! Helsingin Kaupunginteatterissa 5.10.24 

Viime vuoden joulukuussa alkoi ilmoittautuminen Helsingin Kaupunginteatterin suurmusikaalin Moulin Rouge -esitykseen. Odotus päättyi lauantaina 5.10., kun Ventoniemen bussi poimi Punaiseen Myllyyn menijöitä eri puolilta kuntaa; tuli samalla taas pieni kotiseuturetki aurinkoisessa syyssäässä ruskamaisemien vilahdellessa bussin ikkunasta.

Helsingin  Kaupunginteatterin Moulin Rouge on ollut varsinainen tapaus, ja liput ovat menneet kuin kuumille kiville. Margit oli ajoissa liikkeellä varatessaan liput jo viime vuoden joulukuussa, ja ryhmä täyttyi jo kauan ennen viimeistä ilmoittautumispäivää. Näyttävä oli spektaakkeli ja esiintyjät taitavia, lavasteet komeat, ja kaikki taatusti kuulivat musiikin.

Alla yhdistyksen jäsen, musiikkimies Pentti Lehmusvaara kertoo ajatuksistaan nähdystä ja kuullusta, lopussa joitain lehtiarvosteluita

Tuulikki P

KAUPUNGINTEATTERIN ESITTEEN TEKSTIÄ MUSIKAALISTA

”---Moulin Rouge! Musikaali räjäyttää tajuntasi, stimuloi kaikkia aistejasi ja kietoo sinut ennenkokemattoman hekumalliseen kimallukseen. Visuaalinen spektaakkeli ja intohimoinen rakkaustarina sisältää popmusiikin historian suurimpia hittejä.--- Tämä musiikkispektaakkeli on totuuden, kauneuden, vapauden ja ennen kaikkea rakkauden yltäkylläinen juhla. Moulin Rouge! Musikaali on hunajaista hedonismia kaikilla herkuilla. Astu sisään hekumalliseen loistoon, unohda kaikki estosi ja antaudu villiin ilonpitoon - tervetuloa Moulin Rouge! Musikaaliin! ” 

PENTTI LEHMUSVAARA: 
Olisikohan esitteen kirjoittajan runoratsu päässyt vähän laukalle?

Moulin Rouge, Punainen Mylly, perustettiin 1889 Pariisiin Pigallen punaisten lyhtyjen alueelle, lähelle Montmartea. Se oli aikansa merkittävin ohjelmallinen yökerho, jonne kerääntyi raharikkaita, rikollisia, maineikkaita taiteilijoita, pinnalle pyrkiviä vielä P.A-taiteilijoita, kurtisaaneja ja kaikenkirjavaa muuta väkeä ympäri maailmaa seuraamaan tanssilattian can-can esityksiä ja muuta ohjelmaa.

Epäilemättä siellä viihtyivät myös Suomen taiteen kultakauden kuvataiteilijat, säveltäjät ja kirjailijat sikäli kuin sen ajan taiteilija-apurahat ja sponsorituki antoivat myöten. Kertoohan myös itse Tippavaaran vanhaisäntä käyneensä siellä Kala-Kallen kanssa menestyksellisesti "laulussaan” Pigalle.

NÄILLÄ LÄHTÖKOHDILLA taas ajeltiin Kaupunginteatteriin seuraamaan mitä tuleman pitää, elokuva oli vielä jollain tavalla muistissa.

Pimeälle näyttämölle kävelee yksinäisessä spottivalossa köyhä amerikkalainen säveltäjä Christian kirpparipuvussaan, matkalaukku kädessään. Taustalla soi sellosoolona Nature Boy, jonka Nat King Cole aikoinaan lauloi maailman tietoisuuteen. Valoa tulee lisää, karulla näyttämöllä tulee näkyviin taidemaalari Henri de Toulouse-Lautrec kaverinsa kanssa, otetaan vähän viintä ja mietitään tulevaisuutta. Pian ollaankin jo kabareetanssiryhmän menossa mukana. Viimeistään tässä vaiheessa aika moni kuulija totesi, että nyt on äänentoiston nupit käännetty todella kaakkoon, ja volyymiä aivan liikaa. Ei haitannut, vaikka kuulolaitteen patteri oli lopussa, kyllä kuului.

Tanssiesitykset seuraavat aika nopeassa tahdissa toisiaan. Pukuja vaihdetaan, taas juoksennellaan pitkin näyttämöä jumputtavaan diskorytmiin sovitetuissa kappaleissa, osa niistä tuttujakin. Sitten vähän hempeillään, riidellään, uhkaillaan ja päähenkilöt esittävät haikeita lauluja hataria rakennustelineitä muistuttavien kulissien eri tasoilta. Ja taas tanssitaan. Aika monissa kohtauksissa ollaan vain muutaman spottivalon varassa vaatimattomissa lavasteissa. Koko esityksen aikana ei oikein tule tunnetta siitä, että nyt ollaan Punaisessa Myllyssä, ja värimaailma on se, mitä Toulouse-Lautrec kuvasi tauluissaan.

Esitystä voisi mielestäni lyhentää hyvin puolisen tuntia, jäisi turhaa juoksentelua ja asiaan liittymätöntä jaarittelua pois. Lavastuksen vaatimattomuus, valaistuksen ja videosuunnittelun aika kelmeä taso ehkä johtuvat yhteispohjoismaisen tuotannon luterilaisen puritaanisuuden perinteestä. Puhtaasti kotimainen versio olisi voinut olla parempi, ainakin muutamat aikaisemmat musikaalituotannot ylittävät tämän tason. Samaan lavastukseen ja valoihin olisi pystytty myös Monikossa. Muutama liikkuva häkkyrä ja valot voidaan tehdä sinnekin.

Edellä oleva kritiikki ei koske esityksen näyttelijöitä, laulajia, tanssijoita eikä soittajia. Meillä on tällä hetkellä varsin korkeatasoista joukkoa mihin tahansa esitykseen. Päätähdet, Christian, Martti Manninen on aivan loistava, ja Satine, Jennie Storbacka laulaa hyvin, mutta on tunteissaan kurtisaaniksi vähän viileä. Risto Kaskilahtikin on mies paikallaan.

Tietysti olisin toivonut, että myös orkesteri olisi ollut näkyvillä näyttämöllä, mutta sittenhän kyseessä olisikin  ollut jo konsertti. Nyt ei näkynyt muuta kuin kapellimestari Ville Myllykosken niska ja nuttura lattia-aukosta. Bändi oli kellarissa, mutta kyllä kuului... Esityksen lopussa olisi voinut soida Olavi Virran laulama "Luonnonlapsi", sen melodiahan kuultiin useampaankin kertaan joko kokonaan tai pätkittäin esityksessä. Tekstikin käsittelee samaa aihetta - rakkautta.

Olisi kauniin iltapäivän voinut viettää huonomminkin. Kokonaisuus oli kuitenkin ihan nautittava, ja elävä esitys kannattaa katsoa aina.

Teattereiden ja muidenkin tapahtumien ohjelmien seuraaminen ja niihin lippujen varaaminen meidän iloksemme on oma taiteenlajinsa. Kiitos taas kerran taiteilija Margitille hienosta valinnasta.

7.10.2024 Pena

PENTIN KOOSTAMIA LEHTIARVOSTELUITA

Lauri Meri, Helsingin Sanomat 1.9. 2024
"Hittielokuva surkastui näyttämömusikaaliksi. Yhteispohjoismainen hanke toi Helsinkiin hittimusikaalin, jonka toteutus on teknisesti ja taiteellisesti kovin vaatimaton Kaupunginteatterin suurelle näyttämölle.--- Baz Luhrmannin ohjaama  elokuva Moulin Rouge (2001) räjäytti pankin vuosituhannen alussa.--- Elokuvan kuvakerronta oli lähes ennen kokematonta.--- Sanomattakin on selvää, että tätä kaikkea ei pysty sellaisenaan siirtämään teatterin lavalle. Toteutustapa on ajateltava uusiksi.

Miten tässä onnistuu Helsingin Kaupunginteatteri? Todella surkeasti. Anarkistisesti iloittelevasta elokuvasta on muovautunut asenteiltaan ja toteutukseltaan todella vanhanaikaista lavateatteria. Kaupunginteatteria ei voi kuitenkaan syyttää kuitenkaan muuta kuin siitä, että se on alun perin lähtenyt mukaan tähän itselleen  täysin tuhoisaan yhteispohjoismaiseen hankkeeseen. Tarkoitan nyt taiteellista puolta. ---"

Päivi Ängeslevä, Suomen Kuvalehti 37/2024
Musikaalitähti on syntynyt. Henkeäsalpaavaa tanssin, laulun ja visuaalisuuden ilotulitusta! Helsingin kaupunginteatterin Moulin Rouge!- musikaali on loistavaa viihdettä ja suoranainen piristysruiske arkeen.--- Lähes kolmen tunnin musikaali on taidokas ja tunteisiin iskevä vyörytys, jossa kappaleet vaihtuvat jopa muutaman sekunnin välein. Leppäkosken suomennokset ovat paikoin jopa erinomaisia. Surumielisestä rakkaustarinasta huolimatta  esitys jättää lämpimän ja hyvän jälkimaun.--- "