Syysretki Tuusulan Kellokoskelle 27.9.2022

Syysretki Tuusulan Kellokoskelle 27.9.2022

Lainaus Pentti Lehmusvaaran blogikirjoituksesta kevätretken jälkeen: ”Miten paljon meillä onkaan tunnin ajomatkan säteellä Nurmijärveltä erilaisia kulttuuri-, luonto- tai muita merkittäviä tutustumiskohteita, joita emme tunne? Puhumattakaan vierailusta niihin”. Näin voisi todeta tiistainkin syysretkestä Kellokoskelle.

Tutustuminen Kellokosken sairaalamuseoon, sairaalan puistoon ja Ruukin alueeseen sekä Kellokosken kirkkoon

Museon ahtaiden tilojen vuoksi 50 hengen ryhmä jakautui kahtia jo bussissa sen mukaan, kummalla puolella bussia istui. Kaksi asiaansa perehtynyttä eloisaa opasta johdatteli retkeläiset Kellokosken sairaalan historiaan ja kertoili sairaalan ja kyläyhteisön yhteiselosta. Näyttely tutustutti psykiatrisessa sairaanhoidossa eri aikoina käytettyihin hoitomuotoihin, sairaalan toimintaan sotavuosina sekä sairaalan potilaiden ja henkilökunnan tarinoihin. 

Kellokosken sairaalamuseo toimii sinisessä puutalossa Kellokosken sairaalan piha-alueella  palatsimaisen kartanorakennuksen läheisyydessä.

Sairaalamuseo ja kartano, oikealla Kellokosken Prinsessaa koskevaa esineistöä

Kartanon historiikki on mielenkiintoinen juttu sinänsä: ”Konni” Zilliacus rakensi italialaista renessanssipalatsia jäljittelevän päärakennuksen puistoineen 1880-luvulla, mutta velkaantui, hylkäsi vaimonsa ja 10 lastaan ja karkasi ulkomaille. 1910-luvun alussa kartanon maista muodostettiin viljelystiloja, joiden asukkaat olivat alkuun valtion vuokralaisia. Kartanon päärakennusta laajennettiin ja siitä tehtiin Kellokosken sairaala”. Lue lisää Virtuaali Tuusulan sivulta 

Anna Salome Pakalén toimi sairaalan ylihoitajana 1931–1955 uudistaen köyhien mielisairaiden potilaiden hoitoa ja elinoloja. Tuona aikana sairaalaan hankittiin kunnollisia ruokailuvälineitä, luovuttiin pakkopaidoista, tehtiin hoitoympäristöä viihtyisämmäksi ja koulutettiin hoitajia uusiin hoitotapoihin.

Potilaat saivat Pakalénin uudistusten ansiosta työskennellä lähialueen taloissa ja liikkua vapaasti. Tapio Pyynönen kertoi, miten hänen lapsuudessaan oli joku Kellokosken sairaalan potilas tullut jalkaisin heidän kotiinsa Palojoelle - ja käynyt uudestaankin tultuaan hyvin kohdelluksi.

Museossa on esillä sairaalan vanhaa esineistöä, kuten hyytäviä lobotomiainstrumentteja ja sokkihoidoissa käytettyjä välineitä, sekä potilaiden työterapiassa valmistamia esineitä ja taidetöitä, mm. Kellokosken prinsessana tunnetun potilaan käsitöitä. Prinsessaa (1896–1988) hoidettiin sairaalassa 52 vuotta. Laulajana ja hierojana itseään Helsingissä elättänyt savolaistyttö sairastui vaikeaan skitsofreniaan ja joutui Lapinlahden kautta Kellokoskelle 1933. 

Prinsessa oli ilmeisen kiehtova persoona, jolla oli lentävä mielikuvitus. Omien puheidensa mukaan hän syntyi kuninkaalliseen perheeseen Englannissa, Buckinghamin palatsissa. Hänen ollessaan alle vuoden ikäinen tuli aarnikotka, nappasi hänet vaunuista ja kuljetti ilmojen halki Suomen Lappiin, kesäiselle jäkälämättäälle, josta lappalaiset ottivat hänet hoiviinsa. Prinsessaa koetettiin ensin turhaan parantaa rankoillakin hoidoilla, mutta loppuvaiheessa enää pienin konjakkihömpsyin. Loppuelämänsä 93-vuotiaana kuollut Prinsessa vietti  Talvipalatsissa eli Nikkilän mielisairaalassa. 

Kartanon takaa puiden siimeksestä löytyy kuvanveistäjä Rauni Liukon suunnittelema kaksiosainen Prinsessan muistomerkki, joka paljastettiin sairaalan 80-vuotisjuhlissa 1995. Muistomerkki symboloi elämän virtaa ja se on kunnianosoitus paitsi Prinsessalle, myös kaikille muille mielenterveyshoitoa saaneille potilaille.

Prinsessasta tehdystä kirjasta ja siihen perustuvasta elokuvasta voi lukea tästä sekä Yle Areenan sivulta. Vuonna 2017 tehdyn Ylen dokumentin Hulluus kylässä voi katsoa tästä.

Opas johdatteli retkeläiset myös ja sairaalan ruumishuoneeseen ja kappeliin, missä istuttiin kotvanen opasta kuunnellen.

Kahvila Kinuskilla odotti nälkäisiä lounaalle ja tarjolla olikin oikein kunnon kotiruokaa - mureaksi haudutettua karjalanpaistia ja maukasta muusia sekä runsas salaattipöytä. Jälkiruokakahvin noutaessaan moni asioi kahvilan kakkuvitriinillä, joka vangitsi katseet heti astuttaessa sisään vanhaan makasiiniin rakennettuun kahvilaan.


Kellokosken Ruukki on ainutlaatuinen kulttuurihistoriallinen alue. Ruukin historia voidaan katsoa alkaneeksi 1750 -luvulla. Kellokosken Ruukin toiminta on aikoinaan perustunut tehtaan ympärille, jonka tuotteista tunnetuimpia ovat olleet maitotonkat, paloruiskut, kirveet ja muut työkalut.  Fiskarsin ruukki osti Kellokosken tehtaat 1963. Rautaruukin toiminta kuihtui pois 1979. Lue lisää Virtuaali Tuusulan sivulta 

Nykyisin Ruukin tilat ovat pääasiassa pienyritysten käytössä. Alueella on monipuolisia palveluita, erilaisia pienyrittäjiä, taiteilijoita ja käsityöläisiä. Lounaan jälkeen oli aikaa tutustua omatoimisesti Ruukin tehtaan historiaan Ruukin museossa, missä on esillä arjen esineistöä ja tarvikkeita. Alumiiniset maitokannut herättivät nostalgisia muistoja lapsuudesta, kun kahden litran kannulla kävin pikkutyttönä hakemassa maitoa Vuorelan kaupasta.

Maijan Kammarin puodissa oli esillä upeita yksilöllisiä vaatteita, joita ei varmasti heti vastaan kävele, jos joku ostoksia tuli tehneeksi. Näinköhän huomenna perjantaina kuukausikerhossa jollain näkisi?

Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, ruska hehkui Keravan joen rantamilla ja koski kohisi

Ruukin alueella patoaltaan äärellä sijaitseva Kellokosken kirkko oli päivän viimeinen kohde. Kapeilla puupenkeillä suora lauta selkänojana ei järin mukavaa ollut istua, mutta oppaana oli jälleen asiansa osaava nainen. Kirkon kattoviirissä on vuosiluku 1800. Silloin ruukin omistaja palkkasi ensimmäisen papin Kellokoskelle, ja siitä alkoi Kellokosken ruukinseurakunnan toiminta. Lue lisää  Virtuaali Tuusulan sivulta.

Oli hieno syysretki, siitä olivat kaikki varmasti yksimielisiä. Kiitos Margitille hienon elämyspäivän järjestämisestä!

Tuulikki P.

Katso kuvagallerian kuvat