Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Satakunta
Valikko
  • Punkalaidun
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Mäkimattilan kirkkokonsertti 2022

Kirkkokonsertti 2022

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Punkalaidun
  3. Kirkkokonsertti 2022

Sunnuntaina 6.11.2022 kokoontui suuri määrä punkalaitumelaisia, satakuntalaisia ja monilta muilta paikkakunnilta kuuntelemaan Kyösti Mäkimattilan upeaa konserttia  Punkalaitumen kirkkoon. Olimme myyneet lippuja ennakoon ja vielä joka ovella oli lipunmyyjät odottamassa innokkaita Kyöstin faneja tulevaksi. Parkkipaikoilla oli ohjaukset jotta eivät ryntäilevät aiheuttaisi ylimääräisiä ruuhkia, ja hienostihan me saimme koko homman hoitumaan.

Kyösti Mäkimattila taas hoiti oman osuutensa taatulla hienostuneisuudella ja upeilla laulu esityksillä, hän osasi ottaa yleisönsä. Hilkka oli heti alussa kehoittanut yleisöä pidättäytymään aplodeilta ja vasta lopussa näyttämään mielihalunsa. Kuitenkin siinä konsertin aikana, niin minun, kuin monien muidenkin kämmenpohjat syhyivät taputuksille. Ja lopussa sitten annoimme palaa. Kyöstin rauhallinen esiintyminen ja hienostunut käytös tekivät musiikillisesta hetkestä arvokkaan. Ei ole mies turhaan "Tangokuninkaan kruunua" itselleen voittanut. 

Yhdistyksen puolesta suuret kiitokset paikalle tulleelle yleisölle, sekä Kyöstille, Juhalle ja Taistolle.

Lauluja väreissä

Kuvassa koko jengi paikalla vasemmalta Juha  Maunu, Kösti Mäkimattila ja Taisto Lunkka.

 Lisää kuvia kuvagalleriassa

 

 

 

 

 

 

 

 

Punkalaidun

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

puheenjohtaja Pekka Anttila         
puh: +358 50 326 1329                
e-mail: anttilape@gmail.com

 

sihteeri Reijo Rantanen             
puh: +358 400 525 086                 
email: reijo@reijorantanen.fi

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter