Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Pohjanmaa
Valikko
  • Teuva
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Ihmisiä sunnuntaikahvilassa

Eläkeliiton sunnuntaikahvilavuoro oli 14.7.2019

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Teuva
  3. Eläkeliiton sunnuntaikahvilavuoro oli 14.7.2019

Teuvalla eri yhdistykset pitävät vuorotellen avoinna Sunnuntaikahvilaa vanhan kunnantalon puistossa. Paikka on erinomainen, katos suojaa sekä sateelta että liialliselta auringonpaisteelta.

Yleisömenestys oli hyvä, yli sata henkeä kävi kahvittelemassa ja suurin osa osallistui myös yhteislauluhetkeen, joka alkoi klo 13. Säestäjä ja esilaulaja olivat omasta takaa, Väisäsen Heimo säesti Syväluoman Antti piti laulun vetämisestä huolen.

Hanurinsoittaja ja laulaja vetävät yhteislaulua

Väki lauloi innokkaasti, varsinkin, kun joukossa oli useita Majan laulajinen jäseniä ja muitakin kuorolaisia.

Laulajia ulkoilmassa

Lisää laulajia

Tarjoilut olivat monipuoleiset. Pöydät notkuivat monenlaisia leivonnaisia ja annokseen sai ottaa kaksi erilaista maun mukaan. Hinta oli hyvin kohtuullinen, kuten muissakin sunnuntaikahviloissa.

Herkkupöytä

Arvanmyynti oli niin vilkasta, että ne loppuivat kesken. Voittoja oli hyvin runsaasti. Moni lähti kotiin melkoinen tavaramäärä mukanaan.

Tyhjä arpapöytä

Keittiöväki oli helisemässä, mutta hyvää tuulta riitti muillekin jakaa. Kiirettä piti sekä kahvitarjoilussa että tiskauksessa ja nuotimmaisemme joutui juoksemaan keittiön ja tarjoilupöydän väliä ahkerasti. Kahvikin oli vähällä loppua, mutta varasysteemi oli pitävä.

Iloista henkilökuntaa

Paikalle tultiin monella kulkuneuvolla, autolla pyörällä, rollaattorilla, jalan...

Autoja ja rollaattoreita

Tilaisuudessa mukana olleet vaikuttivat hyvin tyytyväisiltä ja monet viipyivät lähes alusta loppuun. Tärkeää oli myös tuttujen ja ystävien tapaaminen.

Yhdistyksen osalta päivän puuhat sujuivat yhteistyöllä mallikkaasti. Tulostakin saatiin. Kiitokset kaikille osallistujille ja myös puuhanaisille ja -miehille!

 

 

Teuva

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja Tapani Laitamäki

Varapuheenjohtaja Sauli Koski, sauli.koski@gmail.com

Sihteeri Antti I. Kohtala, 0405759288, antti.kohtala@pp.inet.fi

Jäsensihteeri ja rahastonhoitaja Ulla Jaronen, 050 018 3784, ulla.jaronen@nic.fi

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter