Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Kymenlaakso
Valikko
  • Valkeala
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Anja ja kukat

Anja, pirteä pohjoisen tyttö

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Valkeala
  3. Anja, pirteä pohjoisen tyttö

Anja, pirteä pohjoisen tyttö

 

Pikarakkaus johdatti Anja Huusarin (90 v) keväällä 1964 Valkealaan. Muutaman tapaamiskerran jälkeen kihlat ostettiin Vappuna ja häät pidettiin 17.7.1964. Perheeseen kuuluu kaksi poikaa.

Anja on syntynyt senaikaisessa Ala-Torniossa 7.6.1933. Hän valmistui mielisairaanhoitajaksi Lapinlahden sairaanhoitajakoulusta 1950-luvun lopulla. Työura alkoi Rovaniemeltä, josta hän siirtyi Ouluun. Siellä hän tapasi tulevan miehensä, joka oli opiskelemassa insinööriksi. Mies valmistui ja ilmoitti Anjalla, ettei ala kulkemaan pitkää matkaa. Vaihtoehtoja ei annettu, lähde mukaan tai jää tänne.

Aluksi asuttiin Kouvolassa. Anja teki sijaisuuksia. Vakituinen työpaikka löytyi silloisesta Valkealan B-sairaalasta, josta hän jäi myös eläkkeelle 1990-luvun lopulla.

Oma talo rakennettiin Jokelan pappilan maille, Käyräjoen rannalle. Ensin pienempi ja myöhemmin isompi talo. Siellä on vietetty yhteisiä vuosia tähän asti ja jatkossakin.

Anja on aina ollut aktiivinen tapahtumissa kävijä ja musiikin harrastaja. Hän on ollut mukana kuoroissa; Kouvolan Laulussa ja Valkealan kirkkokuorossa. Nykyisin hän harrastaa laulua Eläkeliiton Valkealan yhdistyksen Laulun lyömät -laulukerhossa. Aikaisempina vuosina myös Valkealan NS:n harrastajateatteri kuului kuvioihin. Omakotitalossa asuvana puutarhanhoito on kuulunut harrastuksiin.

Torniosta kotoisin olevana on kotiseuturakkaus säilynyt. Siellä asuu vielä veli ja muutakin sukua. Anja käy kotiseudulla ”lomalla”. Matkat hoituvat omalla autolla itseajaen. Ajokortti on tänä kesänä uusittu 5 vuodeksi.

Anjan iloinen ja elämänmyönteinen asenne sekä hyvä terveys, on pohja pitkään ikään. Tavoitteena ainakin 100 v.

Valkeala

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja Juha Kekki

Puhelin 040 725 2560

Sähköposti jusake55(at)gmail.com

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter