Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Pohjanmaa
Valikko
  • Jalasjärvi
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Thumbnail

Teatterimatka Tampereelle

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Jalasjärvi
  3. Teatterimatka Tampereelle

Lauantaina 24.11.2018 tehtiin Teatterimatka Tampereelle ja nähtiin Tuomas Parkkisen ja Satu Rasilan kirjoittama komedia Linnan juhlat.  Vuonna 1897 valmistuneen, suojelukohteeksi päässeen Komediateatterin Juhlatalon, vanhalta nimeltään Tampellan juhlatalo, on suunnitellut arkkitehti George Schreck.  Talo toimi aluksi Tampellan johdon ja henkilökunnan erilaisten kokouksien ja juhlatilaisuuksien pitopaikkana. Sotien jälkeen siellä kokoontui kaksi soittokuntaa, kaksi urheiluseuraa, Tampereen Raittiusseura ja lukuisia muita kerhoja ja puolueettomia seuroja.  Juhlatalo oli myös suosittu häidenviettopaikka 1990-luvulle saakka, mutta osasta juhlista tuli niin riehakkaita, että niistä päätettiin luopua.  Esko Raipian ja Tapio Parkkisen perustama Komediateatteri on tullut taloon vuonna 1994.  Syksyllä 2006 avattiin Juhlatalon alle kaivettu tila 256-paikkaiselle katsomolle. 

Esityksessä Linnan juhlat neljällä näyttelijällä piti kiirettä salamannopeiden hahmovaihtojen takia. Näyttelijöiden muuntautumiskyky ja venyminen oli ihailtavaa.  Näyttämöllä vilahteli julkkiksia ja tietysti nykyinen presidenttipari sekä entiset presidentit.  Esitys oli hauska, viihdyttävä ja ajankohtainenkin.  Voi vain kuvitella, minkälainen kiire lavan takana oli. 

Kiitos Anterolle hyvin järjestetystä matkasta ja Paulille turvallisesta kyydistä.

Näyttelijät esittävät presidenttiparia

Tampereen Komediateatterin rakennus

Jalasjärvi

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja Kaisu Väli-Kohtamäki

Tuiskunperäntie 21, 61630 Hirvijärvi

050 3772961

kaisuvalikohtamaki(at)gmail.com

 

Sihteeri Ulla Harju

050 5580019

ulla.harju(at)netikka.fi

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter