Kokoonnuimme Tarinatupaan viimeisen kerran ennen joulua keskiviikkona 13.11. Aiheena oli kaikkia koskettava soteuudistus. Onko se muuttanut esim. pääsyä lääkärille tai hoitajalle? Soteuudistuksen tarkoituksena on tarjota yhtä hyvät terveyspalvelut kaikille, sekä mahdollisuus itse valita hoitopaikkansa riippumatta siitä, missä asuu.
Maa on jaettu 21 hyvinvointialueeseen. Nurmijärvi kuuluu Keski-Uudenmaan hyvinvointialueeseen eli Keusoteen. Hoitoa voi siis saada myös Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Mäntsälässä, Pornaisissa tai Tuusulassa.
Esim. virka-ajan jälkeen päivystys on Hyvinkäällä tai Järvenpäässä. Alueella toimii vuorokauden ympäri puhelinpalvelu numerossa 116 117. Sieltä saa opastusta hätätilanteissa. Tästä eräällä keskustelijalla oli hyvä kokemus. Häntä neuvottiin, ja paikalle tilattiin ambulanssi.
Ensimmäinen yhteydenotto kiireettömissä tapauksissa on soitto hoitajalle, jonka avulla kartoitetaan avuntarve. Tarvittaessa kehotetaan varaamaan lääkäriaika.
Lääkäriajan saaminen ei aina ole ihan helppoa, kynnys on melko korkea.Joillakin keskustelijoista oli tästä karvaitakin kokemuksia.
Itsearviointia suositellaan tekemään myös digitaalisestija vasta sitten hakeutumaan vastaanotolle. Netissä esitellään Järvenpäässä sijaitsevaa itsemittausasemaa. Siellä voi tutkia esim. verenpaineen tai kehokoostumuksen. Tätä meistä kukaan ei ole kokeillut.
Yleinen mielipide keskustelijoiden kesken oli kuitenkin tyytyväisyys saatuihin terveyspalveluihin. Melkein kaikki kokivat saaneensa riittävää apua vaivoihinsa. Keusote tuntuu siis toimivan meidän kokemustemme perusteella melko hyvin.
Eräs keskustelija kertoi tavanneensa Vantaalta vuoden alussa muuttaneen ikäihmisen, joka kehui vuolaasti Nurmijärven hoitokäytäntöjä. Täällä häntä kohdeltiin asiallisesti ja kunnioittaen, vaikka hän kuuluu terveyspalveluja eniten tarvitsevaan ikäryhmään. Vantaalla kohtelu oli ollut aivan toisenlaista. Siellä oli todettu, että vaivat kuuluvat vanhuuteen, eikä niille mitään voi. Tästä me nurmijärveläiset voimme olla tyytyväisiä ja ylpeitä.
Nurmijärvellä aiemmin käytettyä omalääkärikäytäntöä kuitenkin kaivattiin takaisin. Ilmeisesti nyt ollaan menossa ainakin osittain samaan suuntaan. Vuoden loppuun mennessä Keusotessa siirrytään omatiimitoimintamalliin. Jokaiselle asiakkaalle nimetään sukunimen alkukirjaimen perusteella oma hoitotiimi, mikä selkiyttää hoitoon pääsyä ja sen jatkuvuutta.
Klaukkalan Tarinatupa kokoontuu seuraavan kerran ensi vuoden alussa 15.1.2025. Aiheena on: Muistan - tuokiokuvia lapsuudesta
Kristiina
****
Pappilassa puhutti Syksyn sato luonnosta torstaina 10.10.
Tarinatupa alkoi tietenkin Aleksis Kiven päivän kunniaksi Aleksis Kiven runolla:
Seisemän miehen voima Kiljukoon nyt kaikkein kaula, koska mielin virren laulaa voimasta seitsemä miehen.
Näin alkoi runo, jonka esitin. Runon jälkeen vielä kertasin veljeksien nimet: Vanhin Juhani, sitten kaksoset Tuomas ja Aapo, Simeoni, toiset kaksoset Timo ja Lauri ja nuorin oli Eero.
Runon viimeinen säkeistö kertoo:
Siinä onpi velisarja, jalo njjnkuin sonnikarja, voimalla seitsemän miehen.
Syksyllä uutta satoa vietiin kouluun.Puolukat olivat satoa , jota vietiin. Karhunkorvessa oli paljon puolukoita. Siellä nykyisellä teollisuusalueella käytiin keräämässä.
Kouluissa oli perunannostolomat.
Sienimetsässä käytiin, Kerättiin kangassieniä ja rouskuja. Nykyään kerätään kanttarelleja.
Syksyllä oltiin viljapellolla. Ruis laitettiin sitomalla lyhteitä. Sitten laitettiin seipääseen.
Rukiin niitto oli niittotaitoa vaativaa.
Papille vietiin viljaa osaksi papin palkkaa. Se oli sitä aikaa, ei oltu katkeria.
Syksyn antimia on myös hirven metsästys.
Loppukevennyksenä tämän syksyn antimista kysyttäessä vastaus oli: tänä syksynä syksyn satoa vaan kaupasta.
Aila
****
Klaukkalassa keskusteltiin ke 9.10. aiheesta "Viisastuuko ihminen vanhetessaan?"
Kahdessa ryhmässä puitiin vilkkaasti aihetta, josta jokaisella tarinatupalaisella oli omaa kokemuspohjaa. Alakysymyksenä oli "Mitä sanoisit nuorelle itsellesi?"
****
Kesämuistoja Pappilassa to19.9.
Syksyn kausi alkoi kesämuistoilla. Ennen keskustelua saimme nauttia hyvästä kahvista ja pullasta, joita Tapio oli alkajaisiksi tuonut. Luonto on kaunis. Luonnossa on luonnon laki, jota pitää kunnioittaa.Näin upeasti keskustelu alkoi.
Myllykosken veden kuohut oli ollut komeata katseltavaa. Koski näytti luonnon voimansa.
Mieleen muistuivat nuoruuden kesät heinäpellolla ja mustikoiden poiminnat metsässä
Oli maakuntapäiviä, kesäjuhlia ja lavatansseja
Vanhat muistot nousivat ennen kaikkea mieleen.
Tänä kesänä yksi osallistujista oli käynyt Rajamäen kyläpäivillä ja saanut siellä keskustella oikein sydämensä kyllyydellä asioista henkilön kanssa, jonka oli tavannut.
Kerrottiin oman pihan kauneudesta; kukista ja puutarhasta, jota oli ilo katsella terassilla istuen.
Esitin Uuno Kailaksen kesäisen runon:Minä nauran auringolle ja sekin nauraa minulle jne.
Lopuksi luin itse kirjoittamani kesäisen tarinan. Tarina kertoo, kuinka lähdin kävelemään aamulla aikaisin paljain jaloin peltotietä pitkin ja mitä siellä kuulin ja näin; linnunlaulua, kastematoja ja monenlaisia kukkia. Se oli tunti vain; mutta ikimuistoinen ja sen haluaisin tehdä uudelleen. Kirjoitelma on sen verran pitkä, että en kirjoittanut sitä tähän.
Aila
****
Mummon kurkut – entisajan säilöntätavat ja perintöreseptit aiheena Klaukkalan Tarinatuvassa keskiviikkona 18.9.2024
Syyskauden ensimmäisen Tarinatuvan aihe sopi mainiosti syksyyn. Muisteltiin, miten lapsuudenkodissa kerättiin marjoja ja kasviksia pitkin kesää ja syksyä säilömistä varten.
Ritva muisteli hapankaalin valmistusta. Kaalia survottiin karkean suolan kanssa suureen ämpäriin, jätettiin käymään noin viikoksi lämpimään paikkaan, jonka jälkeen se siirrettiin viileään, ja sitten talven aikana hapankaalia käytettiin ruuanvalmistukseen. Hapankaali säilyi hyvänä kuukausia.
Myös puolukoita kerättiin monessa taloudessa suureen saaviin koko talven varalle. Oma äitini kertoi, miten heidän eteisessään oli valtava saavi, ja lasten tehtävänä oli täyttää se. Pienin lapsista nostettiin aina välillä saaviin survomaan paljasjaloin puolukat, jotta niitä voitiin kerätä lisää. Lasten mielestä saavin täyttäminen oli loputon tehtävä.
Anja muisteli, miten kesämökillä äiti levitti puhtaan lakanan kalliolle. Sen päälle pantiin mustikoita kuivumaan auringossa talven varoiksi. Hänen äitinsä käytti kuivattuja mustikoita lääkkeenä.
Monet muistelivat, että mehujen ja hillojen valmistuksessa käytettiin Atamon-nimistä säilöntäainetta. Sillä myös desinfioitiin purkit ja pullot. Aiemmin ei ollut hillosokeria, joka nykyisin helpottaa säilömistä.
Muisteltiin myös erilaisia perinneruokia. Ne tuntuivat olevan paikkakuntasidonnaisia. Nurmijärveltä löytyi ainakin kaksi tyypillistä ruokaa: perunapuuro ja makea makaronilaatikko. Näitä tarjottiin pidoissa ja juhlissa.
Kaisu-Liisa oli tuonut mukaan heidän perheelleen tärkeän reseptin, Euran rinkelit. Niitä hän valmistaa edelleen kaikkiin juhliin, häihin, hautajaisiin ja syntymäpäiville (resepti on jutun lopussa).
Ritva on kotoisin Helsingistä. Heidän kotonaan valmistettiin taaru-nimistä makeaa jälkiruokaa puolukoista ja ruisjauhoista. Erityinen herkku oli naurispuuro, jota hän valmistaa edelleen. Tähän puuroon parhaita ovat keltaiset nauriit.
Helena tulee Etelä-Pohjanmaalta. Heillä syötiin klimppisoppaa ja ternimaidosta tehtyä leipäjuustoa. Leipäjuustosta valmistettiin myös erikoisherkkua, juustokeittoa.
Itä-Suomesta kotoisin oleva Silja kertoi perheensä ruokaperinteistä. Heillä syötiin monenmoisia piirakoita: vatruska on perunasta ja vehnäjauhoista tehty avopiiras, tsupukka taitettu letuntapainen piiras, johon tulee riisipuuroa tai mannapuuroa. Silja kertoi myös, että oikea karjalanpiirakka oli heillä perunatäytteinen, ei riisipuurotäytteinen. Itä-Suomessa hyvin tärkeä juhlaruoka oli karjalanpaisti; se oli ainoa oikea jouluruoka. Hänen perheensä jouluun kuuluu edelleen iso pata karjalanpaistia, jonka pitää kestää koko jouluviikko.
Tässä vielä Euran rinkeleiden ohje, jos joku haluaa kokeilla jotain uutta:
Kuumenna kerma kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva kermaan. Lisää vehnäjauhot ja huoneen lämmössä pehmennyt voi. Leivo rinkelin mallisiksi. Paista 180 asteessa 20 minuuttia
Kristiina
****
Kevät 2024
Kyläyhteisö ennen ja nyt - pappilassa 16.5.
Aloitin toukokuun tarinatuvan lausumalla päivänsankarille Tapio Pyynöselle Aleksis Kiven runon (Tähän kirjoitin vain runon ensimmäisen säkeistön).
METSÄMIEHEN LAULU Terve, metsä, terve, vuori, terve, metsän ruhtinas! Täs' on poikas uljas, nuori; esiin käyhän, voimaa täys, kuin tuima tunturin tuuli.
Alla poimintoja tarinatuvan aiheesta "Kyläyhteisö ennen ja nyt"
Kylät ja ihmiset ovat muuttuneet, oli ensimmäinen toteama. Nykyään ei ole samanlaista yhteistoimintaa, kuin ennen. Kyläyhteisö on kokenut suuren muutoksen.
Ennen naapuriin sai mennä kutsumatta, vaikka kinttupolkuja pitkin. Nykyään katsotaan almanakasta, milloin vierailu sopii.
Kaikilla on kiire.
Ennen oli talkoohenkeä. Talkoot kuuluivat kylän tapahtumiin. Talon naiset pitivät matonkuteiden leikkuutalkoita, ja kaikki kynnelle kykenevät menivät talkoisiin.
Elettiin teollistumisen ja vaurastumisen aikaa.
Ennen oli autoja vain harvoilla. Nykyään perheessä voi olla useampikin auto.
Työ oli maatiloilla kovaa. Ennen tiloilla oli piikoja renkejä. Nykyään kaikki tehdään koneilla.
Elämään mahtui työn ohessa myös romantiikkaa. Kesällä oli tanssilavat, joilla käytiin. Oli irtokaulukset ja prässätyt housut.
Nuorisoseroissa oli näytelmät ja tanssit
Sunnuntaisin oli pyhäkoulut.
Urheilua harrastettiin. Talvella oli hiihtokilpailuja ja kesäisin juoksukilpailuja
Rakkaimmat muistot olivat lasten kanssa leikkimiset.
Toisen huomioon ottamisessa olisi nykyään opittavaa.
Ennen toteutui hyvin tämä sanonta, minkä sanoin viimeiseksi, isoäitini käytti tätä: Auta miestä mäessä, älä mäen päällä.
Aila
****
Nurmijärven pappilassa aiheena nuoruus 18.4.
OLET NUORI Sydämesi on kuin vasta puhjennut kukka hopeisen veden partaalla. Se värisee sanattomasta onnesta. Ilosta itkien ottaa se vastaan päivyen hyväilyt. Hurmaantuneena se juo aamukasteen välkkyvimmät pisarat.
Näillä Immi Hellenin runon "Olet nuori" sanoilla aloitin huhtikuun tarinatuvan. Alla tarinatupalaisten muistoja nuoruudesta.
Rippikoulun jälkeen alkoi nuoruus.
Kerrottiin, kuinka tyttöjä kuljetettiin pyöränrungolla
Ensisuudelmatkin muistettiin, niistä ei kerrottu sen enempää, vain mainittiin asiasta.
Juhannustansseissa ja vapunaatontansseissa käytiin.
Ahjolassa oli elokuvia joita käytiin katsomassa ja odotettiin, että tuleekohan se tyttö sinne jota ajateltiin.
Maatalous- ja seurakuntakerhoissa käytiin.
Lentopalloa ja tennistä pelattiin.
Ennen piti itse keksiä tekemistä, nykyään kaikki on valmista.
Pitkäperjantaina ei saanut mennä kylään.
Nuorena oli työntekoa maatilalla, ei ehtinyt ahdistua, kun aina oli töitä.
Hyöty on ollut suuri, kun on oppinut nuorena työtä tekemään.
Ennen oli helpompaa, ei haukuttu sosiaalisessa mediassa.
Nuoruus on ollut henkisesti rikasta ja luovaa.
Vanhempien kasvatus oli aitoa, ei ulkopuolista vaikutusta.
Isovanhempia teititeltiin.
Vanhemmat ja isovanhemmat rakensivat pohjan, joka johdatteli elämän polulle.
Kasvatettiin vastuuseen. Siististi pukeutumiseen myös opetettiin.
Yhteisö oli ehjä. Nyt maailma on muuttunut, kansainvälistynyt läpi maailman.
Lopuksi luin Watterson Loven runon:
Vuodet aiheuttavat kenties kasvoihin ryppyjä, mutta jos luovumme innostuksesta, saamme ryppyjä sieluumme. Henkinen nuoruus määrää ikämme, eivätkä vuodet. Niin kauan kuin jokin asia saa meidät syttymään, on nuoruus meidän.
Aila
****
Klaukkalan Tarinatuvassa ke 17.4. matkapuheita
Huhtikuun Tarinatuvan aiheena oli matkustaminen. Yhdessä totesimme, että matkustaminen on iän karttuessa vähentynyt. Fyysiset esteet lisääntyvät, ja kiinnostus vähenee. Useimmat kokevat matkustaneensa aivan tarpeeksi.
Nykyisin melkein kaikilla meistä tuntui olevan kiinnostuksen kohteena, jopa haaveena matkustaminen kotimaassa. Itä-Suomi ja Lappi kiinnostivat monia. Suunniteltiin matkoja lastenlasten kanssa.
Vaihdettiin kokemuksia aiemmista matkoista.
Marja kertoi kärsivänsä lentopelosta, se on rajoittanut matkustusintoa tuntuvasti. Työn vuoksi hän on kuitenkin aikanaan joutunut jonkin verran lentämään.
Ritva muistelee mieluisampana matkakohteena Kiinaa. Aviomiehen kanssa he kävivät kahtena peräkkäisenä vuonna Kiinassa, ensin Shanghaissa ja sitten Pekingissä. Hyvin vaikuttavia olivat terrakottasotilaat, jotka oli asetettu vartioimaan Kiinan ensimmäistä keisaria Qin Shi Huangdin hautaa. Näitä lähes kaksimetristä sotilaita oli noin 8000 sekä satojen hevosten armeija.. Mieleen oli jäänyt myös Kiinan muuri ja käynti paikallisessa silkkitehtaassa.
Kaisu-Liisan mieluisin matkamuisto on vaellus Utsjoella Kevon kansallispuistossa. Vaellus kesti neljä päivää, matkaa taitettiin 60 km, yöpymispaikkoina olivat tuvat. Erityisesti hänelle jäi mieleen hillasuo, oli erityisen hienoa poimia kypsiä marjoja suoraan suuhun. Toinen mieluisa matkakohde on Italian Toscana.Siellä hän on käynyt lukuisia kertoja. ja haaveena on päästä käymään siellä vielä jatkossakin.
Annikki muisteli ihanaa kevätmatkaa Amsterdamiin, tulppaanien kukinta-aikaan. Hän kertoi myös mukavan tarinan Espanjan matkastaan. Hotellissa järjestettiin suomalaisille muotinäytös,johon valittiin mannekiineiksi 5-6 naista matkaseurueesta. Annikki oli yksi valituista, vaikka ei erityisesti pidä esiintymisestä. Näytös pidettiin hotellin ala-aulassa. Annikin asu valittiin näytöksen kauniimmaksi ja hän sai palkinnoksi kesäpuseron, jonka hän on säilyttänyt, ja toi meille nähtäväksi. Pusero oli vähän haalistunut, koska muotinäytös järjestettiin jo vuonna 1995.
Silja muisteli tämän keväistä Eläkeliiton järjestämää matkaa Portugaliin. Hän piti sitä erittäin onnistuneena matkana. Portugalon kaunis maa, ja kaikki järjestelyt toimivat erinomaisesti.
Sisko muisteli kahden viikon matkaansa Uuteen-Seelantiin. Lentomatka sinne on niin pitkä, että mennessä oltiin pari päivää Hongkongissa ja kotiin tullessa Bangkokissa. Sisko ja hänen aviomiehensä vuokrasivat auton ja matkustivat Pohjoissaarelta Aucklandista Eteläsaaren Christchurchiin. Nykyisin myös Siskon haaveena on kotimaan matkailu.
Anja kertoi lukuisista Eläkeliiton ja myös Retkeily-yhdistyksen järjestämistä matkoistaan esim. Sortavalaan ja sieltä Valamon luostariin, sekä kolmen viikon matkasta Tansaniaan.
Erityisesti hänellä on jäänyt mieleen matka Prahaan,silloisen Tšekkoslovakian pääkaupunkiin. Oli Mozart -viikon avajaiset, ja Kaarlen sillan lähettyvillä järjestettiin konsertti ja ilotulitus. Äänentoisto oli erinomainen, kaunis musiikki ja taianomainen maisema joelle jättivät mieleen unohtumattoman muiston. Anjan haaveena on päästä joskus Veronan Arenalle, jossa järjestetään kesäisin oopperajuhlia
Helena viihtyy parhaiten Suomessa ja haaveilee talvimatkoista Lappiin. Esim matkasta Thaimaan Phuketiin on jäänyt mieleen erityisesti aivan liian pitkä lento. Mieluinen muisto Puerto Ricosta Kanarian saarillla on ihanat pitkät kävelyt rannalla, ne olivat matkan parasta antia.
Meillä kaikilla tuntui olevan paljon muistoja matkoista ulkomaille, mutta myös kotimaan matkat ovat jääneet mieleen. Yhdessä totesimme, että nykyisin riittää television mielenkiintoiset matkaohjelmat omalta sohvalta käsin!
Kevään viimeisen Tarinatupa on ke 15.5, aiheena kesäsuunnitelmat.
Kristiina
****
Kevätmuistot puhuttivat pappilassa 14.3.
Hei vaan, puro huus ohi rynnäten, pois alta, on kiire mulla. Koko metsä on tänään laastava Kevät hienohelman tulla.
Aloitin tarinatuvan Lauri Pohjanpäänrunolla Kevät.Keväisiä muistoja kerrottiin kouluajoilta.
Pihalla hypittiin ruutua, hypättiin narua ja pelattiin kymmenentikkua laudalla.
Hernepyssyllä ammuttiin kärpäsiä.
Sammakonkutua laitettiin myös keväisin purkkiin ja katseltiin, mitä siellä vähitellentapahtui.
Koululuokassa lapset alkoivat katsella ulos ikkunasta. Huomio siirtyi keväiseen luontoon kesken oppitunnin. Mitä opettaja sanoi asiasta, siitä ei kukaan kertonut.
Itse muistan tarkkailleeni lintuja ja kukkasia. Ensimmäiset kevään kukat olivat leskenlehdet, sitten tulivat sinivuokot ja valkovuokot. Lintuja tarkkaillessa muistan lorun: kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäisen, pääskysestä ei päivääkään. Keväisin teeret ja metsot kuhertelivat soitimella Lallin suon reunamilla, niitä kävin veljeni kanssa katsomassa.
Tarinatuvassa kerrottiin myös käärmeistä, jotka nousivat puun rungolle keväisin.
Keväiset tukinuitot tulivat esille keskusteluissa, kuinka niitä uitettiin joessa. Mieleen oli jäänyt myös pihkan tuoksu ilmassa puun kuorimisen jälkeen.
Kerrottiin, kuinka keväisin haettiin kellarista siemenperunat itämään ennen maahan laittoa
Aitojen korjaukset tehtiin keväällä ennen karjan laitumelle päästöä.
Keväiset lehmien iloiset hyppelyt ,kun ne pääsivät laitumelle,oli myös mieleen painunut muisto
Toukotöiden tekemisistä ei syntynyt keskustelua.
Talkkunan teko ja palvisaunat tulivat keskusteluissa esille.
Lopuksi luin lukion maantiedon oppikirjasta kevätpäivän tasauksesta.
****
Ystäväyydestä Klaukkalan tarinatuvassa ke 13.3.24
Tällä kertaa meitä Tarinatupaan osallistujia oli tavallista enemmän. Kevät alkaa tehdä tuloaan ja keliolosuhteet paranevat. Yhä useampi uskaltautuu mukaan, kun ei enää tarvitse pelätä liukkautta.
Keskustelu kävikin vilkkaana, pohdittiin kovasti erilaisia ystävyyssuhteita. Me kaikki olemme ikäihmisiä, joten ystäviä on ehtinyt elämän varrella olla paljon ja viereltä on jo poistunutkin useita. Siksi ystävät käyvät entistä tärkeimmiksi. Kuitenkaan kukaan meistä ei tunne itseään yksinäiseksi. Jo Tarinatupaan osallistuminen tuo ihmisiä lähelle.
Mietittiin, voivatko sisarukset tai muut sukulaiset olla läheisiä ystäviä. Monella oli sisar parhaana ystävänä. Joku halusi erottaa sukulaisuussuhteen ja ystävyyssuhteen, mutta useimmat pitivät läheisiä sukulaisia oikeina ystävinään.
Lapsuuden ja nuoruuden ystävyyssuhteita pidettiin tärkeinä. Monella oli naapurissa tai koulussa se sydänystävä, jonka kanssa jaettiin kaikki. Kun sitten aikuistuttiin ja muutettiin muualle, tämä ystävä jäi. Jotkut on tavanneet lapsuuden tai nuoruuden ystävän uudestaan ja ystävyys jatkuu siitä, mihin se viimeksi tavatessa jäi.
Työkaverit ovat myös monelle tärkeitä ystäviä. Monet tapaavat eläkkeelläkin säännöllisesti entisiä työkavereita.
Mietittiin myös, miten uusien ystävien saaminen vanhemmalla iällä vaikeutuu. Elämänpiiri kapenee, kun ei olla enää työelämässä, eikä lasten kautta tutustu ihmisiin.
Siksi uusien harrastusten hankkiminen on erityisen tärkeää, niiden parissa tutustuu erilaisiin ihmisiin ja on mahdollisuus ystävystyä.
Eläkeliitossa on kynnys matalalla, täällä saa ihan itsestään uusia ystäviä ja tuttavia.
Monella osallistujalla olikin lukemattomia harrastuksia, ja niiden parissa sitten erilaisia ystäväpiirejä.
Todettiin myös, että ihmiset ovat erilaisia. Jotkut ovat hyvin seurallisia ja ystävystyvät helposti, toiset eivät aina kaipaa ihmisiä ympärilleen eivätkä siitä huolimatta tunne oloaan yksinäiseksi.
Kokoonnumme taas ke 17.4. Aaiheena on: Virkistävä matka (koettu tai haave)
Kristiina
****
Ystävänpäivänä pappilassa 14.2.
Arvokkainta maailmassa on ystävyys.
Ystävän tapaaminen kaukana kotiseudulta on kuin raikas sade pitkän kuivuuden jälkeen.
Mausta makean veden tuntee, todellisen ystävän vaikeina aikoina.
Puheissa tulivat esille pitkät ystävyydet, jotka olivat alkaneet jo kouluaikoina ja kestäneet tähän päivään. Ammatin kautta syntyneet ystävyyssuhteet olivat useille tuttuja. Hyvin monissa erilaisissa elämäntilanteissa ystävyydet olivat syntyneet.
Esille nousi kysymys: mistä vanhempi ihminen voi löytää ystävän, jos ei käy kapakoissa eikä tansseissa? Tämä kysymys jäi hiukan vastausta vaille. Yleisesti vastattiin, että osallistuminen erilaisiin yhteisiin tilaisuuksiin antaa mahdollisuuden löytää ystäviä.
Todettiin, että ystävyydessä saadaan ja annetaan.
Katkenneet ystävyyssuhteet olivat myös esillä keskusteluissa.
Mykkäkoulu ystävyyssuhteessa. Tästä aiheesta luin kirjasta Hyvä Yhdessä, jonka on kirjoittanut tri Burns. Kuunneltiin, mutta keskustelu jäi vähäiseksi tästä aiheesta.
Eräs osallistuja sanoi, että Sumujen Silta -elokuvan laulussa kerrotaan näin: ystävyyden alku ja loppu on mystinen juttu.
Kuultiin kaksi runoa kirjasta Valoa ja Lämpöä.
Lopuksi muistoistani löysin sanonnan, joka kirjoitettiin kaverin vihkoon: Onnen puus on kolme oksaa ilo, onni ja ystävyys. Yhden niistä sulle annan se olkoon iänen ystävyys.
Kaikille jaettiin ystävyyden laulun sanat, jotka olin monistanut tätä tilaisuutta varten.
Aila
****
Talventarinoita pappilassa 18.1.24
Talventarinat olivat aiheena pappilan tarinatuvassa, kun aloitimme tämän vuoden.
Lapsuudenleikit talvisin olivat lumilinnojen tekoa, lumiukkoja ja lumilyhtyjä. Ja tietenkin lumipallot - lumipallosota ei tullut mainituksi.
Kun hanki kantoi, potkukelkkailtiin hangella yksin tai potkukelkkaletkassa. Olipa kirkkoreelläkin laskettu mäkeä, ja vesikelkka oli myös hyvä laskuväline.
Hiihtäminen oli arkipäiväistä. Koulumatkat hiihdettiin. Ei niitä latuja aina ollut, se oli usein metsän läpi rämpimistä. Itse tehtiin talvella hyppyrimäkiä, joista mielellään hypättiin.
Itselläni on jäänyt mieleen hiihtäminen pellolla, jossa oli pieni mäki. Minulla oli kissa olkapäällä, kun laskin mäkeä, ja siellä se pysyi koko ajan. Koulumatkani oli pitkä, yli kuusi kilometriä yhteen suuntaan, päivässä yli 12 kilometriä. Hiihtotaitojani käytin myöhemmin Rajamäen Rykmentin hiihtokilpailuissa.
Kerrottiin, kuinka maanviljelijät olivat osallistuneet etujensa puolesta tehtyyn mielenosoitukseen Helsingissä. Traktorit lähtivät matkaan peräkärryt lunta täynnä ja kippasivat ne eduskuntatalon eteen.
Talvella on monet kasvot. Joskus talvi voi olla melkein lumeton, silloin nämä hauskuudet jäävät kokematta. Tänä vuonna lumesta ei ole puutetta, ehkä on tullut jo vähän yli tarpeen.
Aila
****
Lapsuuden talviset leikit aiheena 17.1.24 Klaukkalassa
Vuoden 2024 ensimmäisen Tarinatuvan aiheena oli "Lapsuuden talviset leikit", ajankohtaan varsin sopiva aihe, koska tammikuu on alkanut todella kovilla pakkasilla ja luntakin olemme saanet runsaasti.
Meidän kaikkien lapsuudessa vietettiin paljon aikaa ulkona. Hiihdettiin, luisteltiin ja rakennettiin lumimajoja. Kukaan ei muistellut sisäleikkejä, tuntui että koulun jälkeen oltiin koko ajan ulkona.
Talvella oli aina paljon lunta ja kovat pakkaset, muisteltiin. Olen itse syntyisin Turusta, eivät talvet varmasti siellä aina olleet ankaria, mutta yhtään ainutta lumetonta talvea en muista.
Erityisen hyvin ovat lapsuudesta jääneet mieleen ne muutamat harvat kerrat, jolloin vanhemmatkin lähtivät mukaan hiihtämään. Siihen aikaan se ei ainakaan meillä ollut tavallista. Kerran otettiin mukaan oikein eväät; kahvia, mehua ja voileipiä. Se oli ikimuistoista.
Ladut oli tehty itse syvään lumihankeen, mitään latukoneita ei maaseudulla ollut.
Silja muistelee, miten kotona Ilomantsissa oli joka talvi niin paljon lunta, että se kinostui seinän viereen ihan kattoon asti. Sinne sitten kaivettiin käytäviä, joita pitkin oli jännittävää kulkea.
Helena kertoi pudonneensa talvella katolta ja käsi ilmeisesti murtui. Lääkäriin ei kuitenkaan ment, vaan Lapualle kansanparantajalle. Matka oli pitkä, joten piti yöpyä sukulaisissa. Vasta seuraavana päivänä käteen saatiin apua. Ilmeisen taitava oli parantaja, koska siihen ei jäänyt mitään vauriota.
Talvella maataloissa oli aikuisilla erilaisia puhdetöitä. Helenan isä valmisti hevosen länkiä koivusta. Työ oli vaativaa ja hidasta. Hän muistelee, miten tuvan lattia oli talvisin peittynyt koivulastuihin.
Myös lasten apua tarvittiin. Länget piti hioa santapaperilla, se oli lasten työtä. Usein ikävää ja yksitoikkoista.
Annan lapsuuden lähipiiriin kuului paljon lapsia. Niinpä yhdessä vedettiin kirkkoreki ylös mäelle ja laskettiin isolla joukolla sillä. Monet muistelivat laskeneensa pienemmällä vesikelkalla monta lasta kerrallaan.
Mäenlaskussa Anna kertoo olleensa paras, kaikkein rohkein.
Kaija asui rintamamiestalossa, hänenkin naapurustossaan oli paljon lapsia. Leikit keskittyivät ihan lähipiiriin, kauas ei menty. Kodin vieressä oli loiva metsäinen rinne “rotko”, jossa laskettiin pahvinpaloilla ja mahakelkalla mäkeä.
Isä vei Kaijan jo varhain hiihtokilpailuihin, hän oli niin hyvä hiihtäjä, että voitti kaikki pojatkin. Tytöt hiihtivät usein siihen aikaan hameissa, hiihtohousut olivat tytöillä vielä harvinaisia.
Annikki kertoi asuneensa maatalossa, josta oli 3 kilometriä kouluun. Koska lapsia oli seitsemän, he saivat joskus hevosen ja reen koulumatkaa varten. Veli ajoi hevosta, joka kiltisti odotti koulun päättymistä ulkona.
Annikin koulussa oli inkeriläisiä oppilaita, jotka joutuivat lähtemään takaisin kotimaahansa. Kaikki koulun lapset menivät saattamaan vastahakoisia lähtijöitä kaupalle, josta tuli bussi heitä noutamaan.
Anja on varttunut pikkukaupungissa Kuopiossa. Hänelle on erityisesti jäänyt mieleen se vapaus, jota sen ajan lapsilla oli. Voitiin mennä ja tulla vapaasti, vanhemmat eivät vahtineet tekemisiä. Kaikki leikkivät yhdessä.
Lähistöllä oli isompi luistinrata, johon oli pieni sisäänpääsymaksu. Siellä oli myös musiikkia. Oli erityisen jännittävää luistella siellä.
Ritvalla kaupunkilaistyttönä on myös muistikuva isosta valaistusta luistinradasta.
Helmikuun Tarinatuvan aiheeksi ehdotettiin Huonekasvini. Minä laajentaisin sitä muotoon: Huonekasvit ja puutarhanhoito, jotta saadaan enemmän keskustelua.
Kristiina
****
Syksy 2023
Klaukkalan tarinatupa keskiviikkona 15.11.23 - Aiheena Radio ja televisio
Valitsimme tarkoituksellisesti laajan aiheen, radio ja televisio. Tällä tavalla jokaisella oli mahdollisuus kertoa omista radion kuuntelu- ja television katselumieltymyksistään.
Yhdessä todettiin, että television ohjelmatarjonta oli hyvin kapea omassa lapsuudessa ja nuoruudessa. Aluksi oli vain yksi kanava, jonka lähetysaika oli suppea ja tarjonta hyvin asiapitoista. Viihdettä ei paljoa tarjottu. Myös radiossa esitettiin melkein pelkästään klassista musiikkia.
Radiossa Lauantain toivotut levyt oli hyvin suosittu ohjelma. Sielläkin keskityttiin pääasiassa ooppera- ja konserttimusiikkiin. Aivan lopussa oli kymmenen minuuttia iskelmiä, niitä odotettiin hartaasti.
Muistan omasta lapsuudestani, miten television tulo oli mullistavaa. Isäni rakasti kaikkia uusia keksintöjä ja siksi meille hankittiin televisio jo vuonna 1958.
Alussa ohjelmia oli vähän, ja siksi mieleeni on jäänyt yksi lauantai-iltapäivä viisikymmenluvun lopussa. Siihen aikaan koulua käytiin myös lauantaina. Olin kutsunut luokkakaverini meille katsomaan elokuvaa Tulitikkuja lainaamassa. Meillä oli maatalossa valtava sali, joka oli aivan täynnä naapureita. Tuskin saimme istumapaikan. Televisiota oli silloin vain harvalla.
Jotkin ohjelmat tuntuvat olevan erityisen suosittuja Tarinatupalaisten keskuudessa. Luontodokumentit ja matkaohjelmat ovat usealle mieleen. Uutisia seurataan päivittäin sekä radiosta että televisiosta, useita kertoja päivässä.
Sisko toi esiin Areenanvaltavan tarjonnan. Jokaiselle löytyy jotakin laajasta valikoimasta. Hän katselee ulkomaisia sarjoja, esim. espanjalaisia Francon jälkeen ja La Promesa, italialaisia Fosca ja Imma Tataranni, ruotsalaista Solsidania. Areenasta löytyy myös erinomaisia dokumentteja esim. Korkean iän salaisuus.
Hyvin moni katselee aina uudestaan vanhoja romanttisia elokuvia. Kaija pitää erityisesti elokuvista Notting Hill, Naisen tuoksu, Piukat paikat ja Green card. Nämä elokuvat miellyttävät monia muitakin.
Suomalaisia vanhoja sarjoja seuraavat useat. Useimmat tyytyvät Ylen tarjontaan. Maksullisia kanavia ei käytetä.
Tämä oli viimeinen Tarinatupa tänä syksynä., tammikuussa jatketaan.
Hyvää joulua kaikille!
Kristiina
****
Klaukkalan tarinatupa keskiviikkona 11.10.23 - Aiheena Elämäni kesä
Tällä kertaa keskustelun aiheena oli Elämäni kesä. Radiossa YLE ykkösellä nimittäin esitettiin tänä kesänä Katja Ståhlin juontama samanniminen keskusteluohjelma, joka innoitti valitsemaan tämän teeman. Ohjelmassa vieraana oli mm Roope Salminen, Katariina Souri, Hanna Brotherus ja Veronika Verho. Ohjelma on vieläkin kuultavissa Yle Areenassa.
Helena kertoi meille ikimuistoisesta kesästään kummitätinsä Aunen luona. Hänellä on kaksoissisko Anneli, jonka kanssa vietettiin kuusi onnellista kesäviikkoa maalaistalossa, jossa oli lehmiä ja hevosia. Tytöt saivat osallistua talon töihin, esim. hoitaa eläimiä, mutta paljon myös uitiin ja leikittiin. Yhtään ei ehditty potea koti-ikävää, liekö siskon seura auttanut.
Silja on maalaistalon tyttö, mutta työntäyteiset kesät eivät ole niitä rakkaimpia muistoja. Kaikkein mieluisimpana on jäänyt mieleen vuoden 1993 kesä, jolloin pidettiin tyttären häät. Ne vietettiin Tampereella Finlaysonin palatsi -nimisessä ravintolassa. Vihkiminen tapahtui Tampereen tuomiokirkossa. Koska useimmat juhlaan osallistuneista asuivat muualla, piti jäädä yöksi hotelliin. Siitä muodostui tavallaan mukava sukukokous, koska asuttiin kaikki samassa hotellissa.
Kaisu-Liisan mieleen on jäänyt erityisesti kesä, jonka hän vietti ohjaajana kehitysvammaisten lasten leirillä. Hän oli juuri täyttänyt !8 vuotta. Kodin tiukka kuri vaihtui aikuisen vapauteen. Ohjaajien kesken vallitsi mukava yhteishenki, oltiin nuoria kaikki. He asuivat entisessä sotasairaalassa.
Ritva muistaa lapsuudesta kesän, jolloin sai viettää viikon maalaistalossa. Hän asui Helsingissä, joten maalaiselämä oli erityisen mukavaa. Oli hienoa istua hevosen selässä ja koskea ihan elävään lehmään. Talossa teurastettiin sika, mutta sitä Ritva ei päässyt katselemaan.
Marja oli merkinnyt muistiin ihania kesäisiä muistojaan. Hän vietti kaikki lapsuuden kesät serkkunsa Riitan kanssa. Tytöt saivat olla jouten koko kesän, keskittyä uimiseen ja leikkeihin. Marja oli nuorimmainen lapsista, ikäero oli suuri. Omien sanojensa mukaan he molemmat saivat olla prinsessoja, pitää hauskaa huolia vailla koko kesän. Marja ja hänen serkkunsa ovat kyenneet säilyttämään yhteyden toisiinsa vielä aikuisenakin. He tapaavat edelleen muutaman muun serkun kanssa melko säännöllisesti Stockmannin yläkerrassa.
Seuraava Tarinatupa on 15.11 ja aiheena on: Radio ja televisio
Kristiina
****
Tarinatupa keskiviikkona 13.9.23 Klaukkalan kirkon takkahuoneessa
Kokoonnuimme keskiviikkona 13.9 syksyn ensimmäiseen Tarinatupaan. Keskustelun aiheena oli tällä kertaa mennyt kesä.
Raijalla oli ollut mukava kesä. Erityisesti hän muisteli juhannusta Punkalaitumella pojan perheen kanssa. Hän oli ajanut pitkän matkan sinne ihan yksikseen, josta oli erityisen ylpeä. Tunnelma oli hyvin juhannukseen sopiva. Koivunoksilla koristeltu sauna ja lämmin kesäyö. Parasta suomalaista kesää!
Silja oli käynyt kesän aikana parissakin kesäteatterissa. Taaborilla esitettiin Aleksis Kiven Canzio ja Krapin kesäteatterissa Tuusulassa Robin Hawdonin Täydelliset häät. Silja oli myös kesän aikana käynyt syntymäpaikkakunnallaan Ilomantsissa, jossa on vielä suvun omistuksessa hänen kotitalonsa.
Kaija muisteli erityistä äitienpäivää. Lapset olivat järjestäneet picnic-tapaamisen Roihuvuoren kirsikkapuistoon. Sää oli hyvä ja kirsikkapuut täydessä loistossaan. Voiko olla ihanampaa tapaa viettää äitienpäivää? Kaijalla oli toinen hieno muisto kesältä. Hänen pojanpoikansa häät järjestettiin Pesarossa Pohjois-Italiassa. Tarjolla oli runsaasti italialaisia herkkuja ja maisemat upeat. Ikimuistoinen häätapahtuma isoäidille! Myös Kaija oli käynyt kahdesti kesäteatterissa. Mustiossa esitettiin Kaunis Veera musiikkikomediaa ja Koirakiven kesäteatterissa Mäntyharjulla musikaali Katri Helenasta.
Marjan kesämuisto liittyi Antti Heikkisen kirjoittamaan Eila Roinen elämäkertaan. Kirja oli hänelle erityisen kiinnostava, koska hän tunsi henkilökohtaisesti monet kirjan hahmot ja nyt paljastuivat heihin liittyvät tragediat.
Ritva oli tehnyt kotiseutukierroksen lapsuutensa maisemiin Helsingin Malmille. Hänen tarkoituksenaan oli käydä Malmin kirkossa muistelemassa juhannushäitään. Kirkko oli kuitenkin korjauksen takia suljettu, joten piti tyytyä vain kiertelemään tuttuja paikkoja.
Kaisu-Liisalla oli kesällä Sastamalassa sukukokous, joihin osallistui peräti 120 suvun jäsentä.
Annikin hyviin kesämuistoihin kuului seurakunnan järjestämä mukava, koko päivän kestänyt kesätapahtuma, joka järjestettiin Sääksissä toukokuun lopussa.
Klaukkalan seuraava Tarinatupa pidetään 11.10, keskustelun aiheena on Elämäni kesä.
Kokoonnuimme kevään viimeiseen varsinaiseen Tarinatupaan melko pienellä joukolla. Monille oli jo ilmeisesti kesämökkikausi alkanut. Viimeisen kokoontumisen kunniaksi toin mukanani herkullisen Uudenmaan leivän kakun. Pitäähän tulevaa kesää juhlia. Meillä on kuitenkin vielä tiistaina 16.5 tutustuminen Nukarin koulumuseoon yhdessä kirkonkylän tarinatupalaisten kanssa.
Kesämuistot keskittyivät kaikilla joko lapsuuteen tai nuoruuteen. Muisteltiin aurinkoisia, huolettomia kesiä, vaikka useimmat meistä olivat maatalon tyttöjä, joille kesä oli myös työntäyteinen.
Annikin kotona oli karjaa; lampaita ja lehmiä, joiden hoitoon myös lapset osallistuivat. Erityisesti hänelle olivat jääneet mieleen työt heinäpellolla. Annikki ja hänen siskonsa olivat pikkuplikkoja, joiden tehtävänä oli esim. polkea heinät tiukkaan. Heinille heitettiin sitten suolaa, homehtumisen estämiseksi. Nuorimpien tehtävänä oli myös viedä vasikoille kuorittu maito, joka tuotiin meijeristä. Sitä kutsuttiin hänen kotiseudullaan pluttanaksi. Kesällä pestiin myös matot karjakeittiössä, jossa oli aina saatavana kuumaa vettä.
Myös Helenan koti oli maalaistalo, joten töitä riitti myös lapsille. Hänellä oli hauska nuoruusmuisto: hän ja hänen kaksoissiskonsa olivat kovasti tanssihaluisia, mutta tansseihin pääsi vasta jos oli käynyt rippikoulun. Niinpä kekseliäät tytöt karkasivat ikkunasta. Selkäsaunahan siitä seurasi, kun kotiin palattiin. Maatalon töitten jälkeen päästiin uimaan iltaisin, jos lähellä oli pienikin lampi.
Anja muisteli toimineensa ainakin kahtena kesänä puistotätinä Kuopiossa. Lapset viettivät muutaman tunnin puistossa ja saivat siellä myös lämpimän aterian. Jokaisella oli lautanen ja lasi mukanaan. Lapsuuden kesät Anja vietti mökillä. Sinne mentiin kesän alussa ja syksyllä palattiin alkamaan kouluvuotta. Hänellä oli herttainen muisto matkasta mökille: hän oli 5-6 vuotias ja matkalla äidin ja isän kanssa. Oli tultu laivalla rantaan Kuopiosta, ja siitä oli noin 800 metrin kävely veneelle, joka veisi perille. Anjalle on elävästi jäänyt mieleen varhainen aurinkoinen aamu, ruohon raikas tuoksu ja tietoisuus siitä, että tästä alkaa ihana kesä.. Kädet vanhempien käsissä teki olon turvalliseksi. Mökillä oli vieressä sedän maatila, jossa oli eläimiä. Kerran Anjan ja kahden pojan tehtäväksi oli annettu tuoda lehmät laitumelta lypsettäväksi. Ne eivät millään suostuneet jättämään makoisaa ruohikkoa. Lähellä oli vanha viisas Sohvi-hevonen, joka katseli aikansa lasten epäonnistuneita yrityksiä ja tuli auttamaan. Hevonen paimensi lehmät liikkeelle ja sai ne johdettua lypsettäväksi. Sohvi oli niin kiltti, että lapset huvittelivat juoksemalla sen mahan alta.
Ritva on kotoisin Helsingistä, joten hänen lapsuuden- ja nuoruudenmuistonsa eroavat melko lailla muiden muistoista. Lapset saivat enemmän keskittyä kesänviettoon; uitiin ja vietettiin aikaa kavereiden kanssa. Parhaan ystävänsä kanssa Ritva pelasi Afrikan tähteä eräänä kesänä jatkuvasti, ja kerran he keksivät ruveta keräämään toukkia ja kasvattamaan niitä. Joistakin toukista kehittyi jopa perhosia. Ritvan isällä oli purjevene, joten hän pääsi myös merelle.
Silja kertoi olleensa lapsena se kaikkein rohkein, joka omenavarkaissa laitettiin kiipeämään puuhun. Hän jäi kokonaan ilman omenia, koska muut lapset keräsivät kaiken ja juoksivat pois. Hän oli myös se, joka jäi kiinni ja joutui pyytämään anteeksi puutarhan omistajalta.
Näin aurinkoisia, mukavia muistoja jaettiin tällä kertaa. Syksyllä taas kokoonnumme jatkamaan uusien tarinoiden parissa.
Hyvää kesää kaikille!
Kristiina
****
Klaukkalan Tarinatupa 22.3.2023
Aiheena : Tärkeä kirja
Tällä kertaa Tarinatuvan keskusteluaiheena oli itselle tärkeä kirja tai tärkeät kirjat. Monet olivatkin miettineet valmiiksi aihetta ja toivat mukanaan jonkin kiinnostavan kirjan.
Esille tuli hyvin monenlaista kirjallisuutta. Kaunokirjallisuutta, runoutta, dokumentteja, matkakertomuksia. Monet harrastavat lukemista, myös äänikirjat kiinnostavat.
Anja toi mukanaan Hilja Valtosen kirjan, johon oli ihastunut nuorena. Hilja Valtosen kirjat olivat aikanaan hyvin suosittuja romanttisia viihdekirjoja, joista tehtiin lukuisia kepeitä komedioita. Esim Vaimoke, Nuoren opettajan varaventtiili ja Hätävara. Niissä päähenkilönä oli nokkela, sanavalmis nuori nainen, joka lopussa voitti sen tavoitelluimman poikamiehen itselleen.
Kaija puolestaan kertoi lukevansa paljon kaikenlaista kirjallisuutta, myös dekkareita. Mukanaan hän toi norjalaisen Thor Heyerdahlin kirjan Aku Aku-pääsiäissaaren arvoitus. Kirja kertoo hänen tutkimusmatkastaan Pääsiäissaarelle. Thor Heyerdahl tuli erityisesti kuuluisaksi purjehduksestaan Kon-Tiki balsalautalla. Tarkoitus oli todistaa, että Polynesian ensimmäiset asukkaat olivat tulleet balsapuulautoilla Etelä-Amerikasta. Kaija mainitsi myös Risto Isomäen kirjan Sarasvatin hiekkaa, joka on tulevaisuuteen sijoittuva ekologinen trilleri.
Helenan kirjallinen maku on laaja-alainen. Hän mainitsi aikanaan hyvin suositun kirjasarjan Jalna. Se kertoo kanadalaisen aristokraattisen suvun vaiheista sadan vuoden ajalta vuodesta 1854 vuoteen 1954. Kirjoja on kaikenkaikkiaan 16. Helena mainitsi myös Enni Mustosen ( Kirsti Manninen) ja Laila Hirvisaaren lukuisat romaanit. Myös elämänkerrat kiinnostavat häntä, esimerkkeinä Sylvi Kekkosesta ja Helena Rannasta kertovat kirjat.
Ritva kertoi ettei lue paljoa, mutta äänikirjat ovat tulleet tutuiksi hänen miehensä käyttämän Celia äänikirjapalvelun kautta. Celia palvelu on tarkoitettu esim näkövammaisten käyttöön. Hän kertoi mm. Anneli Kannon kirjasta Rottien pyhimys. Ritva lukee myös paljon dekkareita; mitä pelottavampi sitä parempi.
Kaisu-Liisa esitteli kirjan Minä, Mauri Kunnas. Mauri Kunnas kiinnostaa häntä myös siksi, että he ovat molemmat kotoisin Vammalasta. Kirjassa kerrotaan tutuista paikoista mutta myös paikoista, joita Kaisu-Liisa ei lainkaan muista kotiseudultaan. Kirjan tekee mielenkiintoiseksi kuvat ja Kunnaksen värikäs kuvitus. Kaisu-Liisa toi esille myös Antti Tuurin teoksen Mies kuin pantteri. Kirja on kaunis kuvaus kehitysvammaisen miehen elämästä.
Raijalla oli mukanaan Anna-Mari Kaskisenrunokirja Vanhuus on kaunista. Se on kirja, jota hän lukee usein. Raija luki meille runoja sieltä sekä myös muutaman Tommy Tabermanin säkeen.
Annikilla oli mukana hyvin mielenkiintoinen pieni kirja, Valistuksen isänmaallinen lukukirja vuodelta 1929. Kirja oli tarkoitettu koululaisille suomen kielen oppaaksi. Se sisälsi esim, tekstejä Aleksis Kiveltä ja Minna Canthilta. Annikki mainitsi myös Lucinda RileynSeitsemän sisarta-kirjasarjan. Lucinda Rileyn kirjoja ja varsinkin kyseistä sarjaa on myyty maailmanlaajuisesti kymmeniä miljoonia kappaleita sekä käännetty 40 kielelle. Se on yksi kirjaston varatuimpia kirjoja. Annikki käyttää hyväkseen paikallisen kirjastomme mainiota netin kautta tehtävää varauspalvelua.
Kristiina
*****
KIRKONKYLÄN TARINATUPA 16.2.23
Tarinatupaan kokoontui pieni mutta innokas osanottajajoukko. Tällä kertaa aiheena oli lempi runo tai kirja. Kun terveyskuulumiset oli vaihdettu ja suklaakakkukahvit juotu, päästiin varsinaiseen asiaan.
Timo kertoi ulkoistaneensa runot vaimolleen. Lukeminen keskittyy lähinnä päivän lehtiin. Naurunystyrät pääsivät valloilleen, kun Timo kertoi, että yksi lempikirja hänellä kyllä on. Se on Pankkikirja! Samalla tuli kerrottua, että hän oli nähnyt unen, ja sen seurauksena lääkäri oli määrännyt hänelle Nitroja (purkki on vieläkin avaamattomana kaapissa.)
Liisa on runojen ystävä. Liisa oli valinnut mieleiseksi runokirjakseen Wilma Ehon, Jokaisella on oma tiensä. Wilma Eho toimi talvisodan muonituslottana ja jatkosodan lääkintälottana. Kokemukset jäivät muistiin ja koskettavia olivat myös rintamalla olleiden luokkatoverien ja kylänpoikien kirjeet. Sotien tunnepuolesta on vähemmän kirjoitettu. Wilma Eho kuoli Tuusulassa 2012. Hän oli, opetusneuvos ja toimi kunnallispolitiikassa sekä yhdistystoiminnassa, mm. Maa- ja kotitalousnaisten puheenjohtajana.
Toiseksi kirjaksi Liisa oli valinnut Mirjami Lähteenkorvan, kuin kukat ja linnut. Lähteenkorva valmistui 1928 kansakoulunopettajaksi Helsingin ylioppilasseminaarissa, jonka jälkeen hän palasi Käkisalmeen. Keskeisiä aiheita hänen runoudessaan olivat luonto, uskonto, isänmaa ja koti.
Kerttu on innokas äänikirjojen kuuntelija. Hänen lempikirjaksi oli valikoitumassa Tommi Kinnusen, Ei kertonut. Se on kirja, joka antaa ajattelemisen aihetta ja koskettaa tunteita. Kerttu valitsi kumminkin lempikirjakseen Mark Sullivanin, Kohti vihreää laaksoa. Kirja kertoo ukrainalaisperheen selviytymistarinan Stalinin ja Hitlerin hirmuhallinnosta. Ihailtavaa oli Kertun taito muistaa ja osata kertoa kirjan tarina seikkaperäisiesti ja kiinnostavasti. Mark Sullivan (s. 1958) on julkaissut 18 romaania sekä yhdessä James Pattersonin kanssa Private-sarjan, joka on kohonnut The New York Timesin bestseller-listalle. Mark on saanut työstään lukuisia palkintoja. Hänen teoksiaan on nostettu The New York Timesin ja Los Angeles Timesin vuoden kirjojen joukkoon.
Tapion sydäntä lähinnä ovat Aleksis Kiven sekä Eino Leinon runot. ”Vuoren harjanteella kauan seisoin, katsahdellen koilliseen, siellä näin mä nummen sinertävän, honkametsän kaukasen.” Tapioa puhuttaa Kiven runoissa erityisesti luontokuvaukset. Yllätykseksi Tapio nosti esille Arja Saionmaan Saunakirjan. Tapio oli katsonut televisiosta Arja Saionmaan haastattelun, ohimenne keskustelussa oli tullut esille, että Saionmaa on kirjoittanut Saunakirjan. Tapio: ”Soitin YLE:lle, kysyin siitä kirjasta, ja ne lähettivät minulle sen kirjan.” - yksinkertaista, kun asian osaa! Saunomisesta olisi ollut paljonkin keskusteltavaa. Päädyimme yhteisymmärryksessä Saijonmaan päätelmään: ”Saunomisen tarve liittyy johonkin suurempaan kuin peseytymiseen. Sieluun.”
Pentti kertoili lukuharrastuksestaan, taisi olla niin, että viime aikoina oli tullut luettua vähän vähemmän. Mutta vuosien varrella hänellä on tullut luettua hyvinkin paljon erilaista kirjallisuutta. Tärkeimpänä Pentillekin on Aleksis Kiven tuotanto.
Margitin ehdottomasti lempikirja on LASTEN OMA AAPINEN, se, jonka Margit sai ensimmäisenä koulupäivänä. Nykyinen kirjan näköispainos löytyi sattumoisin Ateneumista. Kirjan pikku jutut ovat edelleen hyvin muistissa. Se kirja opetti lukemaan - ensin tavaamaan, siinä on kaunis kuvitus, vuodenaikojen kierto kuvattuna, mm. Elias Lönnrotin runoja ja otteita Kalevalasta. Kirjasta muistuu mieleen sanaleikit ja muita sen ajan leikkejä. Ekaluokkalainen lapselapsi hakee usein vieraillessaan mummin aapisen luettavakseen.
Lopuksi leikimme Laiva on lastattu -peliä, K-kirjaimella alkavilla eläimillä. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa olisit ollut mukana!
** Margit
*******
KLAUKKALAN TARINATUPA ke 15.2.2023
Tällä kertaa aiheenamme oli rakas, pieni esine. Useimmilla oli mukaan jokin esine mutta jotkut olivat niin vanhoja ja hauraita, ettei niiden liikuttelu ollut enää mahdollista. Mutta niistä voi toki kertoa.
Sellainen esine oli Ritvan pieni nukke, jonka varsinaista alkuperää hän ei tiennyt mutta oli saanut sen isoäidiltään ja aikanaan leikkinyt sillä. Nuken vaatteet olivat aikojen kuluessa hävinneet ja hiuksetkin suoristuneet mutta edelleen se oli Ritvalle yhtä rakas.
Annikilla oli mukanaan pieni kuoren sisällä oleva , medaljonkimainen kello, jonka hänen sukulaisensa oli ostanut sata vuotta sitten morsiamelleen. Tämä oli kuitenkin sairastunut ja kuollut ennen häitä eikä kello koskaan päätynyt morsiamelle.
Anja toi Tarinatupaan pienen muovipussin, jonka sisällä oli kaksi hyvin pientä kiveä. Niihin liittyi mielenkiintoinen muistikuva. Hän työskenteli virastossa Itä-Pasilassa ja oli tullut lounastauolla ulos nauttimaan kauniista kesäpäivästä. Aukiolla seisoi vaalea , kaunis noin viisivuotias tyttö. Tytöllä oli hihnassa valkoinen villakoira. Kun Anja ihasteli koiraa, ojensi tyttö hänelle lahjaksi nämä kaksi kiveä. Niistä on vuosien kuluessa tullut Anjalla onnea tuottava amuletti.
Kaija esitteli puisen rasian, jonka oli saanut kaksivuotis lahjaksi. Sisällä oli kauniilla käsialalla kirjoitettu, että rasia oli syntymäpäivälahja mummolta. Rasian alkuperä on vaipunut unhoon mutta saattaa olla rintamalla puhdetyönä tehty, Kaija on saanut se vuonna 1944.
Helena kertoi rakkaasta muistoesineestään, rippilahjaksi saadusta Leijona merkkisestä rannekellosta, joka on vieläkin toimiva. Niinkuin kellot siihen aikaan, myös tämä täytyy vetää mutta toimii sen jälkeen edelleenkin moitteettomasti.
Anna kertoi kahdesta Intiasta saamastaan lahjasta. Rannekorusta ja isosta kammasta, joita säilyttää rakkaana muistona seitsemänkymmentä vuotta sitten tehdystä matkasta Intian Punjabin osavaltioon. Matkustaminen oli siihen aikaan harvinaisempaa kuin nykyisin. Lentokoneet olivat potkurikoneita, joten välilaskuja oli useita. Kaikki kuitenkin sujui loistavasti.
Kaisu-Liisa toi mukanaan sulhaseltaan, sittemmin mieheltään saamansa kauniin, hopeisen kaulakorun.
Raija näytti meille puisissa kehyksissä olevan mietelauseen, jonka oli saanut viisikymmen vuotislahjaksi. Nykyisin hän osaa arvostaa sen sanomaa siitä miten elämä ei ole uusinta vaan se pitää elää täysillä juuri nyt.
Kristiina Tarkki
*************
Syksy 2022
KLAUKKALAN TARINATUPA 23.11.22
Klaukkalan Tarinatupa aloitti 23.11.22 uuden vetäjän Kristiina Tarkin johdolla. Kristiina kertoo alla itsestään ja ryhmän ensimmäisestä kokoontumisesta Klaukkalan srk-keskuksen takkahuoneessa.
Pääsimme vihdoin aloittamaan Klaukkalan tarinatuvan keskiviikkona 23.11. Lokakuun kokoontumiskerta jouduttiin perumaan sairastumiseni takia.
Aluksi juotiin kahvit ja rupateltiin keskenämme. Koska olen aivan uusi vetäjä, esittelin lyhyesti itseni ja kukin vuorollaan kertoi hieman itsestään. Suurin osa osallistujista oli minulle uusia tuttavuuksia.
Tarinatupa on minulle aivan uutta, en ole aiemmin osallistunut niihin. Keskusteluryhmien vetäminen on toki minulle tuttua työelämästä. Nyt eläkkeellä ollessa on tavattoman mukavaa tutustua tällä tavoin uusiin ihmisiin ja heidän tarinoihinsa.
Kuusi kuvaa
Aiheena oli itselle tärkeät valokuvat. Useimmat olivat tuoneet mukanaan muutaman kuvan. Aiheena oli useimmiten oma perhe, isovanhemmat, vanhemmat ja lapset. Muutamalla oli myös kuvia lapsuuden kodista tai kesäpaikasta.
Raija oli tuonut mukana pienen maalauksen, jonka oli saanut täyttäessään tasavuosia. Se oli tehty tilaustyönä, joten aiheen oli voinut valita. Taulu oli tavattoman kaunis Juhani Palmun maisema maaseudulta.
Anja esitteli lapsuuden kesäpaikan kuvia. Hän vietti lapsena kaikki kesät siellä. Koulun loputtua kesäkuussa pakattiin tavarat ja lähdettiin maalle. Siellä vietettiin sitten koko kesä, takaisin tultiin vasta koulujen alkaessa.
Annalla oli kuvia isovanhemmista 1900- luvun alusta. Hän näytti myös säilyttämänsä säännöstelyn aikaisen ostokortin.
Kaija näytti suloisen kuvan itsestään aivan pienenä. Hänet oli puettu valkoiseen mekkoon, joka oli tehty vehnäjauhosäkistä. Kankaasta oli kova puute sodan jälkeen.
Marja oli koonnut miehensä passikuvista mielenkiintoisen kokoelman, aivan nuoresta miehestä vanhuuteen asti.
Kuvista syntyi kiinnostavia keskusteluja, ne herättivät omiakin muistoja meissä kaikissa.
Kaija lausui meille kaksi runoa, lisääkin olisimme halunneet kuulla.
Loppukevennyksenä esitti Raija hauskan Possurunon.
Seuraavan Tarinatuvan aiheeksi tammikuussa 2023 sovittiin Ensimmäinen koulupäivä/kouluvuosi
Kristiina Tarkki 28.11.2022
*******
KIRKONKYLÄN TARINATUPA
Nurmijärven tarinatupa on siirtynyt hankalakulkuiselta Ahjolan parvelta upeaan peruskorjattuun pappilaan (katso video pappilan tilojen esittelystä seurakunnan sivulta).
Lokakuun 13. päivän Pappilan Helmin salin tarinatuvan aiheena oli "Elämäni biisi".
Virittäydyimme tarinointiin perinteiseen tapaan kahvittelulla. Tällä kertaa kahvipöytään oli katettuna tiikerikakkua, pipareita ja hedelmiä. Tapio koristeli pöydät syksyn kauniilla lehdillä. Ilahduttavaa on, että porukan joukkoon tulee aina silloin tällöin uusia kasvoja - kuten tälläkin kerralla. Juuri sopivan kokoinen joukko oli koolla.
Margit keräsi kultakin salaisesti paperille jokaisen oman elämänsä biisin. Spotufystä tai YouTubesta löytyi kaikki toivotut kappaleet, jotka kuunneltiin puhelimen ja langattoman bluetooth kaiuttimen kautta. Nykytekniikka mahdollistaa!
Kuunneltuamme kappaleen kerrallaan, arvailimme kenen nimenomainen Elämäni biisi mahtoi olla. Kun sen omistaja löytyi, hän kertoi tarinansa, miksi juuri se kappale on hänen elämässään valikoitunut merkitykselliseksi. Kuulimme ihastuttavia ja liikuuttavia tarinoita, kerran jos toisenkin ja yhden jos toisenkin silmäkulma kostui tarinaansa kertoessaan tai tarinaa kuunnellessaan. Kiitos ihanista tarinoista.
Kuuntelimme seuraavat hienot kappaleet:
Pieni polku, eittäjä Erkki Junkkarinen
Juokse sinä humma, esittäjä Tapio Rautavaara
Kaunis kotimaani, esittäjä Mauno Kuusisto
Finlandiaop. 26, Jean Sibelius, esittäjä Lahti Symphony Orchestra, Osmo Vänskä
Vanha Virsi Taalainmaalta, esittäjä Pasi Kaunisto
Kultaa ja hopeaa, Franz Leha'r, Jorma Juselius
Luostarin puutarhassa, Albert W. Ketelbey
Oi muistatko vielä sen virren, esittäjä Vesa-Matti Loiri
Hiekkaa... pölyn valkeaa hiekkaa, esittäjä Reijo Taipale
Toiset meistä, esittäjä Laila Kinnunen
Memory, esittäjä Barbara Streisand (musikaalista Cats)
Margit T
**********
Syyskauden ensimmäinen tarinatupa Helmin salissa torstaina 15.9.22
Ruskan ensihehku väritti maisemaa syksyn ensimmäisen tarinatuvan tulijoiden pysäköidessä autojaan pappilan parkkipaikalle auringonkukkapellon vierustalle. Aamupäivän sade oli väistynyt, taivas oli sininen ja aurinko paistoi – kerrassaan hieno syyspäivä!
Margitilla oli pöytä katettuna ja kahvi keitettynä väen saapuessa, ja puheenporina pääsi käyntiin. Aiheena oli "Anna sana, me kerromme siitä tarinan", mutta juttu rönsyili omia polkujaan tupalaisten availlessa sanaisia arkkujaan.
Pappilan historia on hienosti tuotu esille seinille ripustetuissa kehystetyissä valokuvissa.
Kahvista tarinat käynnistyvät - tuvan vetäjä Margit Taponen on kolmas vasemmalta
Tuulikki P
*******
Kevätkausi 2022
Klaukkalassa tarinoita vetää entiseen tapaan Kaija Vitikainen, Kirkonkylän Ahjolassa Margit Taponen.
Eila Moijasen 101-vuotiskahvit ja vierailu Taiteen museossa
Klaukkalan tarinatupa 16.3.2022 oli aivan erityislaatuinen. Kokoonnuimme tavan mukaan kirkon tilaan aamukahville. Ilmassa oli juhlan tuntua, kun Eila Moijanen saapui joukkoon: hän oli täyttänyt edellispäivänä 101 vuotta.
Toivotimme Eilan tervetulleeksi kukkakimpuin ja onnittelulauluin, keskustelimme kahvinjuonnin ohessa vuosien kulumisesta ja Eilan syntymäpäivän vietosta läheisimmän suvun kanssa edellispäivänä. Tunti vierähti nopeasti leppoisan rupattelun siivittämänä.
Eila Moijanen, 101 vuotta
Kahvittelun jälkeen siirryimme päivän ohjelmaan, eli kirkonkylän Taiteen museoon.
Taiteen museo Nurmijärvellä täytyy kokea!
Tarinatupalaiset lähtivät Klaukkalasta autoilla Nurmijärven kirkonkylään. Saavuttuamme museon pihaan sisäänkäynti oli peilikirkkaassa jäässä ilman hiekkaa. Uskaliaimmat kävelivät sauvojen tukemana reunahankea pitkin ovelle, joka oli lukittu.
Kaija soitti museon omistajalle muistuttaakseen tapaamisesta. Toinen ryhmä oli peruuttanut tulonsa, mistä johtui pieni sekaannus. Juhani Rintala saapui nopeasti paikalle anteeksi pyydellen ja samalla levitti hiekat jäälle ja talutti loput pihalla odottelevat jäätä pitkin sisälle museoon. Kolmen euron pääsymaksukaan ei päätä huimannut.
Museon omistaja Juhani Rintala
Museo on pystytetty kellariin. Sitä ei helposti huomaa, vaikka tiilitalon katon reunassa on kyltti Aleksis Kiven tie 14:ssä.
Hämmästyimme, kuinka paljon tiloihin oli kerätty Nurmijärveen liittyvää taidetuotantoa ja esineistöä. Museon omistavat yksityiset henkilöt, kaksosveljekset Juhani ja Matti Rintala, jotka ovat keränneet nurmijärveläistä taide-esineistöä ja historiallisia esineitä vuosikymmenet. Jo heidän äitinsä aloitti sodan aikana sotilaitten puhdetöiden ja sodan jälkeen ase- ja lottapukujen sekä kunniamerkkien keräämisen. Juhani ja Matti puolestaan ovat keränneet ja saaneet lahjoituksia nurmijärveläisiltä taiteilijoilta Vilho Askolalta ja Juhani Nuotolta tauluja, Laura Järvelältä kirja- ja korttituotantoa sekä Savitorpan Saul Nordbergin keramiikkatuotantoa vaikuttavan kokoelman. Paikallislehti Nurmijärven Uutisista on museossa kappaleet 40 vuoden ajalta. Ja tietysti, kun Nurmijärvellä ollaan, Aleksis Kivi on edustettuna varsin monipuolisesti.
Museo on aarre, jota Nurmijärvellä ei kovin hyvin tunneta. Kaikista näyttelyn esineistä Juhani Rintala kertoo herkullisia tarinoita, jotka pitää itse kokea!
16.3.2022 Teksti ja kuvat Sisko V.
Syyskauden 2021 Tarinatuvat
Kirkonkylän Ahjolan parvella tarinoitiin syksyn viimeiset tarinat 11.11.21
Tunteet nousivat pintaan, kun jokainen vuorollaan kertoi aiheesta:Elämäni onnellisin hetki. Lisäksi aiheena oli sanonnat ja arvoitukset. Oli mielenkiintoista kuulla nurmijärveläisistä sanonnoista, joista useat on löydettävissä Aleksis Kiven teoksista Seitsemän veljestä ja Nummisuutarit.
Enemmänkin Tarinatupaan väkeä mahtuisi:
Ahjolan parvelta on näkymä Ahjolan saliin. Kuoro harjoittelee ennen Tarinatupaa salissa. Salakuuntelija kuunteli kuoron joululauluharjoituksia. Oli aistittavissa, että laulukerhossa laulettiin laulamisen ilosta!
Kirsi Kunnas kuoli 8.11.21 Hänen muistokseen Margit luki Tiitiäisen satupuusta runot Tunteellinen siili sekä Ville ja Valle
Oi, sanoi siili, olen tunteellinen siili, olen hyvä, kiltti, hellä. Ja kelläpä, kellä on vastaansanomista? Se vain on surullista, että piikkikuoren alla siilin hellyys piili.
Oi, sanoi siili, olen surullinen siili, niin yksinäinen jotta! Ja se on aivan totta: Se yksinänsä eli ja piikein piikitteli, ja piikkikuoren alla sitten itkeskeli.
...
Ville ja Valle mökissänsä elivät olivat yksinänsä. Ovi oli lukossa ja ikkunat tukossa ja piipun päällä oli hattu.
Ville oli Ville, ja valle oli Valle, senhän voi kuuluttaa kaikkialle. Ville piti rahasta ja Valle piti mahasta varsinkin kun se oli täysi.
**Margit
*******
Torstaina 16.9.21 tarinoitiin Ahjolan parvella aiheesta"Esineeni tai valokuvani tarina".
Margit kertoi valokuvakehyksestään, joka oli hänen isänsä sodan aikana tekemä puhdetyö, kihlajaislahja siskolleen. Pentti luki merkintöjä muistikirjastaan maatalousopintojen harjoitteluajoiltaan USA:ssa 60-luvulla, Liisa ja Timo kertoivat valokuvistaan, joissa kummassakin oli Johanna Rusanen (pään kanssa ja ilman). Tapio kertoi heleä-äänisestä kulkusesta ja Aleksis Kiven synnyinkodin pihalla otetusta valokuvasta, jossa oli hänen rakas koiransa. Tuulikin esine oli koruommeltaulu, jonka isänäiti oli tehnyt Singerin polkukoneella vuonna 1927. Sisko kertoi äidin suvun valokuva-aarteestaan, jossa on äidin isä ja kaikki hänen yhdeksän lastaan rippikouluikäisinä. Kuvaan oli kerätty jokaisesta sisaruksesta rippikuva.
Kivi Superiorin rannalta
Liisalla ja Timolla oli mukanaan myös pieni kivi, joka oli muodoltaan kuin lumiukko. Kiven oli tuonut Amerikan tuliaisena heidän nuorin poikansa, joka Pentin tapaan lähti maatalousmetsätieteellisen tiedekunnan opintoihin liittyvään työharjoitteluun jenkkeihin, mutta Pohjois-Dakotaan. Liisa pyysi poikaa käymään Superiorissa, missä hänen isänsä oli syntynyt. Niin oli poika ajellut isoisänsä jäljille ja tuonut Superior-järven rannalta äidilleen muistoksi veden hioman pienen harmaan kiven.
Pentti kertoo muistikirjansa jenkkivuoden merkinnöistä:
Matka liittyi siihen aikaan maatalousopintoihin kuuluvaan vähintään 8 kk:n työharjoitteluun jollain maatilalla. Harjoittelun voi suorittaa joko kotimaassa tai ulkomailla, esim. USA:ssa tai Kanadassa.
Lähdin matkaan huhtikuun lopulla 1968, ja palasin takaisin samoihin aikoihin 1969. Ensimmäinen maatila sijaitsi Iowassa, aivan keskilännessä eräällä maailman parhaista viljelysalueista. Sieltä muutin joulukuun alussa Phoenixiin, Arizonan osavaltion pääkaupungin kupeeseen. Yksin ajoin autollani lähes 3000 km: Iowa-Denver, Colorado-Socorro, New Mexico-Phoenix, Arizona. Siellä keinokastellun viljelyn ja 300 vrk/vuosi taattua auringonpaistetta -alueella olin sitten huhtikuun puoleen väliin asti, kun työlupa alkoi päättyä, ja piti lähteä kotia kohti.
Pentin työharjoitteluaikaan Yhdysvalloissa osui vuonna 1968 kaksi koko maailmaa järkyttänyttä salamurhaa
Martin Luther King, mustien ihmisoikeuksien puolesta taistellut pastoriammuttiin 4.4.1968 Memphisissä.
Robert Kennedy oli Kaliforniassa, Los Angelesissa kampanjoimassa seuraavien presidentinvaalien ehdokkuudestaan. Siellä eräässä hotellissa 5.6.1968 vaalitilaisuuden yhteydessä Shirhan Shirhan -niminen nuori kaveri ampui häntä kuolettavasti niin, että hän menehtyi seuraavana päivänä. Vähän aikaa sitten näin uutisen siitä, että Shirhanin vapauttamisesta on käyty jotain keskusteluja, mutta epäilen tulosta. Kuitenkin, edelleenkin, National Rifle Association on tuon maan mahtijärjestöjä, ja aseita on edelleen suht. helposti saatavilla. No nyt lipsahti jo vähän sivuraiteelle!
Pena
Ahjolan tarinatuvan jälkeenosa väestä suuntasi jatkamaan tarinointia Siskon vetämään Lounastapaamiseen kirkonkylän Green Way Deliin
*******
Klaukkalassa 15.9.21 oli tarinoinnin aiheena ”Hellekesän kuulumisia”.
Muisteltiin aurinkoista kesää, ja iloittiin tarinatuttujen ja -ystävien tapaamisesta. Tarinatuvan jälkeen halukkaat siirtyivät Siskon järjestämään lounastapaamiseen Ismetiin, minne saapui myös muita yhdistyksen jäseniä.
*******
Kevätkaudella 2021 Tarinatuvat ja muut yhdistyksen kerhot olivat tauolla koronan vuoksi. *******
Tarinatuvat syksyllä 2020
Kummassakin ryhmässä oli ensimmäisen tarinatapaamisen aiheena menneen kevään ja kesän muistelu. Ahjolassa jutut rönsyilivät mielenkiintoisille raiteille, kuten polvileikkauksen jälkeen klonksuneeseen polveen, Nurmijärven järven historiaan ja sen nykytilaan, metsään, kesän runsauteen luonnossa.
Ahjolan parvella piipahti myös Venloja & Veljiä sekä kuoro-ope Arja alakerran kuoroharjoituksista
Mikä on viime aikoina tuonut sinulle iloa ja hyvää mieltä?
Tuulikki P. 10.10.20
Koronan kiihtyessä ja median vyöryttäessä ikäviä uutisia, maskien & käsidesien tultua osaksi arkea on tärkeää huomata oman elämänsä mukavat asiat ja nauttia niistä. Lokakuisena torstaipäivänä Ahjolan kuoroharjoituksissa ja Margitin vetämässä Tarinatuvassa kirjoiteltiin lapuille vastauksia kysymykseen ”Mikä on viime aikoina tuonut sinulle iloa ja hyvää mieltä?” Alapuolella on vastauksia.
”Kun ala-asteikäiset lastenlapset pyöräilevät talomme ohi koulumatkalla ja nostavat reippaasti kättä tervehdykseksi, metsäretket ja puolukat polun varrella.”
”Erään runoilijan sanoin: joka-aamuinen halaaminen on hyvä tapa – sen huomaa ainakin 70-vuotiaana”
”Hyvä puolukkapaikka sekä terveenä pysyminen”
”Ihana juttutuokio ystävien kahvihetkessä virkisti kaikkien mieltä. Ihanaa, kun on ystäviä”.
”Ymmärrys terveyden merkityksestä”
”Havahdun unesta kuullessani vienon äänen – yyh, yyh? On vielä pimeää, mutta bichoninpoika tietää, että kello on jo kuusi, ylösnousun aika! Rapsuttelen pikkukoiran masua - se herää joka aamu iloisena uuteen päivään.”
”Olen iloinen, että olen itse pysynyt terveenä, ja että koko muu perheeni on terveenä. Iloitsen myös siitä, että olemme pystyneet osallistumaan joihinkin harrastuksiin koronasta huolimatta. Nautin syksyn kauniista ruskasta ja lämpimästä säästä.”
”Kuorolaulu, lastenlastenlapset, jumppa”
”Haen ekaluokkalaisen lapsenlapsen koulusta painavine reppuineen. Kuuntelen sitten lukuläksyn ja tarkastan ”sikahelpot” matikan tehtävät. Banaanilettuja paistetaan välipalaksi.”
”Että on vielä hengissä terveenä”
”Ihanaa nähdä ihmisiä LIVENÄ!”
”Terveys, kuorolaulu, kauniit syyspäivät, ruska, aurinko kun se näkyy, ystävät, lapsenlapset”
”Puhelinkeskustelut ystävien kanssa, laulaminen, lastenlapsien tarinoiden kuunteleminen”
”Hirvijahdin alkaminen ilahduttaa hirvimiestä"
"Tuntui mukavalta, kun vaimo kiitteli julkisesti"..
”Tieto siitä, että voi löhöillä kotona koko päivän tuntuu hyvältä. Nautin kotoilupäivistä. Lounaan jälkeen kuppi kahvia ja kenties piirakkapala, kirja ja nojatuoli. Mielenhallinta on tärkeää, ettei anna valtaa huonoille ajatuksille”
”Minut tekee iloiseksi, kun ovikello soi, ja lapsenlapsi huudahtaa - Hei mummo!. Parvekkeella täydessä kukassa hehkuva pelargonia ja uusi kypsynyt tomaatti. On ihmeellistä, että lokakuussa kesäkukat vielä loistavat ja tomaatit kypsyvät parvekkeella. Kun ystävä pirauttaa, ja tieto siitä, että voin itse aina pirauttaa ystävälle. Syksyn keltaisten lehtien kahina. Mieluisan kirjan lukeminen. Kamu-koiran tapaaminen.”
”Suppilovahveroiden metsästys – ensin niitä ei näy missään, ja sitten huomaat seisovasi röykkiön päällä”.
”Hyvä kirja vie ajatukset muualle, kuljettaa muihin maailmoihin. Viime aikojen lukuelämyksiä ovat olleet Anna Soudakovan ’Mitä männyt näkevät?’ sekä Delia Owensin ’Suon villi laulu’”
”Nähdä ilo 4-vuotiaan lapsenlapsen silmissä, kun mummi kertoi, että mennään yhdessä elokuviin. ”Jään sitten mummille yöksi ja ollaan vaan kahdestaan.”
”Nähdä ja kokea jo sänkyyn jääneen 94-vuotiaan vanhuksen kiitollisuus, siitä että pidän hänestä huolta ja käyn tervehtimässä. Ilo, että saan vielä keskustella hänen kanssaan.”
”Lapsenlapset, heidän halauksensa, tarinansa, tapaamisen ilo.”
”Kesän kukat, jotka kukkivat täysillä edelleen lokakuussa.”
”Tarinatupakohtaamiset ja yhdessä jaetut tarinat.”
”Pojan kysymä ruokaohje, ja hänen lähettämänsä kuva valmistetusta ruoasta.”
”Olen iloinen, että ehdin enen korona-ajan alkamista ottaa älypuhelimen käyttöön. Nyt minäkin voin lähettää ja saada WA-viestejä ystäviltä ja lastenlapsilta.”
*******
Klaukkalan tarinatupalaisia helmikuussa 2020
Tätä kuvaa otettaessa ei ollut vielä mitään tietoa siitä, että tarinatuvat ja kaikki muukin kerhotoiminta loppuu pian kuin seinään.
*******
Kirkonkylän tarinatupalaiset kutsuretkellä Tuusulassa Aleksis Kiven päivänä 10.10.2019
”Vuoren harjanteella kauan seisoin, katsellen koilliseen. Siellä näin mä nummen sinertävän, Honkametsän kaukaisen.”
Kirkonkylän tarinatuvanvakiojäsen, lumoavien ja värikkäiden tarinoiden kertoja, runoilija, luonnon ja taiteen ystävä, metsien mies, sydämellinen ystävä, palojokelainen Tapio Pyynönen oli kutsunut kirkonkylän tarinatuvan väen ja allekirjoittaneen kustantamalleen retkelle Tuusulaan. Starttasimme aamupäivällä Ahjolan pihalta pikkubussilla. Matkalla Tapio kertoili tarinoita omasta eletystä elämästään liittyen pitäjän historiaan ja Aleksis Kiveen. Matkalaiset kuuntelivat tarinoita haltioituneina.
Matkan ensimmäinen teema kantautui 80 vuoden taakse, jolloin pitäjän miehet lähtivät sotatantereelle. Pysähdyimme sankarihautausmaan kohdalla kunnioittamaan niiden n. kahdensadan nurmijärveläismiehen muistoa, jotka päätyivät siltä retkeltä kirkkomaan sankarihautoihin.
Palojoella Tapio näytti talon, josta hän itse oli lähtenyt elämänmittaiselle matkalleen. Tapio kertoili sukutilastaan mm. että Aleksis Kivi oli siellä alivuokralaisena ollessaan kirjoittanut Kullervon. Olipa päärakennuksen peruskorjauksen yhteydessä löytynyt v. 1944 lakkautetun Suojeluskuntajärjestön aikaisia aseitakin seinien puruihin kätkettynä. Huomiota sai myös Palojoen seurantalon rakentaminen talkoovoimin.
Matkan toinen teema oli Aleksis Kivi. Ei ollut sattumaa, että retkipäiväksi Tapio oli valinnut torstain tarinatupapäivän 10.10., sillä olihan se kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Aleksis Kivi oli ensimmäinen suomalainen ammattikirjailija ja suomalasien kirjallisuuden uranuurtaja. Kivi eli onnellisen lapsuuden, ja kotiseutu säilyi kirjailijan sielunmaisemana läpi elämän. Kiven elinaikana eivät suomalaiset, eivät nurmijärveläiset eivätkä tuusulalaiset, osanneet häntä arvostaa.
”Syntyi lapsi syksyllä - tuulet niin vinhasti vinkui – tuult’ oli koko elämä, näyt ei kesää, ei kevättä, eli vain syksystä jouluun.”
Kävimme Tuusulan hautausmaalla kunnioittamassa Aleksis Kiven elämäntyötä ja laskimme kauniin seppeleen Aleksis Kiven haudalle. Tapio oli kerännyt seppeleen ainekset kotimetsästään.
Tapion kotimetsän havuista tekemä seppele
Matkan kolmas teema oli Tapion oma juhlavuosi, hän oli täyttänyt keväällä 85 vuotta. Parempaa paikkaa kuin Lottamuseo hän ei olisi voinut valita juhlakahvipaikaksi. Lotta Svärd oli Suomessa vuosina 1920–1944 toiminut naisten vapaaehtoisuuteen pohjautuva maanpuolustustyön tukijärjestö. Meille tarjottiin kahvin lisäksi karjalanpiirakoita ja vuoden 1939 reseptin mukaista sokerikakkupohjaista täytekakkua, jossa oli välissä vadelmahilloa ja mokkakerma kuorrutus – makeaa oli. Tapion sydän sykkii suolle ja suokasveille – jo lapsena Tapio oli isältään oppinut suon syntytavan, siksipä Tapio olisi halunnut kakun jossa on lakkoja, mutta se toive ei nyt ollut toteutunut.
Lottamuseon kahvipöydän ääressä
Asianmukaisine seremonioineen Elvi Muuronen – tarinatuvan emäntänä, ojensi sankarille kukat, lahjan ja Elvin paperista asti itse tekemän kortin, jossa oli nyplätty kukkakoriste. Me retken kutsuvieraat lähetimme lahjanamme Tapion lomailemaan Lehmirantaan – onhan se Tapiolle mieluinen lomanviettopaikka. Puheitakin pidettiin ja lopuksi kajautettiin yhdessä onnittelulaulu.
Kahvittelun lomassa sai huomionsa myös Tapion pitkäaikainen paras ystävä, Tapion rakas koira, joka oli siirtynyt lapsenlapseni sanoin tähdeksi taivaalle.
Liikutuksen kyyneleet vierähtivät pariinkin otteeseen kirjoittajan silmäkulmaan, kun Tapio kertoi omasta eletystä elämästään – asioista, joista voi elämässään olla kiitollinen, kuten esim. uudesta kasvusta, lapsenlapsista.
Tämän ihanan kahvihetken jälkeen oli aika startata kotimatkalle. Pysähdyimme vielä Aleksis Kivien syntymämökillä. Tapio kertoi tarinan siitä, miten talo päätyi lopulta museoksi.
"Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää..."
Retkiohjelma päättyi Tapion lukemaan Pertti Mäenpään runoon Kakstoista kurkea.
Esitän parhaat kiitokset Tapiolle - koko retkiporukan puolesta. Olin etuoikeutettu saadessani kutsun tälle retkelle. Tämä retki oli ELÄMYS.
Kirkonkylän tarinatupa yhdisti kevätretken hevosaiheiseen tarinatupaan 9.5. aurinkoisena kevätpäivänä. Nautittuamme makoisat kahvit teimme pienen retken tallille ja hevosaitausten äärelle tervehtimään ja taputtelemaan hevosia. Kun joku osallistuja muisteli hevosten sodassa tekemästä työstä, itsenäisyystaisteluissa niillä mentiin sinne mihin muilla kulkuneuvoilla ei päästy. Suuntasimme askeleemme luontevasti läheiselle teloitettujen punaisten hautamuistomerkille vuonna 1918.
Tarinatuvan aiheena olivat hevostarinat. Kysymykset heräsivät, kun tukinajossa reellä ollut hevonen kaatui selälleen puunajossa. Ihmisvoimin se piti auttaa ylös. Myös kyntöhommat yhdellä tai parihevosella olivat normitöitä, kun traktoreita ei ollut. Eräs hevonen hamuili pikkupojan taskuista ruisleipäpaloja aina, kun vako oli aurattu ja kiersipä vielä seuraavan alkuunkin, kun tiesi herkkupaloja olevan tulossa. Hevosen ja pienen pojan yhteistyö oli käsin kosketeltavaa.
Lasten mielipuuhana muistettiin olleen hevosen vatsan alta juoksemisen, mutta koskaan ei muistettu sattuneen mitään, päinvastoin, hevonen seisoi hiljaa paikallaan eikä satuttanut lapsia. Eräs hevonen piti jopa yhtä jalkaa ylhäällä suojellen siten lapsia.
Olipa yksi hevonen erityisen nokkela pyytämään leipää. Se tuli talon oven eteen kuoputtelemaan ja pyytämään leipää. Toinen hevonen puolestaan oli opetettu Hyrylän tykistössä oppinut tekemään asennon ja levon käskystä. Kolmas hevonen puolestaan osoitti juonikkuuttaan, kun metsässä oli puu jäänyt konkeloon. Ajaja meni auttamaan ja jätti hevosen pään kääntyneenä metsään päin. Hevonen lähti menemään kotiin päin. Kun mies juoksi perään, hevonen juoksi, ja kun mies käveli, hevonenkin käveli.
Yhdellä Ryssä-Jussiksi kutsutulla miehellä hevonen muuttui parissa kuukaudessa yhtä laiskaksi kuin ajajansakin. Mies oli jopa niin laiska, että hevonenkin joskus hermostui verkkaiseen tahtiin.
Isä oli opettanut pikkutytölleen, että ohjaksista täytyy pitää kiinni, niitä ei saa pudottaa missään tapauksessa. Kuinka ollakaan, peltoa jyrätessä tyttö pudotti ohjakset suuren ojan reunalle ja ne kiristyivät. Hevonen peruutti ojaan jyrän kanssa ja tyttö huutamaan apua. Isän tultua veljensä kanssa apuun ja niin hevonen saatiin ojasta pois. Siitä tyttö sai isältä sapiskat, kun ohjakset olivat pudonneet. Samainen tyttö, jo varttunut nainen, kertoi kerran voittaneensa Suomen kuuluisimman ratsastajan kilpailussa saamalla 3. palkinnon.
Eräs osallistuja kertoi hevosnäkymästään Kiljavalla. Päivä oli vaipumassa iltaan, satoi kevyttä lunta, tummenevan illan tunnelmassa mies istui reessä. Oli hiljaista. Vain kirkonkellojen sointi puuttui.
Sisko V
*******
TARINATUPA 100 KERTAA
24.4.2019 pidettiin sadas tarinatupa Klaukkalassa
Juhlan tuntu leijaili ilmassa, kun tarinatuvan 17-henkinen porukka kokoontui pöydän ympärille Klaukkalan seurakuntakeskuksessa. Kakkukin oli juhlan kunniaksi tilattu. Oli vähällä, että se olisi jäänyt toimittamatta, kun tilaaja oli unohtanut kirjoittaa puhelinnumeron, mistä hän oli kakun tilannut, ja kakun tekijä oli unohtanut kirjoittaa, kuka kakun oli tilannut.
Tilaajan salapoliisityö tuotti kuitenkin tulosta. Niinpä leipuri huokaisi helpotuksesta, kun tilaaja saapui oven taakse. Ehkäpä yksi syy oli leipomo, joka oli juuri vaihtunut ja oli uudella nimellä. Lopputulema kuitenkin päättyi hyvin, sillä sadaskertalainen tarinatupa sai kakun lahjaksi! Hyvältä se maistui ja Juhlapalvelut Johanna Ekholm Nurmijärven Pratikankuja 4:sta läpäisi kokeneiden maistajien laatukriteerit.
Kokoontumisen aiheena oli Rupattelu, mikä merkitsi melkoista puheensorinaa. Puheenjohtaja Erkki Henriksson yllätti kaikki osallistujat ojentamalla jokaiselle ruusun, punaisen tai valkoisen. Hän kertoi myös yhdistyksen ajankohtaisista asioista lähiaikoina.
Yläkuvassa Erkki Henriksson puhumassa, alakuvassa Eila Moijanen ja Raija Kormilainen - ja se kakku
Juhalan tuntua loi Kaija Kortelainen Lauri Viidan runolla Alfhild ja kahdella Eeva Heinämaan runolla, joilla ei ole nimeä. Yleisö oli kovasti mielissään, sen kuuli korvia huumaavasta taputuksesta.
Esille tuli myös kysymys, kiinnostaisiko kerran kuukaudessa halukkaille järjestettävä vapaamuotoinen lounastapaaminen päätaajamissa Rajamäellä, Kirkonkylässä ja Klaukkalassa. Sisko tutkailee kyseisten kylien ruokapaikkoja, ja tarkoitus on aloittaa syyskuussa. Tapaamiskerrat tulevat toimintakalenteriin ja Nurmijärven Uutisten yhdistyspalstalle.
Hattujuhla on yhdistyksen kevätjuhla, joka pidetään yleensä toukokuun lopussa, mutta nyt se pidettiin poikkeuksellisesti jo huhtikuussa. Sää ei ollut kovin keväinen takatalven iskettyä jo alkuviikosta lumisateineen, ja keskiviikkona Nurmijärvellä mitattiin ennätyksellinen huhtikuun lumikertymä (21 cm). Perjantainakin oli koleaa ja vielä lunta kirkonmäellä, mutta ei se iloista kevätjuhlaa haitannut!!
Kuukausikerho 24.2.23 kirkonkylässä (sis. kuvia ja videon)
Helmikuun kuukausikerhoon kirkonkylän srk-keskukseen saapui perjantaina 24.2.23 niin paljon väkeä, että aulasta piti kantaa saliin lisää kalusteita, että kaikki runsaat sata henkeä pääsivät istumaan. Kerhossa oli peräti kaksi esitelmöijää - LuontoAmma sekä yllätysvieras FT, Sibelius-Akatemian emeritusprofessori ja tietokirjailija Reijo Pajamo.
Aurinko ilahdutti viime perjantaina ja iloa riitti vuoden ensimmäisessä kuukausikerhossakin Klaukkalan srk-keskuksen salissa. Kahvipöydän antimista nautittiin, seurusteltiin, kuunneltiin tietoisku ja kepeä musiikkiesitys
