Pentti Lehmusvaara kirjoitti jutun Kellokosken retkestä ja viimeisestä ruukinpatruunasta "Totti" Bengt Torsten Carlanderista, jonka hän sattumoisin sai tavata itsekin tämän ollessa jo 99-vuotias.
Viimeisen ruukinpatruunan muisto elää Kellokoskella
Alussa oli Keravanjoki ja siinä Kellokoski noin 15 km joen alkulähteen, Ridasjärven, eteläpuolella. Vaatimaton jokipahanen, eikä koski ole kummoinenkaan Vantaanjoen pääuoman jylhiin Nukarin ja Kirkonkylän Myllykoskeen verrattuna. Paikkakunnan paras ja ainoa kuitenkin.
TOTTI
Ruotsista Suomeen muuttaneet veljekset John ja Carl Fredrik Carlander vuokrasivat yhtiökumppaninsa kanssa v.1887 Björkbodan ruukin Kemiön saarelta ryhtyen tuottamaan konepajatuotteita. Saatavilla oleva tuotantoteho ei kuitenkaan tyydyttänyt veljeksiä. Uusi paikka löytyi Tuusulasta – Kellokoski. Sen koskivoiman teho oli kaksinkertainen Björkbodaan verrattuna, kokonaista 120 hv. Kellokosken kartanon paja ostettiin 1896. Bjökbodan ruukin tuotanto työntekijöineen ja perheineen siirrettiin Kellokoskelle kesällä 1897. Varmaan aikamoinen kielishokki, vaikka oltiinkin kielialueen rajamailla, eikä ruotsin kieli ollut alueella tuntematonta. Tuotanto kasvoi nopeasti, tärkeimpinä tuotteina meijeriastiat ja erilaiset käsityökalut, paloruiskut ja makkiastiat.
Carl Fredrikin poika Bengt Torsten Carlander (Totti) syntyi 14.3.1902. 
Hän oli jo lapsena kiinnostunut kaikista mahdollisista asioista, ja Papan tehtaallahan kohteita riitti. Mamma Isabella oli hyvin musikaalinen, ja vei poikansa jo varhain konsertteihin ja oopperaan. Tämä syvä rakkaus musiikkiin kesti aina hänen elämänsä loppuun asti. Soittaja, säveltäjä, musiikin mesenaatti, hän oli tätä kaikkea.
Totin lapsilleen ja lastenlapsilleen omistama laulu Vårkänslor
Totti valmistui sähköinsinööriksi 1926 ja aloitti elämäntyönsä Kellokosken Tehtailla insinöörinä, isännöitsijänä ja myöhemmin toimitusjohtajana ja koko yhtiön omistajana. "Laatutyötä tehden parempaan elintasoon" oli Totin tunnuslause ja ohje koko tehtaan väelle. "Yksinkertaisena insinöörinä" hän suunnitteli ja piirsi kaikki valkoiset, vieläkin olemassa olevat tehdasrakennukset voimalaitoksesta lähtien, käytännössä koko ruukin alue on hänen luomuksensa.
Tehtaiden tunnetuin tuote on varmasti maitotonkka. Astia, jossa maito kuljetettiin lypsykarjatilalta meijeriin. Ne olivat loppuvaiheissa 50 litran vetoisia saumattomia alumiiniastioita. Kun tuotannon kokonaismäärä ylitti miljoonan astian rajan, sen kunniaksi kadun varteen pystytettiin suurikokoinen maitotonkka, näkyy olevan paikallaan vieläkin. Tuotanto ylsi kaikkiaan noin 1,2 milj. astiaan. Tämän lisäksi tuotettiin miljoonia kirveitä ja muita käsityökaluja. Tehtaiden tuotannosta muodostivat yhä kasvavan osan alumiiniset Kello-veneet, joita valmistui kaikkiaan 10.000 kpl vuoteen 1963 mennessä, jolloin Totti myi tehtaat Fiskarsille. Tältä pohjalta alkoi Fiskarsin alumiinisten Buster- veneiden tuotanto Inhan tehtailla. Kaikki tuotanto Kellokoskella päättyi 1980-luvulla.
Vaikka tehdas meni alta, ei Totti jäänyt toimettomaksi. Jo 1940-luvulta lähtien hän oli taitava mehiläistarhuri, ja toimitti tuotteitaan mm. Ainolaan 17 vuoden aikana tavaten mestarin useampia kertoja. Perustamansa Suomen Kamarimusiikkiseuran kunniajäseneksi Totti sai v. 1945 itsensä Sibeliuksen.
Kaitafilmaus oli eräs Totin suurista intohimoista. Ammattitason 16 mm:n kameralla hän kuvasi niin tehtaallaan, maailmanmatkoillaan kuin kyläyhteisön ja sairaalan tapahtumissa. Tallessa olevaa materiaalia on 5000 tunnin verran. Hänen itsensä editoimia matkakuvauksia on näytetty monissa tapahtumissa ja televisiossa useampaankin kertaan. Näistä esityksistä saadut tuotot hän ohjasi hyväntekeväisyyteen.
Hänen erityisenä kohteenaan oli myös vuodelta 1800 peräisin olevan kyläkirkon ylläpito ja kunnostus. Vaatimaton, vanha pieni kirkko ohjasi meidät kuin itsestään hiljentymään hetkeksi, ja muistamaan niitä, joilla tällä hetkellä on vaikeampaa kuin meillä. Ei tarvita prameita ulkoisia puitteita, ne voivat vain hajottaa keskittymistä. Kovat, ahtaat kirkonpenkit myös muistuttivat meitä luterilaisuuden karuudesta ja vaatimattomista hartausmenoista.
Tapasin Totti Carlanderin, kun olin Maritan kanssa Helsingissä Johanneksen kirkossa, jossa esitettiin Sibeliuksen Kullervo-sinfonia. Sen kuoro-osuudet lauloi Polyteknikkojen Kuoro, mukana myös luokkatoverini Kari Tähtinen. Istuimme kirkon sivulehterillä, missä melkein vieressäni istui vanha mies, joka hyvin tarkkaavaisena ja asiantuntevana seurasi esitystä. Konsertin päätyttyä hän kertoi, että on käynyt HKO:n konserteissa kaikkien siihen mennessä tehtävässä olleiden 9 kapellimestarin aikana, kuullut monet Sibeliuksen sinfoniat kantaesityksenä, ja tavannut hänet Ainolassa useitakin kertoja. Vähän jo raihnainen olemus, mutta ajatus ja kerronta kulkivat kristallinkirkkaina. Hän oli silloin 99 vuoden ikäinen. Lopuksi hän sanoi, että vävypoika tulee hakemaan, ja sisälle kirkkoon asteli Lauri Tarasti. Emme tietysti tunteneet Tottia, jälkeenpäin otin asiasta vähän enemmänkin selvää. Hän kuoli v. 2003, 101 vuoden kolmen kuukauden ja viiden päivän korkeassa iässä. Vielä viimeisenä syntymäpäivänään hän soitti pianolla lempikappaleensa "Väliaikaista kaikki on vaan..."
Todella mieleen jäänyt kohtaaminen, niin kuin varmaan kaikilla hänet kohdanneilla on muistoja hänen toiminnastaan mitä moninaisemmilla elämän aloilla. Totin henkeä ei vieläkään voi olla huomaamatta Kellokoskella.
Kellokosken retkellä näimme taas kerran entisen merkittävän sairaala- ja konepajamiljöön, joka on menettänyt merkittävimmät toimijansa, sairaalan ja Kellokosken Tehtaat. Uutta toimintaa ei juurikaan ole syntynyt, sairaalan osalta haikaillaan alueen myyntiä, ei kuulemma sovi enää HUS:in tai hyvinvointialueen kuvioihin.Tuusulan kunta on haluton, Kellokoskihan on syrjäkylä Mäntsälän kyljessä. Vastaavaa esimerkkiä ei tarvitse hakea kaukaa. Ihan kuin meillä Nurmijärvellä. Alko ajoi alas toimintansa Rajamäellä, ja se on nyt painoarvoltaan syrjäkylä entiseen verrattuna. Lars Sonckin suunnittelema Röykän sairaala Sääksin rannalla myytiin Jasper Pääkköselle ja kumppaneille, Kiljavan Sairaala toimii vajaateholla, sivurakennukset saavat rapistua käyttämättöminä rauhassa jne.
Retkiporukka oli innostunutta, aurinko paistoi, ruskan paletti (uutta turkulaista virkamieskieltä) parhaimmillaan, erittäin asiantuntevaa opastusta ja "last but not least", kuljetusyhtiömme edustaja esitteli ajoneuvoaan: tästä löytyy myös pakki, ja näin peruuttelimme aluksi tietyömaan luomasta umpiperästä puolisen kilometriä ja käänsimme sitten keulan kotimatkalle.
Kiitos taas järjestäjille!
Pena
29.09.2022
Lähteet:
- Arja Laiho Itämerikeskussäätiö 1997: Monimies Totti – Torsten Carlander-Reuterfelt, Kellokosken soittava ruukinpatruuna
- Lauri Tarasti ( puoliso Eva-Gunilla Carlander) esipuhe teoksen "Monimies Totti" 2. painokseen
- Wikipedia
