Post-it-lappu ja lamppu ilmoitustaululla

EETU toimi aktiivisesti koronavuonnakin

Etäkevätkokouksen pitänyt etujärjestö kuuli katsauksen eläkekehityksestä

Koronapandemian leimaama vuosi 2020 oli poikkeuksellinen myös Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n toiminnassa. Alkuvuodesta EETUn edustajat ehtivät tavata sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen ja isännöidä Ruotsin sosiaaliministeriön EU- ja kansainvälisen yksikön vierailua. Sen jälkeen siirryttiin etäyhteyksiin.

Vuoden aikana EETU antoi lukuisia lausuntoja ja kannanottoja. Eduskunnalle luovutetussa talousarviopaperissa EETU vaati muun muassa, että eläkeläisten asema ja turvallisuus otetaan huomioon korona-aikana.

 

Viime vuoden toimintakertomus käsiteltiin järjestön etäkevätkokouksessa 19. toukokuuta.

Ennen kevätkokouksen alkua EETU kuuli Eläketurvakeskuksen ennustelaskentayksikön päällikön Heikki Tikanmäen katsauksen otsikolla Sukupolvinäkökulmia eläkkeiden kehitykseen.

Tikanmäki totesi, että 2017 voimaan tulleen eläkeuudistuksen jälkeen pitkän aikavälin näkymät ovat huonontuneet.

–Alun perin arvioitiin, että uudistus mahdollistaisi tarvittavan eläkemaksutason hyvinkin pitkälle, jopa vuoteen 2080 asti.  Sen jälkeen on kuitenkin tapahtunut paljon, keskeisin muutos on ollut syntyvyyden suoranainen romahdus viimeisten kymmenen vuoden aikana.

–Alhaisen syntyvyyden vaikutus on todella iso, mutta se vaikuttaa vasta pitkän ajan päästä. Korotuspaine työeläkemaksuihin on edessä sitten, kun nämä pienet ikäluokat ovat työikäisiä.

Eläkeläisten määrä kasvaa tulevien vuosikymmenten aikana, työllisten määrä alkaa eläkeiän noususta huolimatta laskea. Matalan syntyvyyden skenaarion mukaan eläkeläisiä olisi pidemmän päälle jopa enemmän kuin työllisisä.

–Se tarkoittaisi luonnollisesti, että moni asia yhteiskunnassa pitäisi järjestää kovin eri tavalla.

Vaikuttava väestötekijä on myös maahanmuutto. Peruslaskelmassa on oletettu nettomuuton olevan saman verran kuin viime vuosina eli noin 15 tuhatta muuttaisi enemmän maahan kuin täältä pois. Jos maahanmuuttoa kasvatettaisiin se tarkoittaisi matalampia eläkemaksuja, sitä matalampia, mitä paremmin maahanmuuttajat työllistyisivät.

Tikanmäki esitteli myös eläkemaksujen tuottoa eli sitä, kuinka paljon vastinetta kukin ikäluokka saa maksamilleen eläkemaksuille.

–Nyt eläkkeellä olevat saavat parempaa tuottoa kuin myöhemmät sukupolvet. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että takavuosikymmeninä eläkemaksut olivat selvästi matalammat kuin nyt ja tulevaisuudessa.

–Toki tämä vertailu kertoo vain työeläkemaksuista. Jos otettaisiin huomioon ikäluokkien kaikki maksut ja etuudet huomioon, kuva voisi muuttua, Tikanmäki huomautti.

Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry – Pensionärsförbundens intresseorganisation PIO rf on kuuden valtakunnallisen eläkeläisjärjestön yhteistyöelin. EETU:n jäseninä ovat Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry, Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry, Kansallinen senioriliitto ry, Kristillinen Eläkeliitto ry ja Svenska pensionärsförbundet rf. EETU:n puheenjohtajuus vaihtuu vuosittain, vuonna 2020  puheenjohtajuusvuorossa oli Svenska pensionärsförbundet rf, kuluvana vuonna Eläkeläiset ry.

Teksti: Tuomas Talvila