Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry luovutti tänään eduskuntaryhmille kannanottonsa valtion vuoden 2019 talousarvioon. EETU ry vaatii eduskuntaa parantamaan pienituloisten eläkeläisten taloudellista asemaa. Kansaneläkeindeksin leikkauksen ja jäädyttämisen peruminen on ensimmäinen askel asian korjaamiseksi. Tähän olisi EETU ry:n mukaan osoitettava lisää määrärahoja vuoden 2019 budjetissa.
- Eduskunnan tulisi tulevan vuoden talousarviota käsitellessään tarkastella budjetin vaikutuksia ikääntyneiden kansalaisten näkökulmasta. Ilman nykyisen hallituskauden leikkauspäätöksiä, indeksiin sidotut edut olisivat 3,3 prosenttia suuremmat ja kansaneläkettä saavan kuukausitulot 18 euroa korkeammat, kiteyttää EETU ry:n puheenjohtaja Raimo Ikonen.
- Positiivista esityksessä on mielestämme se, että lisäpanostuksia on löytynyt sekä takuueläkkeen korottamiseen että ylivelkaantuneiden henkilöiden aseman parantamiseen. Tämä auttaa myös ylivelkaantuneita eläkeläisiä, Ikonen toteaa.
Asiakasmaksut iskevät pienituloisiin eläkeläisiin
Pienituloiset eläkeläiset ovat useimmiten sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen ja lääkemenojen häviäjäryhmä. Monet eläkeläiset säästävät näistä kustannuksista, jotta raha riittäisi elämiseen. Toisaalta yli 65-vuotiaista 75 prosenttia tarvitsee terveyskeskuslääkärin palveluita ja yli 10 prosenttia pienituloisimmista ikääntyneistä jättää lääkärikäyntejä kokonaan väliin heikon taloudellisen tilanteen vuoksi.
- Ikääntyneiden asiakasmaksuja kertyy myös ulosottoihin huolestuttava määrä. Parhaillaan uudistettavalla asiakasmaksulainsäädännöllä on jo kiire. Suomesta ei saa tulla yhteiskuntaa, jossa pienituloisella eläkeläisellä ei ole varaa sairastaa, Ikonen summaa.