Thumbnail

Eläkeliiton laiva valmiina seilaamaan tulevaisuuden merellä - periksi ei anneta

Kulunut kevät on järisyttänyt maailmaa ennen näkemättömällä tavalla. Koronaviruspandemia koskettaa ihmisiä kaikkialla. Kuten tänään tiedämme, erityisen voimakkaasti tilanne on iskenyt ikääntyneisiin kansalaisiin, joiden suojaksi maamme päätöksentekijät ja viranomaiset ovat toimintaohjeeksi antaneet kyllästymiseen asti toistetun karanteenin kaltaisiin olosuhteisiin vetäytymisen.

Ikä on yksi koronaviruksen aiheuttaman covid-19-taudin riskitekijä. On hienoa, että suomalainen yhteiskunta on näyttänyt ikäystävällisyyttään ja halunnut suojata yli 70-vuotiaita kansalaisiaan. Viime viikkoina Eläkeliitto on kuitenkin nostanut julkiseen keskusteluun kysymyksen, minkälaisen hinnan maksamme siitä, että sadat tuhannet eläkeläiset ovat vetäytyneet kaikista sosiaalisista kontakteista. Ihminen on sosiaalinen eläin. Meitä ei ole tarkoitettu elämään yksin ilman yhteyttä kanssaihmisiin. Tarinat eri puolilta Suomea kertoivat, kuinka monet jäsenistämme alkoivat voida huonosti – osa tunsi jopa menettävänsä elämänhalunsa. Onneksi viestimme kuultiin mediassa. Eläkeliiton vanhusasiamies Irene Vuorisalo on lukuisissa tv- ja lehtihaastatteluissa nostanut esiin, kuinka koronavirukselta suojautuminen on osalla iäkkäistä kansalaisista tarkoittanut täyttä eristystä ja yksinäisyyttä ja johtanut fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn heikentymiseen.
Hyvää tarkoittavat suojelutoimenpiteet ovat osin kääntyneet itseään vastaan.

Onneksi asiasta nostamamme julkinen keskustelu on johtanut siihen, että THL on nyt laatinut yli 70-vuotiaita varten uudet ohjeet koronavirukselta suojautumiseen. Uusissa ohjeissa korostetaan kansalaisten omaa harkintakykyä – jota eläkeläisiltämme taatusti löytyy. Rohkaiseva viesti on myös kehotus fyysisen kunnon ylläpitämiseen ja toisten ihmisten kohtaamiseen turvavälit huomioiden. Tämä on rohkaiseva viesti myös yhdistystoiminnalle. Ulkona pienissä ryhmissä tapahtuva liikunta-ja muu harrastustoimintakin voi kohta alkaa.

Pandemia on hiljentänyt Eläkeliiton toiminnan, sillä jäsenistöstämme yli 100 000 kuuluu rajoitustoimien piirissä olevaan yli 70-vuotiaiden ikäryhmään. Töiden tilapäisen vähenemisen vuoksi olemme joutuneet liitossa ikäviin sopeuttamistoimiin. Kun maamme hallitus päätti jatkaa ohjeistusta ikääntyneiden sosiaalisesta eristyksestä, käynnistettiin liitossa yt-lain mukaiset neuvottelut, joiden kipeänä tuloksena henkilöstö lomautetaan kahdeksi viikoksi. Jo aiemmin oli liiton henkilöstön lomia aikaistettu ja näin pyritty minimoimaan muiden sopeuttamistoimien tarvetta. Samaan aikaan myös piireissä toimintaa on jouduttu sopeuttamaan.

Nyt päätettyjen sopeuttamistoimien avulla Eläkeliitto varautuu yhteiskunnan avautumisen jälkeen palvelemaan jäsenistöään ja edistämään eläkeläisten ja ikääntyneiden suomalaisten oikeuksia parhaalla mahdollisella tavalla. Onneksi tunnelin päässä näkyy jo valonpilkahdus. Pikkuhiljaa Suomi alkaakin jälleen avautua, kun koronaviruksen leviäminen on saatu pysäytettyä. Jäsenemme voivat alkaa tavata toisiaan ulkona erilaisten harrastusten merkeissä. Myös Lehmiranta valmistautuu avaamaan oviaan heinäkuun loppupuolella.

Eläkeliiton laiva on valmis seilaamaan vakaana tulevaisuuden merellä. Periksi ei anneta.


Anssi Kemppi
päätoimittaja,
 Eläkeliiton toiminnanjohtaja