Hallitusohjelmassa on paljon hyviä iäkkäiden ihmisten asemaa parantamaan tarkoitettuja suuntaviivoja. Yksi näistä on kansallinen ikäohjelma. Ohjelman tarkoitus on varautuminen väestön ikääntymisestä seuraavaan yhteiskunnalliseen muutokseen.
Lokakuun alussa julkaistussa raportissa ”Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030 Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi” on linjattu kuusi hallituskaudet ylittävää vaikuttavuustavoitetta. Pääosin ne ovat omiaan tuottamaan hyvinvointia, toimintakykyä ja yhteiskunnallista osallisuutta.
Iäkkäille halutaan suunnata ennaltaehkäiseviä ja toimintakykyä parantavia toimia. Ikääntyvien työikäisten toimintakykyä ja työuria erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa halutaan pidentää. Iäkkäiden palvelujen yhdenvertaisuus, tehokkaampi koordinaatio ja taloudellinen kestävyys halutaan varmistaa. Lisäksi halutaan lisätä asumisen ja asuinympäristöjen ikäystävällisyyttä sekä kehittää ja hyödyntää ikäteknologiaa. Vapaaehtoistyötä halutaan lisätä ja mahdollistaa.
Tavoitetta siitä, kuinka itse iäkkäiden halutaan osallistuvan yhä enemmän vapaaehtoistyöhön, on sitä vastoin kehitettävä. Ohjelmassa arvioidaan väestörakenteen muutoksen lisäävän eläke-, terveydenhuolto- ja hoivamenoja, siten etteivät julkisen talouden tulot riitä ylläpitämään kaikkia julkisen sektorin rakenteita ja tehtäviä. Ohjelman mukaan mittava ikääntyvien ihmisten joukko on tässä yhteydessä tarpeen nähdä voimavarana, joka jatkossa ottaisi nykyistä enemmän osaa yhteiskunnan toimintaan, käyttäisi aikaansa vapaaehtoistyöhön sekä osallistuisi enemmän omaistensa tukemiseen.
Vapaaehtoistoiminnan lisääminen paikkaamaan julkisen talouden paineita on toisaalta hyvin ymmärrettävä. Toisaalta se on kyseenalaista.
Jälleen kerran on hyvä muistaa, että iäkkäät eivät ole yhtenäinen ryhmä. Monet iäkkäät ovat orientoituneita työelämään. Eläkeläisjärjestöjen etujärjestö Eetun markkinatutkimusyritys Kantarilla teettämän kyselytutkimuksen mukaan 46 % 55–84-vuotiaista voisi harkita osa-aikaista palkkatyötä eläkkeellä ollessaan.
Samaan aikaan kun työnantajien on vaikeaa saada rekrytoitua osa-aikaisia työntekijöitä, eläkeläisten tietoisuus osa-aikatyön mahdollisuudesta on niukkaa. Ikäohjelmassa olisi muiden tavoitteiden rinnalla tunnistettava työn merkitys eläkkeellä olevien yhtenä hyvinvoinnin lähteenä ja yhteiskunnallisen osallisuuden ylläpitäjänä.
Eläkkeellä olevien työskentelymahdollisuuksien edistäminen olisi myös väline eläkeläisköyhyyden vähentämiseen. Työnantajien tieto eläkeläisistä työvoimapotentiaalina lisääntyisi. Samalla vahvistettaisiin työpaikkojen monimuotoisuutta, hyödynnettäisiin ikääntyneiden ihmisten työkokemusta ja hiljaista tietoa suomalaisessa työelämässä.
Toiseksi pitää muistaa, että vapaaehtoistyön luonteeseen kuuluvat vastikkeettomuus ja erityisesti vapaaehtoisuus. Palvelutuotannossa on jo pidempään käyty rajan vetoa ”järjestölähtöiseen auttamistoimintaan”. Siinä missä järjestöjen vapaaehtoistoiminnan ja -toimijoiden kysyntä on kasvava, eivät uudet vapaaehtoiset ja heitä tarvitsevat alan yhdistykset kuitenkaan riittävän hyvin näytä kohtaavan toisiaan. Monen järjestön jäsenkehitys on kääntynyt laskuun, kun perinteinen yhdistystoiminta ei enää houkuttele.
SOSTEn järjestöbarometrin mukaan vuonna 2016 vapaaehtoistensa määrästä oli huolestunut 56 prosenttia paikallisyhdistyksistä ja vain 27 prosenttia oli siihen tyytyväisiä. Jäseniksi ja varsinkin aktiiviseen toimintaan on vaikea saada uutta väkeä.
Kun puhutaan sote- järjestöjen vapaaehtoistyöntekijöistä voimavarana, puhutaan käytännössä sairauden tai vamman koskettamista iäkkäistä naisista. SOSTEn järjestöbarometreihin perustuvan tiedon mukaan keskimäärin 59 prosenttia sote-järjestöjen vapaaehtoisista on asianosaisia eli itse sairastavia, vammaisia, kuntoutujia, muussa erityisessä elämäntilanteessa olevia tai heidän omaisiaan ja läheisiään.
Vapaaehtoisjoukko on naisenemmistöinen: keskimäärin 74 prosenttia vapaaehtoisista on naisia. Vapaaehtoisten karkea ikäjakauma osoittaa, että keskimäärin 46 prosenttia heistä on yli 65-vuotiaita ja kaksi prosenttia alle 20-vuotiaita.
Osallisuus ja aktiivinen kansalaisuus luovat hyvinvointia, avoimuutta ja turvallisuutta. Läheisapuun ja vapaaehtoistyöhön osallistuminen lisää ihmisen osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia. Hyviä esimerkkejä on olemassa siitä, kuinka kunnat ja kansalaisjärjestöt tekevät monenlaista yhteistyötä iäkkäiden hyväksi. Eläkeliitto kuitenkin haluaa syventää ohjelman ikäkyvykkyyttä.
Iäkkäiden työmarkkinakelpoisuus on ymmärrettävä nykyistä paremmin. Palveluohjaukseen tarvitaan esitettyä parempaa perustietoa järjestöistä. Käytettäessä vapaaehtoistyötä julkisen palvelun täydentäjänä, tulee sen ennustettavuus turvata ja sen vaikuttavuutta on voitava mitata.
Jotta vapaaehtoistyötä tuottavat järjestöt voivat säilyttää toimintaedellytyksensä, on niiden rahoituksen epävarmuudesta päästävä. Eläkkeellä olevia edustavat järjestöt tulee ottaa mukaan ikäohjelman jatkovalmisteluryhmien jäseniksi muiden toimijoiden rinnalle.
Irene Vuorisalo
