Thumbnail

Liittokokous huipentui pääjuhlaan

Eläkeliiton liittokokouksen ja kesäjuhlan pääjuhla päätti kaksipäiväisen tapahtuman. Virallisen kokouksen ja uuden puheenjohtajan valinnan lisäksi päiviin mahtui paljon viihdettä, musiikkia ja tanssia.

Torstain juhlan juhlapuhuja, perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko nosti esiin suomalaisen yhteiskunnan muuttumisen kolmen sukupolven yhteiskunnasta neljän sukupolven yhteiskunnaksi. Ministeri toivoi, että tulevaisuudessa vanhusten ja ikääntyvien palveluiden tehokkuuden sijaan alettaisiin keskittyä niiden sisältöihin. Sitä saa mitä mittaa, ministeri totesi - prosenttien tilalla pitäisi jatkossa olla laadullisia tavoitteita. 

Ministeri Saarikko lupasi itse keskittyä jatkossa erityisesti perhepolitiikkaan, ja myös yksinelävien huomioimiseen. Hän myös peräänkuulutti työelämän joustoja muillekin kuin lapsiperheille: ikääntyneistä omaisista huolehtiminen kuuluu monen työikäisen ihmisen arkeen ja sille pitää löytyä tukea ja tilaa työelämän keskellä. 

Juhla oli kuitenkin enimmäkseen muuta kuin puheita. Juhlaväkeä viihdyttivät upeat musiikkiesitykset, kansalispukukavalkadi ja koskettavat runot. Juhla päättyi perinteiden mukaisesti yhdessä laulettuun Maamme-lauluun. Tästä on hyvä jatkaa uudella kolmivuotiskaudella ja tavata jälleen samoissa merkeissä Tampereella. 

 

Arja Koriseva
Arja Koriseva tanssitti juhlaväkeä.