Seteli

Ruotsi lopettaa takuueläkkeiden maksamisen ulkomaalaisille − Verohallinto kehottaa odottamaan verokorttimuutoksen kanssa

Ruotsi lopettaa takuueläkkeiden maksamisen Suomeen 1.1.2023 lähtien. Verohallinto kehottaa asiakkaita odottamaan rauhassa ennen muutosverokortin tekemistä.

Muutos koskee vuonna 1938 ja sen jälkeen syntyneitä, jotka ovat saaneet Ruotsin takuueläkettä tai perhe-eläkettä (garantipension till omställningspension). Ruotsi lähettää päätökset eläkkeen maksun lakkauttamisesta asiakkaille joulukuun 2022 aikana.

Verohallinto kertoo, että päättyneiden eläkkeiden vuoksi takuueläkettä saaneiden veroprosentti tai ennakkovero vuodelle 2023 voi olla liian korkea.

− Ensi vuoden verokortit on laskettu joulukuussa aikaisempien tulojen ja vähennysten perusteella. Emme ole saaneet Ruotsista tietoa siitä, kuinka paljon kullakin asiakkaalla on takuueläkettä ollut, joten päättyvän eläkkeen määrää ei ole voitu huomioida verokortilla tai ennakkoverossa, kertoo ylitarkastaja Päivi Ylitalo Verohallinnosta.

Lue lisää Verohallinnon tiedotteesta (docx)