Thumbnail

Tästä tänään 20.5.2020

Julkaistu 20.5.2020

Hiljennyin keskellä korona-aikaa. Osallistuin nimittäin hautajaisiin, jotka tällä kertaa olivat vähän erilaiset. Suureen kirkkosaliin kokoontui vain kymmenkunta saattajaa. Tilaisuus oli kuitenkin vaikuttava, ehkä enemmän kuin silloin, kun väkeä on kirkon täydeltä.

Vähäinen väkimäärä ei tietenkään johtunut siitä, etteikö poisnukkuneella olisi ollut enemmän läheisiä ja ystäviä. Poikkeusolojen määräyksiä oli vain pakko noudattaa.

Näin jälkeenpäin ajatellen, siunaustilaisuus oli kaunis ja antoi kaikille mahdollisuuden muistella omassa mielessään hyvästeltävää. Kaikki eteni rauhallisesti eikä häiriötekijöitä ollut.

Itse koin jälleen sen, mikä on jo aiemmin tutuksi tullut. Tunnen asioita hyvin voimakkaasti, ja siksi koen monesti tilanteen noloksi. Ei auta, vaikka yritän etukäteen valmistautua tilanteeseen.

Kun menimme vaimon kanssa laskemaan kukkiamme, piti minun lukea muistosanat. Olin valinnut ”värssyksi” säkeen itse sanoittamastani laulusta. En tiedä vaikuttiko se asiaan, mutta tunnekuohu valtasi minut taas kerran.

”Niin kaunis on maa, päivä tunturin taa, valonsäteensä piilottaa. Yötön kuitenkin yö, tehty päivän on työ, kulkijakin voi näin uinahtaa”.

Pääsin korkeintaan yöttömään yöhön, kun ääni särkyi ja itku virisi. Yritin kuitenkin lausua sanat loppuun saakka. Ennen vanhaan sanottiin, että isot miehet eivät itke, mutta tässä minä taas kerran kaikkien nähden vesittelin.

Kun tilaisuus oli ohi, juttelin asiasta tutun naispapin kanssa. Hän ei kuitenkaan moittinut minua itkemisestä, vaan pikemminkin päinvastoin.

-Ole tyytyväinen ja onnellinen, että sinua itketti. Se kertoo, että sinä pystyt tuntemaan. Jotenkin näin sanoi tuo pappi. Hän lohdutti kyllä sanoillaan minua, eikä asia enää tuntunut ollenkaan nololta.

Tuntemista ja tunteita tässä maailmassa todellakin tarvitaan. Nykyistä elämänmenoa ohjaavat itsekkyys, raha ja kylmät numerot. On hyvä, jos suureen laumaan mahtuu aina joku, joka uskaltaa itkeä ja nauraa.

Päätin, että tämän jälkeen en häpeile yhtään, vaikka tirautan muutaman kyyneleen, kun lue surullista kohtaa jostakin kirjasta. Tai silloin, kun joku elokuva päättyy todella kauniisti.

Tunnetaan ja tirautellaan, silloin ei synny sielun sisälle sykkyröitä.

Mauno A. Virtanen

Anna palautetta kirjoituksesta:

mauno.virtanen(at)hotmail.com