Maanantaiaamu. Muutama vuosi sitten rikkoutunut viidenkympin raja tuntuu jäsenissä, polvet narisevat ja selkä muistuttaa olemassaolostaan. Enää en pomppaa sängystä kolmekymppisen tyttäreni lailla, vaikka satavuotiaan näkökulmasta olenkin vielä: ”Niin nuori!”
Näissä blogeissa puhutaan vanhenemisesta - tai jos niin haluatte - ikääntymisestä. Puhutaan ikääntymiseen liittyvistä ilmiöistä, sen mukanaan tuomista haasteista ja voimavaroista, ikääntymisestä ja vanhuspalveluista Suomessa ja muualla maailmassa.
Ikääntyminen koskettaa meitä kaikkia, maanpäällinen aikamme on rajallinen ja matkalla ihminen kuluu. Väkisinkin. Kukaan meistä ei ole vielä lähtenyt nuortumaan, vaikka kosmetiikkateollisuus tekee kaikkensa ja myy ikuista nuoruutta toinen toistaan kalliimmissa purkeissa, iän sanotaan olevan vain numero ja asenne, ja lehdet ovat täynnä tarinoita maratoneja juoksevista supermummoista ja -vaareista. Elämää voi elää vaan eteenpäin ja ihminen ryhtyy ikääntymään, halusi tai ei ja ryppyvoiteista huolimatta, syntymähetkestään lähtien.
Elämän alkutaipaleella ikääntymistä kutsutaan yleensä kasvamiseksi. Lapsi kasvaa, kehittyy ja oppii uutta joka päivä. Minä haluan nähdä kasvamisen ja kehittymisen myös ikäihmisen oikeutena ja uskoa oppimisen ja oivaltamisen jatkuvan ikään katsomatta elämän loppuun asti. En puhu elämänkaaresta - josta tulee sellainen tunne, että alaspäin mennään kuin lehmän häntä - vaan ihmisestä elämänkerrallisena olentona. Kaikki eletty elämä ja kaikenikäiset identiteettimme elävät ja vaikuttavat meissä yhtä aikaa. Hurjaa menoa, eikö? Minäkin kannan mukanani aina vaan sitä 15-vuotiasta tyttöä, joka ei millään suostu lähtemään, vaikka ikää on jo yli kolminkertaisesti! Ja jos rehellisiä ollaan, en edes halua päästä siitä valtavirtoja kyseenalaistavasta teinistä eroon.
Ihmisen ikääntyminen on paitsi yksilöllistä, myös sidoksissa historialliseen hetkeen ja ympäristöön. Niinpä näissä kirjoituksissa tarkastellaan myös meitä ympäröivää yhteiskuntaa, ympäristöä ja kulttuuria sekä niiden vaikutusta ikääntyvän ihmisen hyvinvointiin. Yhtä ainoaa oikeaa tapaa ikääntyä ei ole. Hyvän yhteiskunnan tulisi edistää jokaisen mahdollisuutta ikääntyä omalla tavallaan.
Pelottava vanhuus?
Vanhenemisen määritteleminen ei ole yksinkertaista. Biolääketiede pitää vanhenemista pelkästään sairauksiin ja raihnaisuuteen perustuvana ongelmien ja luopumisten ketjuna. Pelottava ajatus… Veitsi esiin ja ranteet auki, hyvissä ajoin, jo viimeistään keski-iässä. Tai ehkei sittenkään. Vanheneminen on nimittäin paljon muutakin kuin biologiaa ja käsitys vanhenemisesta vaihtelee yhteiskunnasta ja ajankohdasta toiseen.
Mitä positiivista vanhenemiseen sitten liittyy? Psykologisena ilmiönä se heijastaa yksilön historiaa, jonka tapahtumat ja niille annetut merkitykset ovat ainutlaatuisia. Lohduttavaa on myös se, että ikä vaikuttaa vain vähän älyä ja psyykettä haurastuttavasti ilman muistiin vaikuttavaa sairautta. Psyykkisen kapasiteetin säilyminen, kun ainakin itsestäni tuntuu tärkeämmältä kuin kyky juosta sadan metrin aidat. Kiteytyneen älykkyyden katsotaan iän myötä säilyvän koskemattomana tai jopa lisääntyvän ja monella ajattelun ja itsetuntemuksen tasolla tapahtuu jonkunlaista kirkastumista. Sen minkä uuden oppimisen nopeudessa menettää, voittaa kokemuksen tuomalla kyvyllä yhdistää asioita toisiinsa.
Vanhenemiseen liittyy muutakin viehättävää. Nuorempien ihmisten ihmetykseksi tutkimuksissa on havaittu, että tyytyväisyys elämään ei suinkaan vähene, vaikka riippuvuus vanhuudessa lisääntyy. Ikä helpottaa valintojen tekemistä; elämän rajallisuus konkretisoituu, priorisointi ja olennaiseen keskittyminen helpottuu. Kaikkia ei enää tarvitse miellyttää eikä joka paikkaan ehtiä. Ihminen kompensoi, valikoi, sopeutuu ja sopeuttaa ympäristöään kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan loppuun asti. Luurangot kaapeista kannattaa kuitenkin siivota hyvissä ajoin ennen loppusuoraa ja pyrkiä tasapainoon niin itsensä kuin ympäröivän maailmankin kanssa. Näin voimme hyvillä mielin lähteä, kun aikamme tässä olevaisuudessa tulee täyteen.
Jokainen vanhenee omassa rytmissään ja omalla tavallaan. Tutkijoiden mukaan pysymme terveempinä yhä pitempään. Apuvälineet, hoidot ja lääkkeet kehittyvät koko ajan, mutta suurin osa meistä joutuu silti jossain kohtaa turvautumaan toisten ihmisten apuun. Sydämestäni toivon, että meitä hoitavien ammattilaisten käsitys vanhuudesta on silloin enemmän kuin pelkkää biologiaa. Ettei minuutemme hukkuisi ryppyjen alle ja voisimme pysyä oman elämämme pääroolissa loppuun asti.
Viisikymmentä vuotta ja pyhät päälle antavat minulle hyvän aitiopaikan kahteen suuntaan, niin nuoruuteen kuin vanhuuteenkin. Pitkä kokemus vanhustyöstä luo puolestaan näkemystä vanhuspalveluista ja niiden haasteista. Nyt saan ilon jakaa näitä näkökulmia kanssanne ja ilmoittaudun samalla mukaan matkalle hyvään vanhuuteen. Tervetuloa lennolle, tehdään tästä reissusta niin hyvä kuin mahdollista!
Heidi Oilimo
