On joulukuun seitsemästoista päivä. Ensimmäinen syksy Eläkeliitossa musiikkisuunnittelijana alkaa olla takana, ammattikorkeakoulun opetustyöt taputeltuna, Suomen Geronomiliiton hallituksen jäsenen velvollisuudet hoidettuna, kuoron joulukonsertit laulettuina ja lapsi, mies, koiratkin, vielä hengissä ja kohtalaisen hyvässä hapessa. Syksy meni, mutta kaamos koettelee vielä tovin mielen hyvinvointia ja laskee vireystilaa, joulu on ovella ja ennen kuin huomaammekaan käynnistellään jo uutta vuotta.
Jouluvalmistelutkin ovat monelle meistä yhtä suorittamista. Ihmiset juoksevat aattoaamuun asti ahdistuneina ostoksilla hankkimassa toisilleen tavaraa, jota kukaan ei tarvitse. Kulutusjuhlat ovat ylimmillään, samoin stressitasot. Jouluaattona aika seisahtuu hetkeksi, mutta muutaman päivän jarruttelun jälkeen vauhti jatkuu.
Tilanne ja tarina on tavallinen suurimmalle osalle perheistä; arki on yhtä juoksemista, fokusta siirretään vauhdissa työtehtävästä toiseen ja kiire yltää vapaa-ajallekin. Koululaiset, jo ihan pienetkin, pinkovat harrastuksesta toiseen ja suorittavat aamusta iltaan eikä eläkkeelläkään helpota. Moni tuntemani isovanhempi kaivaa täyteen buukatun kalenterin esiin sopiessaan lapsenlapsen kanssa elokuviin menosta.
Oikeutusta olemassaoloon haetaan helposti tekemisestä ja suorittamisesta. Laiskottelu on syntiä paitsi Tanskassa, jossa tarkoituksellisesta, nautiskelevasta joutenolosta ja tunnelmoinnista kynttilöineen on tehty ilmiö, jolle on annettu nimikin: hyggeily. Hyggeilystä on kirjoitettu kirjoja ja hyvää tekevästä löysäilystä löytyy käännettyjä teoksia suomalaistenkin pukinkonttiin. Taitavaa markkinointiosaamista tanskalaisilta. Mitenhän saataisiin suomalaiskansallinen synkistely puunattua kaupaksi menevään kuntoon ja markkinoitua maailmalle? Hyvinvointivaikutuksiin ei ainakaan voi vedota.
Toisessa kotimaassani Espanjassa on perinteisesti ymmärretty niin siestan kuin fiestankin merkitys. Suomalaiset ihastuvat etelän matkoillaan olemisen sietämättömään keveyteen; auringon alla, majesteettiset vuoret ja Välimeri kulisseina, henki tuntuu äkkiseltään kulkevan paremmin ja hetkessä on helpompi elää. Arki on arkea kuitenkin Fuengirolassakin ja tämän päivän espanjalaiset elävät samojen vaatimusten ja suoritusten puristuksessa kuin suomalaisetkin. Jotain etelä-eurooppalaisesta yhdessä olemisen ja elämisen taidosta meillä olisi kuitenkin opittavaa.
Puhun työssäni jatkuvasti kohtaamisen ja hyväksyvän läsnäolon merkityksestä vuorovaikutuksessa. Vieläkin tiivistetymmässä paketissa kysymys on olemisesta ja siitä miten olemme suhteessa itseemme ja toisiin ihmisiin. Kuinka avoimia ja rehellisiä pystymme itsellemme ja muille olemaan, kuinka tietoisia olemme motiiveistamme, vahvuuksistamme ja kipukohdistamme. Kuinka armollisia osaamme itseämme kohtaan olla. Itsensä kohtaaminen ja arvostaminen juuri sellaisena kuin on tekee mahdolliseksi toisen kohtaamisen kokonaisena ihmisenä. Tekeminen ei koskaan riitä, jos olemisessa on ongelmia.
Olemisen ja kohtaamisen ytimessä on rakkaus. Rakkauteen sisältyy toisesta välittäminen. Osuvasti on sanottu ettei rakkauden vastakohtana ole viha vaan välinpitämättömyys. Rakkaus voidaan määritellä hyväksyväksi vastavuoroisuudeksi ja voi olla löydettävissä kaikissa suhteissamme, jos vaan uskallamme antaa sille mahdollisuuden. Arvokkuuden kokemus syntyy vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin. Ei ole siis ollenkaan sama miten toistemme kanssa olemme, oli sitten kyse minkälaisesta suhteesta tahansa.
Tänä vuonna meidän joulumme on erilainen, joukosta puuttuu yksi eikä mikään ole koskaan enää niin kuin ennen. Tänä vuonna meillä ei avattu perinteistä kuvallista tai suklaakonvehdeilla täytettyä joulukalenteria. Päätettiin nuorimmaisen kanssa täyttää omatekoinen kalenteri kiitollisuuden aiheilla, hyvillä ajatuksilla itsestä ja muista läheisistä. Ryhdyttiin pikkuhiljaa, päivä kerrallaan hiljentämään tahtia ja keskittymään olennaiseen. Jouluaattona kalenterin kaikki pienet paperilappuset avataan ja luetaan yhdessä. Tekeminen pysähtyy ja ollaan vaan.
Rauhallista, rentouttavaa ja rakastavan läsnäolon täyteistä joulua kaikille! Tammikuussa jatketaan uusin voimin.
Heidi Oilimo
