Helsingin Sanomat otsikoi raflaavasti maanantaina 5. elokuuta: ”Vanhenemista vastaan keinolla millä hyvänsä.” Artikkeli käsitteli ikääntymistutkimusta ja vanhenemiseen liittyviä teorioita. Ikääntymisen asiantuntijana geronomi ei voinut olla tarttumatta aiheeseen.
Vanheneminen ei ole vain nykyajan ilmiö, mutta viimeisen sadan vuoden aikana siitä on tullut kehittyneissä maissa varsin yleinen, määrällisesti merkittävä ja yhteiskuntaa ravisteleva ilmiö. Vanheneminen puhuttaa ja siitä puhutaan. Vanheneminen on kovasti ajankohtaista. Kukaan meistä ei ole vielä lähtenyt nuorenemaan ja jos olemme onnekkaita, meistä tulee aikanaan vanhoja.
Lapsena vuosia odotetaan niin kovasti, että ikä ilmoitetaan desimaalilukuina. Yksi vastaa ikätiedusteluihin olevansa kuusi ja puoli, loppuvuodesta syntynyt kertoo täyttävänsä tänä vuonna seitsemän. Lapsi ajattelee, että aikuisuus on jotain, joka täysi-ikäisyyden myötä automaattisesti saavutetaan ja myöhemmin saman logiikan mukaisesti, ihmisestä tulee vanha. Mutta missä on vanhuuden alaikäraja? Onko vanheneminen sallittua?
Biologinen ikä ei ole sama kuin kronologinen ikä, kokemuksellisesta iästä puhumattakaan. Biologinen ikä kuvaa ihmisen elinvoimaa paremmin kuin hänen kronologinen ikänsä. Ihmisten biologisen vanhenemisen nopeudessa on suuria eroja, nelikymppisen biologinen ikä voi vaihdella alle kolmekymppisestä lähes 60-vuotiaaseen. Biologista ikää voidaan arvioida tarkastelemalla henkilön fyysistä kuntoa, kolesteroliarvoja sekä munuaisten, maksan ja keuhkojen toimintaa. Vanhenemisen seuraamiseen on kehitetty erilaisia mittareitakin. Näitä ovat esimerkiksi käden puristusvoima, yhdellä jalalla seisominen, tuolista nouseminen ja lyhyen matkan kävelynopeus.
Mistä vanhenemisessa sitten on oikein kysymys? Voidaanko sitä jarruttaa ja onko se tarpeellista?
Aikojen saatossa on kehitetty erilaisia vanhenemisen teorioita. Ihminen ei ole halunnut sopeutua kuolemaan, siihen ainoaan väistämättömään ja kaikkia koskettavaan asiaan, ja on vanhenemisen syitä pohtimalla yrittänyt löytää tien ikuiseen nuoruuteen. Ikääntymistutkimuksen alkumetreillä 1930-luvun lopulla havaittiin, että hiiret ja rotat elivät pitempään, kun niiden kalorinsaantia rajoitettiin. Niukka energiansaanti ei ainoastaan pidentänyt hiirten elinikää vaan myös hidasti erilaisten ikään liittyvien sairauksien kehitystä. Kalorirajoitteinen ruokavalio lisää myös sirtuiinien tuotantoa. Sirtuiinit korjaavat elimistössä dna-vaurioita ja tutkijoiden kammioista ne nousivat suuren yleisön tietoisuuteen punaviinin ja tumman suklaan paljon mainostettujen terveysvaikutusten yhteydessä.
Kuitenkin tiedetään, että pieni ylipaino suojaa ikääntyvää paremmin kuin langanlaihuus. Monet vanhukset ovat aliravittuja eikä elimistö saa tarvitsemiaan rakennusaineita terveyden ylläpitoon. Energiaa, toisin sanoen rasvaa ja sokeria, sekä proteiineja ja vitamiineja tarvitaan. En ehkä lähtisi suosittelemaan myöskään päivittäistä punaviinin juontia elämää pidentävässä tai vanhuutta loitolla pitävässä tarkoituksessa. Vesi on vanhenevalle taatusti terveellisempää ja tarpeellisempaa. Jos viini yksilön kokemuksellista elämän laatua kohottaa, niin se onkin sitten ihan eri asia. Eikä suklaakaan silloin tällöin todellakaan ole pahitteeksi.
Animaatioelokuvan sankareilta kuulostavat telomeerit ovat nousseet vanhenemisen ja siihen liittyvien tautien tärkeäksi tutkimuskohteeksi. Ne ovat kromosomien päitä suojaavia rakenteita ja ne lyhenevät solun jakautuessa. Kun pituus pienenee kriittiseksi, solu ei enää pysty jakautumaan. Telomeerien lyhenemisnopeus on käänteisesti verrannollinen maksimaaliseen elinikään. Tiedetään, että lyhentyminen liittyy vanhenemiseen, muttei tiedetä, onko kyseessä syy vai seuraus.
Lyhenemiseen liittyviä tekijöitä ovat solujen jakautumisen lisäksi miessukupuoli, tupakointi ja ylipaino, kun taas puolestaan antioksidantit ja estrogeeni hidastavat tätä prosessia. Vain kantasolut ja useimpien syöpäsolujen telomeerit eivät juuri lyhene. Siksi jonkun sortin syöpä napsahtaakin kohdalle sitä todennäköisemmin mitä vanhemmaksi elämme.
Vaikea kysymys onkin se, pitäisikö telomeereja lyhentää vai pidentää. Vastaus riippuu siitä, keneltä kysyy. Gerontologian eli vanhenemisen tutkijoita kiinnostaa ikääntymisen hidastaminen suojaamalla telomeereja lyhenemiseltä ja syövän tutkijat puolestaan etsivät keinoja telomeerien lyhenemisen nopeuttamiseen syöpäsolujen päänmenoksi. Teoriassa telomeerien lyheneminen toisaalta edistää solujen ikääntymistä, mutta toisaalta suojaa syöviltä.
Oksidatiivinen stressi eli happiradikaalien lisääntyminen ihmisen elimistössä, löytyy niin ikään vanhenemisen teorioista ja telomeereja lyhentävien tekijöiden listalta. Happiradikaalien, jotka puolestaan kuulostavat kantaaottavan alakulttuuriryhmän jäseniltä, osalta tilanne on telomeerien tavoin myös kaksijakoinen ja hankalasti tulkittava; suuret määrät aiheuttavat soluvaurioita, mutta pienet määrät auttavat soluja puolustautumaan hyökkääjiä vastaan. Suo siellä, vetelä täällä.
Viime aikoina tehdyissä tutkimuksissa on saatu mielenkiintoisia ja mullistavia havaintoja stressin vaikutuksesta vanhenemiseen. Toinen uusi ikääntymiseen liitetty ilmiö on ihmisen elimistössä jylläävä matala-asteinen tulehdus. Myös riittävän ja laadukkaan unen merkityksestä hyvän ikääntymisen kohdalla kohistaan. Matala-asteisen tulehduksen kohdalla, sen yhteydet moneen ikäsairauteen tunnetaan, mutta tulehduksen esiintyminen voi yhtä lailla olla sairauden syy kuin seurauskin. Hmm. Vaikeita asioita. Päätä tässä nyt sitten mitä kieltää tai suositella.
Mitä tästä opimme?
Ainakin geenit ja elämäntavat vaikuttavat siihen, millä vauhdilla elimistö vanhenee. Geenejä emme pysty toistaiseksi valitsemaan, mutta elämäntapoihin voimme vaikuttaa. Tupakointi, liiallinen alkoholin käyttö ja auringon valo vanhentavat meitä, liikkumattomuus ja huono ravitsemustila haurastuttavat, unettomuus höperryttää ja yksinäisyys tappaa. Sen sijaan positiivinen mieli, toimivat sosiaaliset suhteet ja kasvispainotteinen ruokavalio ovat tutkimusten mukaan terveitä satavuotiaita yhdistäviä tekijöitä.
Pitääkö vanhenemista sitten hidastaa? Onko ihmisen pysyttävä ikuisesti nuorena ja elinvoimaisena? Jokainen meistä haluaisi varmasti elää suhteellisen terveenä ja toimintakykyisenä elämänsä, oli se sitten minkä pituinen tahansa. Siinä mielessä vanhenemisen ja sen syiden tutkiminen kuulostaa enemmän kuin hyödylliseltä.
Yhtään tiettyä testiä, jolla saisi selville todellisen odotetun elinikänsä ja mahdolliset sairautensa ei edelleenkään ole eikä mikään yksittäinen asia paina hyvän vanhenemisen vaakakuppia yksinään nurin. Teorioita tulee ja menee, media kasvattaa niistä ilmiöitä ja vanhenemista pelkääville kansalaisille myydään kaikkea mahdollista ja mahdotonta ikääntymisen estämiseksi. Ikuinen elämä ei kuitenkaan tunnu ainakaan allekirjoittaneen mielestä mitenkään houkuttelevalta. Ehkä se on sittenkin lopulta se elämän laatu eikä pituus, johon itse kunkin kannattaa eniten panostaa.
Heidi Oilimo
