Hoitoala ja hoitajapula puhuttaa. On puhuttanut jo pitkään.
Sosiaali- ja terveysalan työvoimatarpeen on ennustettu olevan noin 200 000 uutta työntekijää korvaamaan eläköityvät työntekijät ja vastaamaan kasvavaan palveluntarpeeseen seuraavan 13–18 vuoden aikana. On arvioitu, että tästä työvoimatarpeesta peräti 18 % tulisi täydentää ulkomaisella rekrytoinnilla. Tämä tarkoittaa noin 36 000 työntekijää.
Jo nyt hoitoalalla työskentelee useita hoitajia, joiden äidinkieli ei ole suomi. Maahan muuttaneet hoitajat työskentelevät suomalaisia useammin perusterveydenhuollossa ja vanhustenhuollossa, joissa henkilöstövaje on suuri. Maahan muuttanut hoitohenkilökunta on erittäin heterogeeninen joukko alansa ammattilaisia, yksilöitä, jotka tulevat useasta kymmenestä eri maasta, kielestä ja kulttuurista. Heidän työyhteisöönsä mukanaan tuoma monikulttuurisuus rikastuttaa ja moninaistaa hoitoyhteisöä.
Silloin tärkeäksi nousee kuuntelu, läsnäolo ja oma asenne, sekä keskinäinen kunnioitus.
Kielitaito on keskeinen haaste niin maahan muuttaneille kuin vastaanottavalle yhteiskunnalle. Yhteisen kielen puuttuminen tarkoittaa vähemmän puhetta ja vähemmän siirtyvää informaatiota kohtaamisessa. Silloin tärkeäksi nousee kuuntelu, läsnäolo ja oma asenne, sekä keskinäinen kunnioitus. Toki asiakkaan kunnioittavan ja arvostavan kohtaamisen tulisi olla tärkeää jokaiselle hoitotyötä tekevälle.
Loppujen lopuksi me olemme kaikki hyvin samanlaisia ja samalla hyvin erilaisia. Kulttuurien väliset erot ovat usein huomattavasti suurempia kuin yksilöiden väliset erot. Voi olla, että joku, joka tulee jostain muualta, onkin ihan samanlainen kuin minä ja omaa samanlaisen ajatusmaailman, vaikka onkin ihan eri näköinen.
On hyvä muistaa, että jokainen ihminen on oma erillinen yksilönsä.
Eri kulttuurista tulevan ihmisen asemaan asettuminen voi olla haastavaa. Oletko itse koskaan matkustanut paikkaan, jossa puhutaan sinulle vierasta kieltä ja et ole pystynyt kertomaan mitä haluat tai tarvitset? Miltä se on tuntunut? Tällaisten kokemusten kautta pystymme hiukan paremmin ymmärtämään miltä tuntuu kuulua vähemmistöön kielen, kulttuurin tai ihonvärin perusteella.
Miten sitten tulla vieraasta tutuksi ja ylittää omat ennakkoluulonsa? Ensikohtaaminen on kaiken alku. Vaatii uskallusta kohdata uusia ihmisiä kulttuuri- ja kielieroista huolimatta. On hyvä muistaa, että jokainen ihminen on oma erillinen yksilönsä. Varmasti meistä jokainen haluaa tulla kohdatuksi omana, uniikkina itsenään, nimestä, kulttuurista tai kotimaasta riippumatta. Kyse ei aina ole juurista vaan olosuhteista, joissa kohdataan.
Me menemme jokaiseen kohtaamiseen olemassa olevan tietomme kanssa, joskus jopa tiedostaen omat mahdolliset ennakkoluulomme.
On tietämistä ja on tiedostamista. Me menemme jokaiseen kohtaamiseen olemassa olevan tietomme kanssa, joskus jopa tiedostaen omat mahdolliset ennakkoluulomme. Keskeistä on rohkeus kohtaamiseen ja kohtaamisessa syntyvä vuorovaikutus sekä luottamus, joka toimii ajattelussa tapahtuvan muutoksen lähtökohtana. Myös omien onnistuneiden kulttuurien välisten kohtaamiskokemusten jakaminen toisille on hyväksi, sillä ne voivat toimia rohkaisuna muille.
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Joskus on hyvä pysähtyä miettimään miten minä tätä maailmaa katson. Millaisten linssien läpi näemme ihmiset ympärillämme? Joskus on hyvä pohtia mistä omat ennakkoluulot ja asenteet kumpuavat. Kaikki kokemamme ja oppimamme rakentaa meidän maailmankuvaamme. Muuttuva maailma vaatii meiltä kaikilta valmiutta tarkastella ja tarpeen tullen muuttaa omaa tapaamme ajatella. Tässä voisi palauttaa mieleen vanhan suomalaisen sanonnan: Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Tämä kirjoitus syntyi Hyvin sanottu-keskustelufestivaalilla 1.10.22 järjestetyn luottamuksellisen keskustelun pohjalta, jonka aiheena oli Hoitoalan monimuotoisen henkilöstön ja ikääntyneen kantaväestön kohtaamiseen liittyvät haasteet ja niiden purkaminen.
Anu Kytömäki
