Thumbnail

Kulttuurikuulumisia: kuka saa laulaa?

Jo perinteeksi muodostunut Eläkeliiton vuosittainen karaokemestaruuskilpailu on siinä vaiheessa, että piirien mestarit on valittu ja edetään kohti valtakunnallista finaalia. Piirien kilpailuissa oli mukana noin tuhatpäinen laulajajoukko, joten voidaan todeta että laulu- ja karaokeharrastus ovat merkittäviä yhdessäolon muotoja monille ikäihmisille. Kuitenkin itse kilpailuun ja sen sääntöihin liittyy myös paljon kysymyksiä, jotka herättävät keskustelua ja voimakkaitakin mielipiteitä. Yksi tällainen asia on “ammattilaisten” osallistuminen Eläkeliiton karaokekilpailuun. Asia tuntuu puhuttavan ihmisiä vuodesta toiseen ja on tietysti erittäin tärkeää, että keskustelua käydään. Olin itse paikan päällä Uudenmaan, Pirkanmaan ja Helsingin piirien kilpailuissa ja näissä kaikissa asia nousi jotenkin esiin. Pääasiallisena ongelmana tuntuu olevan se, että “ammattilaiset” ja “harrastajat” joutuvat laulamaan ja kilpailemaan samoissa sarjoissa. On kuulunut jopa huhuja, että “ammattilaisten” mukana olo vaikuttaisi osittain “harrastajien” osallistumishalukkuuteen jatkossa.

Keskustelua seuratessani ja palautetta saadessani olen jäänyt pohtimaan, miksi asia aiheuttaa niin vahvan reaktion. Onko kyse edes lopulta ammattilaisuudesta vai siitä, että joku on vaan kokeneempi ja parempi laulaja? Yleensä henkilö, joka on laulanut enemmän ja jolla on siitä enemmän kokemusta, pärjää paremmin laulukilpailuissa. Mikään ei kuitenkaan estä “harrastajaa” harjoittelemasta enemmän ja kehittymästä paremmaksi karaokelaulajaksi.

Käytännön tasolla asiaan liittyy useita ongelmia: miten jakaa osallistujat "ammattilaisiin" ja "harrastajiin"? Mikäli kilpailuun osallistuva ei itse ilmoittaudu ammattilaiseksi, miten tausta tarkistetaan? Eri ryhmien erotteluun tarvittaisiin jonkinlaista esikarsintaa ja selkeitä rajanvetoja siihen, ketkä saavat ja ketkä eivät saa osallistua. Myöskään resurssit eivät ikävä kyllä ainakaan tällä hetkellä riitä useampien kilpailusarjojen perustamiseen: piirien kilpailupäivät venyvät jo nyt pitkiksi, valtakunnallisesta kilpailusta puhumattakaan. Koko sarjasysteemi pitäisi tällöin muuttaa, esityskappaleiden pituutta rajoittaa tai tehdä muita radikaaleja toimenpiteitä.

Ja tärkeimpänä kysymyksenä: mikä on ammattilaisuuden määritelmä ja kuka sen määrittelee? Ammattilaisuus sinällään tarkoittaa jostain tekemästään asiasta palkan saamista. Onko laulaja karaokekilpailun mittapuulla ammattilainen, mikäli on esimerkiksi keikkailut nuoruudessaan 20-30 vuotta sitten tanssiyhtyeen solistina? Onko omalla nimellään levyn tehnyt henkilö ammattilainen – vaikka levyn periaatteessa saa tehtyä kuka hyvänsä, vaikka kotitietokoneella? Eikä “levyttäminen” missään nimessä takaa laulutaitoa tai karismaa menestyä karaokekilpailussa? Entä laulaja, joka esiintyy yhtyeensä kanssa viikonloppuisin paikallisissa tansseissa pientä korvausta vastaan? Ammattilainen vai ei? Jonkun ihmisryhmän sulkeminen ulos kilpailusta vaatii selkeitä sääntöjä ja vakaata ymmärrystä siitä, mitkä ovat päätöksen vaikutukset.

Puhutaan myös paljon siitä, että kilpailun taso on noussut viime vuosina kohisten. Osaltaan syy on varmasti siinä, että laadukas kilpailu houkuttelee mukaan hyviä laulajia. Karaokekerhot ja -kilpailu ovat monissa yhdistyksissä merkittävä osa toimintaa ja elintärkeä jäsenhankintakeino. Yhdistyksissä olisi hyvä pohtia, halutaanko karaoketoiminta pitää mieluummin oman tutun porukan ilona vai toivottaa tervetulleeksi uudet tuulet ja jäsenet, silläkin uhalla, että joku saattaa menestyä paremmin vuosittaisessa kilpailussa?

Mielestäni karaokessa on lopulta kysymys siitä, että kuka tahansa saa laulaa samanarvoisena, olipa ammatiltaan tai henkilöhistorialtaan millainen tahansa. Tietenkin kokemuksesta on hyötyä laulamisessa, kuten missä tahansa muussakin asiassa. Vaikka kyse onkin kilpailusta, siihen voi silti suhtautua laulun ja musiikin ilosanoman yhtenä ilmenemismuotona ja yhteisenä hauskanpitona toisia kannustaen. Laulamisen ja kilpailemisenkin pitäisi olla tervehenkistä, hauskaa ja yhteisöllistä toimintaa ja sitä karaoke mitä suurimmassa määrin onkin.

Ja vaikka tämä teksti käsitteleekin konkreettista kysymystä, on hyvä muistaa, että samanlaisten ongelmien kanssa kamppaillaan monilla yhteiskunnan alueilla. Ei ole koskaan yksinkertaista arvottaa ihmisiä ominaisuuksien mukaan, olipa kyse sitten ammatista, iästä, sukupuolisesta suuntautumisesta tai ihonväristä. Lisäämällä suvaitsevaisuutta ja avoimuutta, lisätään ainakin ymmärrystä ja yhteisöllisyyttä. On aina parempi rakentaa siltoja kuin muureja.

Kävipä sääntöjen kanssa jatkossa niin tai näin, kisataan nämä kilpailut näillä säännöillä, kannustavassa ilmapiirissä ja musiikista nauttien. Suuri kiitos kaikille piirien kilpailuihin osallistuneille ja vielä paljon onnea voittajille, lokakuussa tavataan Ikaalisissa!

Jussi Hietala

Thumbnail
Kulttuurisuunnittelija
jussi.hietala@elakeliitto.fi