Tämä blogikirjoitus on osa vuosina 2018–2021 toteutettua Kulttuuria kaiken ikää -toimintaa, jonka tavoitteena oli ikäihmisten yhteisöllisyyden lisääminen heidän omissa paikallisyhteisöissään.
Monesti ihmiset tuntuvat ajattelevan, että luovuus on jotain, jota osaavat hyödyntää vain taiteilijat ja muut “luovien alojen” ammattilaiset. Kuitenkin jokainen ihminen joutuu käyttämään luovuuttaan ihan arjen keskellä: kun kohtaa ongelman, se pitää ratkaista. Kun housuja paikatessa ei löydykään saman väristä kangasta, voisiko paikasta tehdäkin räikeästi erivärisen? Kun kalakeittoa tehdessä maustehyllyssä ei olekaan tilliä, voisiko sen korvata timjamilla? Ongelman ratkaisu vaatii yleensä luovuutta, ja kääntäen: luovuus on yleensä ongelman ratkaisua.
Miksi pitäisi luovuuteen pitäisi pyrkiä? Kaikenlainen vallitsevien rutiinien rikkominen on hyväksi aivoille ja kehittää ajattelua monipuolisempaan suuntaan. Pääsee huomaamaan, että lopputuloksen saavuttamiseksi voi olla useita reittejä ja keinoja. Huomaan itsekin ajautuvani usein tekemään asioita samalla tavalla, koska se tuntuu helpommalta. Vaikka työni kulttuurisuunnittelijana vaatii paljon luovaa ajattelua, eikä musiikkiharrastukseni olisi mahdollista ilman luovuuden kipinää, on ajoittain raskasta pyrkiä koko ajan uutta kohti. Rutiinit ja tottumukset tarjoavat helpompia ratkaisumalleja. Luovuus vaatii rohkeutta ja heittäytymistä uusien ajatuksien armoille, pois totutusta.
Totta kai luovuutta voi harjoitella ja sitä pitää harjoittaa. Mitä enemmän tekee luovuutta vaativia asioita, sitä enemmän ne juurtuvat osaksi normaaleja toimintamalleja. Luovuudesta tulee tapa tarkastella maailmaa. Vaikka esimerkiksi taiteilijat osaavat varmasti käynnistää luovuutensa tahdonvoimalla, syntyy luovia ajatuksia helpommin pakottamatta ja kiireettömässä, rennossa mielentilassa. Kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä (Kaleva 3.6.2017 ) kertoo, että ihmisen pitäisi uskaltautua kokeilemaan ja harrastamaan eikä miettiä, syntyykö siitä jotakin hirveän korkeatasoista. Jos luovuutta halutaan kehittää, pitää luoda ilmapiiri, jossa asioita saa tehdä omalla tavallaan: yrittää ja erehtyä.
Katri Mäkinen puolestaan kirjoittaa blogissaan (Hidasta elämää 2.3.2018), että tärkeintä olisikin ensin unohtaa kaikki muut ihmiset ja heidän tekemisensä, omat epärealistiset odotukset, unohtaa tekemisen tavoitteellisuus, että ”tästä pitää nyt syntyä jotain”. Uskaltaa unohtaa (edes hetkeksi) omat uskomukset siitä, mikä minulle on mahdollista tai mahdotonta. Koittaa laittaa mahdollisesti sisällä majaileva arvosteleva ääni hetkeksi kaappiin piiloon ja todeta itselleen, että nyt kokeillaan miltä tämä tuntuu.
Haastankin sinut lukija mukaan luovuustalkoisiin! Tee joka päivä joku asia hieman eri tavalla: katso tuttua maisemaa hieman eri kulmasta, kuuntele jotain itsellesi vierasta musiikkia tai laita voileivälle kinkkusiivun sijaan tomaatinviipale. Huomaat ehkä, että pienikin muutos totutusta herättää uusia ajatuksia ja saattaa olla lähtölaukauksena isommallekin luovuuden puuskalle.
Jussi Hietala
