Kuva maapallonlaajuisesta verkosta

Kylä, kaupunki, maailmankylä

Matka kylästä kaupunkiin on monelle suomalaiselle henkilökohtaisesti tuttu. Maailmankylässä toimiminenkin on jo monelle arkipäivää, mutta jotkut eivät ole sinne vielä edes yrittäneet matkata. Maailmankylä-ilmaisun on kehittänyt Marshall McLuhan kuvatakseen sähköistä maailmaa, jossa helpottuneet kommunikointikeinot ovat tehneet pitkistäkin välimatkoista merkityksettömiä. Sähköisessä ulottuvuudessa toimittaessa maailma pienenee eri puolilla maapalloa elävien ihmisten yhteiseksi kyläksi.

Maailmakylää ei pidä suoraan verrata, esimerkiksi fyysisiin pieniin kyläyhteisöihin. Koska maailmankylässä toimii miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä, ihmisten kirjo ja tavat toimia ovat luonnollisesti huomattavasti moninaisempia kuin muutamien kymmenien tai satojen ihmisten muodostamissa fyysisissä kyläyhteisöissä. Samaan tapaan kuin matka kylästä kaupunkiin on ollut matka tuntemattomaan, on myös matka kaupungista maailmankylään ihmismieltä mullistava kokemus.

Mullistukset ovat ihmismielelle hankalia, koska niiden käsittely vaatii paljon älyllisiä ja henkisiä resursseja, jotteivät ne musertaisi rajallisia kykyjämme käsittää ja käsitellä isoja asioita. Muistatko vielä, miten sopeuduit aikanaan kaupungin vilinään? Veikkaan, että se tapahtui askel kerrallaan. Myös maailmankylän kohinaan tottuu, kun siihen ottaa asiakseen tutustua vähän kerrassaan.

Uhat ja mahdollisuudet kasvoivat matkattaessa kylästä kaupunkiin ja niin myös matkattaessa kaupungista maailmankylään. Ihmisen evoluutio on kuitenkin osoittanut, että me olemme jatkuvasti kehittyvä laji, joka ei murru haasteiden edessä, vaan nousee aina lopulta epäonnistumisten ja onnistumisten kautta aiempaa korkeammalle tasolle.

Kuten aiemminkin suurten mullistusten aikoina, on vain luotettava itseensä, siedettävä epävarmuutta ja käytävä tulta päin. Sopeutuvaiset kotiutuvat ennen pitkää myös maailmankylään. Kaupungista maailmankylään kannattaa matkata samasta syystä kuin aikanaan kylästä kaupunkiinkin — jottei jäisi paitsi uusista tuulista ja ajattelun avartumisesta, ettei jäisi eiliseen muiden matkatessa huomiseen. Ihminen on laumaeläin ja hyvin voidakseen yksilön kannattaa pysytellä ihmiskunnan matkassa.  

Vasta-alkaja pääsee tällä hetkellä helpoimmin matkaan isonäyttöisen älypuhelimen tai tabletin, sekä sim-kortin sisältämän internetyhteyden avulla. Opettelu saattaa pahimmillaan tuntua kuin rokotteen ottamiselta, mutta kuten rokotekin, internet tekee meille lopulta enemmän hyvää kuin haittaa.   

Teksti: Sanna Tuominen

Sanna Tuominen

Thumbnail
Projektisuunnittelija, Netikäs
sanna.tuominen@elakeliitto.fi