Kuva verkko-ostamisesta

Nettimaailman ekologisuus - onko sitä?

Kesä oli taas hyvin helteinen. Toiset ovat lämmöstä suuresti nauttineet, toiset ovat tuskailleet huonosti nukuttuja öitä. Ilmastonmuutos vaikuttaa ihmisen ja luonnon lisäksi myös digitaaliseen maailmaan: äärilämpötilat rasittavat matkapuhelinverkkoja, rajut ukkoskuurot särkevät laitteita tai kokonaisia järjestelmiä sekä rankkasateet heikentävät langattomien verkkojen toimintaa. Monilla on noussut huoli ilmastonmuutoksesta pitkien hellejaksojen seurauksena ­—Millä tavoin voin vaikuttaa ympäristön tilaan?

Digitaaliteollisuus on voimakkaimmin kasvava teollisuuden ala, jonka ekologisuus on kaksiteräinen miekka. Teknologia kuluttaa sähköä ja esimerkiksi kissavideon katsominen internetissä tuottaa hiilidioksidia gramman jokaista kymmenminuuttista kohden. Päätelaitteiden valmistuksen eettisyys myös mietityttää.

Toisaalta digitaaliset palvelut edistävät kestävää kehitystä esimerkiksi mahdollistamalla sähköisen asioinnin tai etätyön; jos ajattelisimme, että edes murto-osa internetin sisällöstä muutettaisiin käsin kosketeltaviksi verkkomyymälöiksi tai palvelupisteiksi, tarvitsisimme valtavat määrät raaka-ainetta. Emme tarvitse välttämättä paperia asioidessamme eri virastoissa, emme autoa asioidessamme kaupassa tai ravintolassa. Voimme osallistua suoratoistettaviin tilaisuuksiin ja kulttuuritapahtumiin omassa kodissamme tai opiskella uuden kielen älypuhelinta hyödyntäen aina kun se meille itsellemme parhaiten sopii.

Digitalisaatio sekä ympäristötietoisuus ovat kehityksen suuria linjoja, jotka muuttavat arkeamme. Voimme teroittaa miekan positiivista puolta esimerkiksi vähentämällä turhaa tulostusta, lisäämällä sähköistä asiointia tai hankkimalla energiapihejä sekä eettisesti tuotettuja laitteita. Entäpä jos aloittaisitkin tänään tutustumalla johonkin uuteen sähköiseen palveluun?

Teksti: Outi Laiti

 

Outi Laiti

Thumbnail
Projektipäällikkö, Netikäs
outi.laiti@elakeliitto.fi