Numeroita, lyhenteitä,
osoitteita, kiemuroita.
Edessä tietokone, takana puhelin,
vieressä vastaaja, ehkä toinenkin.
Pirinää, pärinää, alituista hälinää…
– Keskellä ihminen –
Kädet ahkerat kirjainnappeja hakkaa,
eikö kiire ihmiseltä koskaan lakkaa –
Kun valmiiksi saat joku keksinyt on
uuden, paremman version.
Heität entiset roskiin,
puna nousee poskiin.
Hikihelmet otsalla kiiltää.
Kysyt, vastaat, kysyt uudelleen.
Miksi pelkkää kiirettä on elämä tää.
Painat nappeja,
kaiken tiedon saat mitä mielesi halaa. –
Kun takaisin palaat
olet yksin koneesi kanssa.
Edessäs` kaikki tieto on sulla.
Voit minne tahansa tiedostoon tulla,
ovet avata virtuaalimaailmaan,
näkymättömään ja olevaan.
Voit katsoa henkilötietosi omat tai
hakea Alppien maisemat somat tai
puhua mutkaista sähkökieltä ja
löytää uuden ystävän sieltä.
Vaan kun lopulta ruutu pimenee
taas yksin jäät –
Kone on vain kone, ei tunteita sillä,
ei itke, ei huokaa, ei naura millään.
Vain ihminen tietää, mitä toinen anoo
ja joskus ystävällisen sanankin sanoo.
Rauni Rauthovi
(Tämä runo on Eläkeliiton Tunne mieli -toiminnan syksyllä 2017 järjestämän ”Mielen valo ja varjot” -runokilpailun satoa.)