Kukkakaupan lähetti tuo joskus jopa kymmeniä tervehdyksiä läheisensä menettäneelle. Surunvalittelut ja adressit eivät kuitenkaan korvaa lohduttavaa kosketusta ja kuuntelevaa korvaa. Kysymystä siitä, miten voisin sinua auttaa tai tukea? Kanssakulkijana tärkeintä läheisensä menettäneen surevan kohtaamisessa on olla läsnä ihmisen itsensä ehdoilla.
Ei ole väärää tapaa surra
”Sä surun pyyhit silmistäni pois…”
Kuuntelen kappaletta ja mietin, voiko surun pyyhkiä pois, pitääkö suru pyyhkiä pois? Vai saako surra?
”Anna mulle voimaa kestää tulevaa.
Jätä vielä päivään lämpö tämän yön,
Että jaksan jälleen kestää arjen työn.”
Suru on hyvin henkilökohtainen asia. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa surra, vaan kukin kohtaa surun tavallaan. Yksi huutaa tuskaansa maailmalle ja toinen käpertyy kuoreensa. Nykykäsityksen mukaan ei ole olemassa mitään ”surutyötä”, joka tekemisestä pitäisi suoriutua jossain tietyssä ajassa. Surua ei voi sairauden tapaan ”hoitaa pois”. Suhteemme kuolleeseen rakkaaseemme muuttuu, mutta ei pääty. Läheisen menetykseen täytyy sopeutua ja kukin rakentaa siihen omanlaisensa polun.
Suru tulee yllättäen
Suru saattaa kohdata ihmisen äkkiarvaamatta tai se voi tulla pitkän sairauden jälkeen, silti lopulta yllättäen. Ja vaikka järjellä tiedämme, että ehkä pitkäänkin jatkuneet kivut ovat nyt ohi ja näin oli parempi, ei tunnettaan voi eikä tarvitse muuksi muuttaa. Mikäli kuolema on seurausta esimerkiksi onnettomuudesta, sitä saattaa olla kovin vaikea hyväksyä ja päällimmäiseksi tunteeksi nouseekin viha. Ja vaikka kuolemaa olisi osattu odottaa, vasta kuoleman lopullisuus konkretisoi jäljelle jääneiden surun, tuskan ja yksinäisyyden. Menetyksen lisäksi surua voi toisinaan lisätä se, että ei ehtinyt tai päässyt olemaan läsnä kuolevan viimeisinä hetkinä.
Suru ei ole sairaus, mutta voi silti heikentää ihmisen voimavaroja ja vaikuttaa arjesta selviytymiseen. Moni tarvitsee osanottoviestien ohella ihan konkreettista tukea. Suru voi tutkitusti sairastuttaa paitsi mielen, niin myös kehon. Suru voi aiheuttaa jopa konkreettista kipua, sillä aivojen kuvantamistutkimuksessa on todettu surun aktivoivan osittain samoja aivoalueilla kuin fyysinen- tai psyykkinen kipu.
Surunvalitteluiden jälkeen
Monelle tulee yllätyksenä pakolliset järjestelyt, kuten hautajaiset, muistotilaisuus ja perunkirjoitus. Ne kuluttavat paljon voimavaroja, mutta tämän byrokratia saattaa kuitenkin myös helpottaa. Se tuo tullessaan turvallisen rituaalin, kehyksen surulle. Myös pois nukkuneen läheisen muisteleminen saattaa auttaa kanavoimaan surun tunteita. Vainajan tavaroiden läpikäyminen voi tuntua ylivoimaiselta, mutta muisteleminen ja vaikkapa valokuvien katsominen voi toimia tapana ylläpitää suhdetta vainajaan.
Tukea tarvitaan vielä kukkalähetysten kuihduttuakin, koska arjen ja mahdollisesti yksinäisyyden kohtaaminen kuoleman jälkeen ovat edessä. Oman uudenlaisen elämän ja identiteetin rakentamista helpottaa esimerkiksi vertaistuki, toisten samanlaisessa tilanteessa olevien tapaaminen erilaisissa ryhmissä ja kursseilla voi auttaa tässä. Ja kyllä, saa surra – ihan omalla tavallaan.
Lisätietoja leskille tarkoitetuista Yhtäkkiä yksin -kursseista ja muista sopeutumista tukevista kursseista:
Katja Harinen, katja.harinen@elakeliitto.fi, p. 040 7257 340
Anu Korhonen
