Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo julkisti maaliskuussa ensimmäisen kertomuksensa eduskunnalle. Kertomuksen havainnot ovat ristiriitaisia. Valtaosa Suomen ikääntyneistä kansalaisista voi hyvin. He ovat terveempiä ja aktiivisempia kuin aiemmat eläkeläissukupolvet. Tämän päivän eläkeläiset tukevat panoksellaan myös muiden hyvinvointia. Eläkeläisten tekemä vapaaehtoistyö on merkittävä resurssi yhteiskunnalle. He ovat myös veromaksajia, jotka rahoittavat hyvinvointiyhteiskunnan palveluita.
Toisaalta yhteiskunnassamme elää eläkeläisiä, joiden toimeentulo on niukkaa samalla, kun heillä on vaikeuksia saada tarvitsemiaan lakisääteisiä palveluita. Näiden kansalaisten kohdalla ongelmat ovat usein kasautuneet jo aiemman elämänkulun varrella, tai sitten ne kasautuvat toimintakyvyn nopeasti romahtaessa tai elämäntilanteen yllättäen muuttuessa.
Vanhusasiavaltuutettu nostaa esiin kaksi keskeistä ja akuuttia ongelmaa: palveluiden dramaattisen digitalisoitumisen sekä sote-palveluiden saatavuuden puutteet. Samalla kun aktiiviväestölle digitaalisuus on arkea helpottava, ajasta ja paikasta riippumaton asiointitapa, karkaavat palvelut osalle ikääntyneistä saavuttamattomiin. Tälle väestöryhmälle toimiminen digitaalisessa ympäristössä on käytännössä mahdotonta.
Uusilla hyvinvointialueilla ikääntyneet kotihoitoa tai ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevat asukkaat ovat pulassa. Palveluiden piiriin on vaikea päästä ja julkisuudessakin olleet esimerkit kertovat surullista kieltään palveluiden heikosta laadusta.
Vanhusasiavaltuutetun tilannekuva vastaa niitä havaintoja, joita Eläkeliitto on omissa jäsenkyselyissään ja tutkimuksissaan saanut. Suomalaista yhteiskuntaa kehitetään nuorten ja työikäisten ehdoilla digiloikkaa harppoen. Palveluiden kehittämisestä on monin paikoin ikäystävällisyys kaukana. Kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon kriisi on akuutti. Resurssit hyvinvointialueilla ovat riittämättömät ja tilannetta pahentaa henkilöstöpula.
Helppoja ratkaisuja ei ole olemassa. On kuitenkin selvää, että oikeusvaltiossa julkisia palveluita on oltava tarjolla myös perinteisessä muodossa. Tiukassakaan taloustilanteessa emme voi tästä tinkiä. Olemme yhteiskuntana myös velkaa ikääntyneille, Suomea edellisinä vuosikymmeninä rakentaneille jäsenillemme sen, että tarjoamme heille heidän tarvitsemansa ihmisarvoisen hoivan elämän viime hetkiksi. Kuten vanhusasiavaltuutettu sen toteaa: meidän on löydettävä sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäviä ratkaisuja, joilla voidaan varmistaa se, että kaikenikäisten on hyvä elää ikääntyvässä Suomessa. Muuten päättäjiemme puhe ikäystävällisyydestä on pelkkää sanahelinää.