Olin aamulla jälleen Hillan kanssa lenkillä. Koin jonkinlaisen juhannusherätyksen. Tuntui siltä, että tänä suvena Lapissa kaikki kukkii samanaikaisesti. Rantaniitty oli kuin upea runo, jokaisella kukalla oli siinä oma säkeensä. Ja kaiken yllä leijui kesän tuoksu, pihlajan voimakas aromi ja kedonkukan hento hipaisu.
Sen verran luonto teki minuun vaikutuksen, että tällä kertaa en ryhtynyt yhden miehen seminaarissani pohtimaan mitään syvällisempiä. Muistelin Eino Leinon laulua Lapin kesästä. Taisinpa hieman lauleskella sitä itsekin. Koira katsoi minua pää kallellaan.
Liitän tähän taannoin tekemäni runon, jolla viestitän kaikille suloista suvea. Runo löytyy sävellettynä ja laulettuna YouTubesta.
SUVIYÖ
Ui veden päällä juhlasaunan sauhu,
yön valo siitä läpi kajastaa.
Ei kuulu arjen melu eikä pauhu,
on juhlayö jo aamu sarastaa.
On järvi tyyni peilin lailla välkkyy,
jo kahden nuoren varjo veteen käy.
Yölinnun laulu jossain yhä helkkyy,
vain laulajaa ei lähimailla näy.
Suviyössä kuuluu sinirinnan laulu,
se kirkkain kielin Luojaa ylistää.
Kuka maalaisikaan meille tämän taulun,
ain ihmismieli näkee ikävää.
Suloinen suvi tuoksuu kaikkialla,
ja rantaniityn kukat hymyää.
On kaksi onnellista taivasalla,
on juhannus, on lemmenjuhla tää.
Pihlaja kukkii morsiuspuvun lailla,
ja rannan koivut juhlavaatteissaan.
On yö kuin satu järven rantamailla,
ja nuoret suloisissa aatteissaan.
Suviyössä kuuluu sinirinnan laulu,
se kirkkain kielin luojaa ylistää.
Kuka maalaisikaan meille tämän taulun,
ain ihmismieli näkee ikävää,
kuka maalaisikaan meille tämän taulun,
ain ihmismieli näkee ikävää.
Mauno A. Virtanen
Anna palautetta kirjoituksesta:
mauno.virtanen(at)hotmail.com