Thumbnail

Tästä tänään 20.11.

Julkaistu 20.11.2020

Ihmisreppanalla on aarre, jota hän kantaa mukanaan päivästä toiseen. Kantaja ei kuitenkaan osaa arvostaa tuota kannettavaansa, mikäli kaikki on kunnossa. Kun sitten joku yrittää kurkottaa ja ottaa aarteen omakseen, herää myös kantaja tajuamaan, mitä hänellä on kaiken aikaa ollut.

Tuo aarre on terveys. Kun kaikki toimii moitteettomasti, pitää ihminen terveyttäkin itsestäänselvyytenä. Kun sitten joku paikka rupeaa yllättäen tilttaamaan, tajuaa jokainen, kuinka suuresta asiasta on kysymys.

Korona-aika on varmasti saanut monet entistä enemmän miettimään, kuinka kiitollinen hyvästä terveydestä pitää olla. Kun korona vaanii joka paikassa, tulemme me varovaisemmiksi ja  tarkkailemme koko ajan vointiamme.

Vaimo oli rohkaissut minua menemään koronatestiin jo toistuvasti. Kun eräänlainen huono oloni vain jatkui, lähdin liikkeelle. Tulos tuli omalle tietokoneelle ja se helpotti: negatiivinen.

Olo ei kuitenkaan parantunut tuolla tiedolla, vaan potemiseni jatkui. Oli kaiken aikaa kylmä tai kuuma ja lihaksiakin särki. Kun olin muutaman päivän valittanut, sai vaimo minut lopulta lähtemään lääkäriin. Suomalaista miestähän ei lääkäriin saa kuin määrätietoisesti käyttäytyvä nainen.

Lääkäri kyseli niitä ja näitä, kuunteli hengitystäni ja määräsi minut röntgenkuvaan ja sydänfilmiin. Verikokeet oli jo otettu ja kuume mitattu. Suuri osa kokeista tuotti aivan hyvän arvon, mutta tulehduksesta kertova lukema oli hieman liian korkea.

Istuin lääkärin oven takana ja suuret uhkakuvat leijuivat ilmassa. Ohi kiitävät hoitajat maskeineen ja suojavälineineen olivat kuin jostakin elokuvasta. Kun he vilkaisivat minua, minusta tuntui, että heidän katseessaan oli sääliä.

Koko ”tuomion” odottelu kävi minulle raskaaksi. Olen niitä ihmisiä, jotka eivät hevin astu sairaalamaailmaan sisälle. Sen verran järkeviä pystyin kuitenkin ajattelemaan, että tajusin, kuinka raskasta ja arvokasta työtä nuo suojavaatteisiin pukeutuneet ihmiset tekevät.

Siten minut huudettiin sisälle ja viimeinen koetus alkoi. Nuori lääkäri osasi hoitaa asiansa ja suurimmat pelkoni haihtuivat saman tien. Kaveri kertoi, että suuri osa asioista on täysin kunnossa. Tutkimuksissa ilmeni kuitenkin pientä merkkiä tulehduksesta, ja siksi hän määräsi minulle antibioottikuurin.

Kun pääsin kotiin, kajautin, että minulla on aarre. Vaimo katsoi hieman kummissaan, mutta sitten selitin, mistä on kysymys. Sanoin vielä, että tuosta aarteesta aion pitää myös huolta.

Kuinka ollakaan, syyshämärässäkin kotipiha näytti entistä valoisammalta. Vähän lunta oksilleen saaneet koivut olivat kukkia, joita minulle aarteen omistajalle ojennettiin.

 

Mauno A. Virtanen

Anna palautetta kirjoituksesta:

mauno.virtanen(at)hotmail.com