Joskus kannattaa kaataa puita luulojensa puutarhasta. Metsurin hommia on syytä aina välillä tehdä. Ihmisreppana kun on sellainen, että se innostuu usein luulemaan liikoja. Varsinkin itsestään.
Sain tästä omakohtaisen opetuksen joskus työurani aikana. Haastattelin yhtä vanhaa miestä, joka oli menettänyt maitaan voimalaitoksen rakennustyömaan yhteydessä. Pappa oli kova puhumaan, ja juttutuokiomme kesti useita tunteja.
Kun olin sitten lähdössä pois, lähti pappa minua pihalle saattamaan. Istuin jo autossa, kun saattaja koputti vielä auton ikkunaan. Aukaisin ikkunan kuullakseni, mitä hänellä on asiaa.
–Mitä te oikein työksenne teette, kysyi pappa.
Siinä liiat luulot karisivat. Jouduin selittämään, että kyllä tämä työ on minun oikeaa työtäni. En tiedä ymmärsikö vanha mies, että joku voi olla vain pelkkä toimittaja, joka ajelee autolla ja puhuttelee ihmisiä.
Liikoja luuloja on aina välillä hyvä karistaa kauemmaksi. Juuri nyt meneillään oleva aika on siinä mielessä opettavaista. Korona kouluttaa meitä. Nyt on pakko nöyrtyä ja tunnustaa, ettei ihminen kuitenkaan ole kaikkivoipa.
Jotenkin tuntuu siltä, että jo nyt ihmiset ovat ruvenneet itsekehun sijaan antamaan arvoa enemmän toisilleen. Olen itse joskus kehittänyt aforismin, jonka mukaan ykkönen ja kakkonen ovat yksin melko mitättömiä, mutta yhdessä jo täysi tusina.
Yhdessä me tästä selvitään.
Mauno A. Virtanen
Anna palautetta kirjoituksesta:
mauno.virtanen(at)hotmail.com