Pidin keskiviikkona piirihallituksen kokouksen. Tai enhän minä sitä yksin pitänyt, vaan yhdessä hallituksen jäsenten kanssa. Toiminnanjohtaja ja taloustoimikunnan puheenjohtaja istuivat toimistolla Rovaniemellä, minä ja varapuheenjohtaja meidän keittiön pöydän ääressä Sodankylässä.
Muu kokousväki oli hajautettuna ympäri Lapin. Läänin sisälläkään eivät kaikki pysyneet, sillä liittovaltuuston kokoukseen menevät Raimo ja Erkki sekä liittohallituksen jäsen Helena ajelivat pitkin nelostietä kohti Lehmirantaa.
Myös he pääsivät seuraamaan kokousta, sillä hallitus on aikanaan päättänyt, että heillä on kokouksissa läsnäolo-oikeus. Yhteyksissä oltiin välillä liikkuvaan autoon Viitasaarelle ja välillä Jyväskylän seudulle. Matkaajat vilauttivat toki välillä keskisuomalaisia maisemiakin Lapin kokousväelle.
Ihmeellistä on tekniikka. Jos esimerkiksi minun vanhempani olisivat aikanaan tienneet, miten poika kokoustaan joskus johtaa, olisi siinä heillä ollut ihmettelemistä. Silloin kun elettiin Pohjanmaallakin aikaa, jolloin kylän ensimmäinen puhelin oli meillä, ja naapurit kävivät soittamassa. Kampia pyöritettiin ja puhelu tilattiin. Lopuksi kysyttiin keskuksesta hinta, ja rahat kilautettiin piirongin päällä olevaan kuppiin.
Tekniikkaan pätee hyvin sanonta, että se on hyvä renki, mutta huono isäntä. Piirihallituksen kokous sujui erittäin hyvin ja samalla säästettiin niin aikaa kuin rahaa. Tietynlainen maltti on kuitenkin tarpeen. On aina muistettava, että se, minkä nuoremmat noin vain omaksuvat, voi olla varttuneemmille vaikeampaa. Pahimmassa tapauksessa heillä ei ole edes laitteita tai he eivät ainakaan osaa niitä käyttää.
Nyt, kun digiaiheisia koulutuksia alkaa eri piirien alueella, on enemmän kuin tärkeätä muistaa, että liikkeelle lähdetään kokemattomimpien tasolta. Ensimmäinen haaste on saada se suuri laitepelko hälvenemään. Vanhukselle on pystyttävä kertomaan, ettei puhelin tai läppäri räjähdä eikä sillä voi mainettaan pilata.
Olen itse ammatissani kokenut kehityksen monet tasot. Alun alkaen teksti kirjoitettiin paperille mekaanisella kirjoituskoneella. Sitten taisivat tulla jo ensimmäiset sähkökoneet. Jos olit aluetoimituksessa, teksti lähetettiin samassa paketissa filmirullien kanssa Eskelisen linja-autolla pääpaikalle tai huudettiin puhelimella purkajalle. Purkajaosasto ja laboratorio huolehtivat tavaran eteenpäin.
Jossakin vaiheessa tuli se reikäkorttivekotin ja sittemmin faksi. Hengentuotteet hilpaisivat jo hieman nopeammin paikasta toiseen. Ja lopulta toimittajien pöydälle kannettiin heinähäkin kokoiset laatikot, joita ennakkoluuloisimmat kiertelivät ensin kauan ennen kuin uskalsivat näppäimistöön koskea.
Kyllä kehitys menee edelleen vauhdilla eteenpäin. Nyt minulle on luvattu, että voin seurata perjantaina liittovaltuuston kokousta etänä ja jatkaa seminaarin antia katsomalla. Niin se kuulkaa vain on, että eläkeläisen kalenterikin täyttyy. Tiistain seminaariavaukset jäävät minulta näkemättä, sillä pidän yhdistyksemme kevätkokousta ja sen jälkeen juonnan kuntamme seniori-aiheista vaalitenttiä. Muuten aion kyllä etäyhteydellä Lehmirantaankin kurkistella.
Lapissa tapahtuu. Pitkäaikainen luotettava toiminnanjohtaja Heikki on jäämässä syksyllä eläkkeelle. Seuraajaksi on valittu Kirsi, jolle toivotan onnea ja menestystä. Töitä meillä riittää, mutta niinhän sen olla pitääkin.
Nyt otan digiloikan keittiöön ja juon kahvia, kuten Holkeri aikanaan.
Mauno A. Virtanen
Anna palautetta kirjoituksesta:
mauno.virtanen(at)hotmail.com