Marraskuinen hämärä ja loskainen arki eivät ole juurikaan runoilijoita innoittaneet. Välttämätön paha se on myös tavalliselle taaplaajalle. Tämän tavallisen arjen arvon tajuaa vasta sitten, kun jokin muuttuu, eikä omaa arkeaan voikaan viettää kuten ennen. Silloin tajuaa, että aivan arkinen elämänmeno on loppujen lopuksi turvallista ja mukavaa.
Koronahan se on, mikä on tullut horjuttamaan arkieloamme. Monet tutuksi tulleet tapahtumat jäävät pitämättä. Vaeltelemme maskit naamalla kuin jotakin etsien. Ja se, mitä etsimme, on nimenomaan se turvallinen arki.
Omalla kohdallani arkea on horjuttanut koronan lisäksi Tauti. Se iski yllättäen tässä pari viikkoa sitten ja pani miehen polvilleen. Olen viettänyt viimeiset pari viikkoa sisätiloissa enkä ole juuri ajatuksiani kaiken maailman asioille uhrannut. Mutta vaikeaa on sekin, se ei ole sitä turvallista arkea, johon normaalissa elämänmenossa olen tottunut.
Kun kupsehdit sisällä pari viikkoa ja yrität saada aikaasi kulumaan, ei sekään helppoa ole. Kun lisäksi tauti kurittaa toisaalta, voivat päivät alkaa tuntua turhan painavilta. Siinä ikkunasta toiseen kävellessään tuntee itsensä kuin linnuksi, jonka tekisi mieli nousta siivilleen.
Huono omatunto käy sekin hyeenan lailla päälle. Kun vaimo työntää pihalla lumikolaa, on riskin miehen vaikea sitä hyväksyä. Jotenkin tulee sellainen olo, että tässä sitä vain lintsataan, vaikka hommia olisi talo täynnä. Se ei helpota yhtään tilannetta.
Mitä tämä aika on minulle opettanut? Ainakin sen, että en jatkossa ollenkaan väheksy aivan tavallista arkimenoa. Kauppareissu, kirjastossa käynti ja päivittäinen kävelylenkki ovat niitä asioita, jotka loppujen lopuksi tuovat sisältöä elämään. Ei sen tarvitse sen kummempaa olla.
Nyt käydään torjuntataistelua koronaa vastaan. Vasta jatkossa selviää, millaisia pysyvämpiä vaikutuksia sillä ihmiseloon on. Näyttää kuitenkin siltä, että elämä ennen koronaa oli erilaista kuin elämä koronan jälkeen. Todennäköisesti maskilaatikoita ei heitellä roskiin, vaikka epidemia saadaankin laantumaan.
Erikoista on nykyinen arki. Ihmiset vaeltelevat maskit naamalla kuin jotakin etsien. Näyttää siltä, ettei monikaan edes tiedä, mitä on etsimässä. Minäpä luulen, että juuri sitä he kaikki hakevat. Turvallista ja tavallista arkea.
Selvennykseksi sanottakoon, ettei minun tautini ole korona. Takana on nimittäin kaksikin negatiivista testitulosta. Toivottavasti tuo viheliäinen vaiva on myös hellittämässä. Mutta oikeata arkea kaipaan minäkin.
Mauno A. Virtanen
Anna palautetta kirjoituksesta:
mauno.virtanen(at)hotmail.com