Thumbnail

Tästä tänään 23.10.2020

Julkaistu 23.10.2020

Tämänkertaisessa yhden miehen seminaarissa minulle tuli todella paha olo. Oli siinä ja siinä, etten ratkennut aivan pillittämään, kun pohdin, kuinka kaltoin me nykyisin äidinkieltämme kohtelemme. Kielemme on suorastaan väheksynnän ja pilkan kohteena.

Sehän ei ole tänä päivänä mies eikä mikään, joka ei pysty vähintään joka toiseen lauseeseen pujottamaan sanaa tai paria englanniksi. Tuntuu siltä, että noita vieraskielisiä ilmaisuja oikein haetaan, jotta puheenparresta saadaan muodikas ja hieno.

Ainakin yhtä suuri kielen pahoinpitelijä on bisnesmaailma. Ei ole kohta olemassa ainuttakaan ravintolaa, jonka nimi kirjoitettaisiin selvällä suomella. Kun kaupungin kadulla kävelee ja katselee sivuilleen, ei kohta tiedä, missä maassa vaeltelee.

Kännykät ja some tuovat oman lisänsä kotikielemme kurittamiseen. Lyhytsanaisessa ja töksähtelevässä viestinnässä ei mietitä juurikaan lauserakenteita, vaan sitä, miten tehtävästä selvitään mahdollisimman lyhyillä lauseilla. Kun takavuosina rakkauskirjeeseen vuodatettiin puoli arkkia lemmen paloa, sanotaan sama nykyisin yhdellä sydänhymiöllä.

Yhteen aikaan alustajilla ja puheenpitäjillä oli suurin piirtein kilpailu siitä, kuka saa esitykseensä mahtumaan eniten ns. sivistyssanoja. Kerran istuin yhdessä tilaisuudessa ja seurasin yleisön reagointia, kun sivistyssananikkari pääsi vauhtiin. Jokainen yleisössä seurasi sivusilmällä toistaan ja nauroi silloin kuin muutkin. En tiedä, moniko puhetta edes  ymmärsi.

Takavuosina yksi luottamushenkilö oli ilmeisesti oppinut yhden vierasperäisen sanan. Hän käytteli sitä iloisesti milloin missäkin tarkoituksessa. Hän katseli kyynisesti milloin minnekin ja puuhasteli kyynisesti kaikenlaista. Sehän vasta oli hauskaa kuultavaa.

En ymmärrä, miksi meidän pitää tuhota kaunis kielemme. Jos joku luulee, että vierasperäisellä sanalla saadaan lisää painoa puheeseen, hän kyllä  erehtyy. Se, joka uskoo englantilaissanojen kaikkivoipaisuuteen, voi kääntää seuraavan lauseen englanniksi: Voi rähmä, kun kävi kipeästi, kun lätkäisin kärpäslätkällä itseäni köniin.

Nuoriso naputtelee lyhyitä viestejään eikä osaa enää kaunokirjoitusta. Ovatko luku- ja kirjoitustaitokin pian katoavaa kansanperinnettä?

 

Mauno A. Virtanen

Anna palautetta kirjoituksesta:

mauno.virtanen(at)hotmail.com