On juhla ja juhannus, keskikesän valoisa hetki. Luonto on pukeutunut parhaimpiinsa. Kukkaniityt lainehtivat kaikissa väreissä, järven vesi välkehtii ja ilmassa on selvästi suven tuoksu. Illan tullen lämmin utu ui maiseman ylle. Se on kuin verho, jonka takana nuori lempi kukkii.
Lempi ja nuoruus ovat asioita, jotka on jotenkin yhdistetty juhannukseen maailman sivu. On vietetty näyttäviä juhannushäitä, on tanssittu aamuun asti lähellä toista, on kadottu salaperäisesti aamuauringossa jonnekin. On taitettu kullerokimppu rannalta, annettu sille, jolle se kuuluu.
Näin varttuneempana juhannus on jo jollakin tavalla seesteisempi. Ei enää levotonta hakemista, vaan kauniita muistoja niiltä ajoilta, jolloin omat kulleroniityt lainehtivat valtoimenaan. Näin varttuneempana juhannus on muistelun aikaa.
Oli käyty rippikoulu. Ainakin minun kotiseudullani se merkitsi sitä, että oli lupa lähteä ensimmäisen kerran tansseihin. Mieli paloi jo monta päivää etukäteen, kun juhannustansseihin valmistauduin. Tuli sellainen tunne, että elettiin jonkinlaista taitekohtaa elämässä.
Olin jo nuorena kohtuullisen laskelmoiva. Koska tangon askelkuviot eivät olleet minulle lainkaan selvät, piti niitä salaa jossakin aina yrittää pyörähdellä. Kylmäpäistä harkintaa suoritin myös silloin, kun tango merellä alkoi tanssilavalla soida ja oli aika toimia.
En suinkaan lähtenyt hakemaan niitä ihania ikäisiäni tyttöjä, vaan päätin pelata varman päälle. Valitsin vellovasta naisrintamasta varttuneemman ikäneidon. Viisissäkymmenissä ollut pankkineito suostui kumarrukseeni, ja niin sitä mentiin.
Olin tehnyt valintani hyvin perustein. Varttuneempi daami varmaan ainakin jotenkin osasi tanssiaskeleet, ja jos totaalisesti töppäisin, ei se niin suuria merkitsisi. Niinpä kävelimme Satumaan alusta loppuun. Ei se varmaankaan kovin sulavalta näyttänyt, mutta meni kuitenkin.
Tangon jälkeen kävelytin ikäneidon paikalleen naisrivistöön ja kumarsin kiitokseksi. Ei siitä sen kummempaa seurannut. En pääsyt saatolle, mutta ei ollut niin väliksikään.
Jotenkin tuo ensimmäinen tanssini ja juhannushuuma on jäänyt mieleeni. Yksin ajelin polkupyörällä lavalta kotiin aamuyöstä, mutta olin kuitenkin saanut jonkinlaisen häivähdyksen siitä, mitä elämä voisi vielä tuoda tullessaan.
Tätä juhannusta vietän kumppanin kanssa kaikessa rauhassa. Ei tarvitse enää etsiä ja hakea, kun toinen on jo siinä lähellä. Sen tangon toki voi pirtin lattialla tanssia, jos siltä tuntuu. Matto kannattaa siirtää sivuun, ettei madaltunut askel siihen sotkeudu.
Suloista suvea ja ihanaa juhannusta kaikille.
Mauno A. Virtanen
Anna palautetta kirjoituksesta:
mauno.virtanen(at)hotmail.com