Thumbnail

Tästä tänään 26.3.2021

Julkaistu 26.3.2021

Pysähdyin lehdessä yhden jutun kohdalle. Siinä oli kuvakin, jonka tekstin mukaan koneella ennallistettiin suota. Termi ei heti minulle avautunut, joten piti hieman skarpata ajattelua. Sitten koin eräänlaisen valaistumisen, ja koko homma selvisi minulle.

Suota joudutaan ennallistamaan siksi, että suosta yritettiin aikoinaan tehdä metsä. Suo ojitettiin ja jäätiin odottamaan, että pian ”siellä niitä honkia humisee”. Muuten kaikki meni hyvin, mutta honkia ei koskaan humissut, vaan ojitettu kosteikko jäi tyhjänaikaiseksi rälliköksi.

En voi sille mitään, että tästä tapahtumasarjasta mieleeni tulee tarina, jossa hölmöläiset kantavat säkillä valoa pirttiin. Jos oikein muistan, homma ei oikein onnistunut ja porukka joutui hakkaamaan pirtin seinään reiän. Jotta tulisi valoisampaa reikää vain isonnettiin. Pianhan siinä meni koko talo.

Tuo hölmöläistarina on saattanut mieleni sopukoissa aikojen kuluessa hieman muuttua. Kyllä yhtymäkohtia suon ennallistamiseen silti löytyy. Aikoinaan joku metsäammattilainen uskoi, että kun jängälle kaivetaan oja, jängästä tulee tuottava metsä. Ne, jotka nyt ojia kaivavat umpeen, tietävät, että eihän se niin mennytkään.

Ihminen on lyhytnäköinen reppana, joka yrittää nyhtää luonnosta irti kaiken mahdollisen. Se kaivaa isoja kuoppia saadakseen maaperässä olevat aarteet itselleen. Se rakentaa jokeen patoja, se hakkaa surutta metsiä. Ei se ajattele, että jos luontoäidin ihoon tekee haavan, tekee se kipeää.

Kun luontoa kuritetaan tarpeeksi, alkaa luonto puolustautua. Tämä on syytä muistaa, kun kaikella ahneudella äitimaalta yritetään kaikkea ottaa. Pää tulee vetävän käteen tässäkin asiassa.

Ihminen vieraantuu kaiken aikaa luonnosta. Se on omalla tavallaan vaarallista. Viimeistään nyt pitäisi oivaltaa, että kaikki toilailumme täällä maan päällä on jotenkin aina kiinni luonnosta. Siitä on kiinni leipä, jota syömme, ja monta kertaa siitä ovat kiinni myös sirkushuvit, joista nautiskelemme.

Aivan viime aikoina olen huolestunut siitä, että ihminen perustelee monia toimiaan sillä, että ne ovat luontoa säästäviä ja vihreitä ratkaisuja. Itse en ole asiasta läheskään aina varma.

Kun kairaan rakennetaan kymmenittäin korkeita tuulivoimatorneja, menee ainakin maisema pilalle. Äitimaan hipiää runnellaan samalla, kun vannotaan luontoystävällisen ratkaisun varaan. Jos sallitte, kysyn, kuinka paljon luontoa ja energiaa on tuhlattu ennen kuin myllyt ovat pystyssä. Ja mihin piilotetaan ne myllyraadot, jotka on hoidettava muutaman vuosikymmenen jälkeen. Kuka kaivaa valtavat määrät betonia maaperästä?

Yhdestä asiasta olen varma. Ihmisen pitää muistaa luonto kaikissa ratkaisuissaan. Muuten luonto rupeaa itkemään, ja se kuuluu kuulkaa kovaa ja kauas.

 

 

Mauno A. Virtanen

Anna palautetta kirjoituksesta:

mauno.virtanen(at)hotmail.com