Aforistikon tehtävä on haastava. Kun pitää vain muutamaa sanaa apuna käyttäen lausua tai kirjoittaa maailmaa syleilevä viisaus, on pantava kaikki peliin. Jos ja kun sitten onnistuu, palkitsee aikaansaannos kyllä tekijänsä. Tämänkertaisessa seminaarissani pohdin viisastelun vaikeutta.
Itse innostuin viisastelusta jo nuoruudessa työssäni. Toimituksessa oli vuoro, jonka tehtäviin kuului muun muassa päivän mietelauseen etsiminen. Lähteenä oli pöytälaatikossa pari kirjaa, joiden sivut olivat hiirenkorvilla ahkerasta käyttämisestä.
Niinpä yhtenä päivänä sain oivan idean. Miksi en rupeaisi tekemään noita viisauksia itse? Olisivatpahan ainakin tuoreita ja ennen julkaisemattomia. Ja niin tuumasta toimeen. Kehitin nimimerkin Birger Tötterström. Birger sai välillä varsinaisia välähdyksiä ja niin sain omasta mielestäni palstalle uutta tuoreutta.
Kollegani teki minulle tempun. Hän lähetti akaansaannoksiani radion päivän mietelause-ehdokkaiksi ja kuinka ollakaan, se kuuluisa naisradioääni luki kahdentoista lyöntien jälkeen ”rovaniemeläisen Birger Tötterströmin ajatuksia”.
Sen jälkeen en ole päässyt irti aforismeista. Luen niitä mielellään ja myös väsäilen uusia aina silloin, kun ahaa-elämys syntyy. Aforismin tekeminen ei ole mikään helppo juttu, mutta ei ole sen lukeminenkaan. Niistä löytyy aina monia kerroksia, joilla kiipeillessä voi lopulta tavoittaa varsinaisen sanoman.
Parhaimmillaan aforismi ei tarvitse mitään hienoja kielikuvioita, vaan painavankin asian voi ilmaista aivan arkisilla sanoilla. Monesti tällainen viisaus toimii kaiken lisäksi turhaa hienostelua paremmin. Asiahan loppujen lopuksi on yksinkertainen. Siitä huolimatta aforismista voi löytää monia kerroksia ja sen kanssa voi seurustella aina pitempäänkin.
Rohkeita ovat ne, jotka eivät uskalla juosta pakoon. Miettipä asiaa vähän tai hieman pitempään, niin näinhän se vain on. Kaita tie on joskus niin kapea, ettei tarvita kuin yksi oja. Tämäkin pitää paikkansa ja tuohon ainoaan ojaankin on turhan moni vuosien saatossa sortunut.
Joskus tavallisen kansan tarinat ovat melkein kuin aforismeja. Kerrotaan lappilaisesta äijästä, joka eksyi kairaan. Kun jutun kuulija kysyi, mitä äijä sitten teki, selviää sekin. –Kun eväät loppuivat, lähdin lampsimaan lyhintä tietä kotiin.
Viisastelu virkistää ja aivojumppa pitää pään kohtuullisessa kunnossa. Aforistikon työstä ei makseta palkkaa, mutta se tuo aina välillä hyvän olon. Ainakin silloin, kun huomaa jonkun oivaltaneen, mitä muutamalla sanalla tarkoitti.
Mauno A. Virtanen
Anna palautetta kirjoituksesta:
mauno.virtanen(at)hotmail.com